2006_2 Pääkirjoitus

”On kuin ois syksy, kun sataa ja sataa…” . Näin soivat päässäni Pauli Hanhiniemen sanat talsiessani yliopistolta pimeyden vallitessa kotiin päin. Mieliala on sään mukainen. Ikkunoiden kauniit jouluvalot hukkuvat mustaan maisemaan. Vaivalla askarrellut joulukortit käpristyvät kosteudesta matkalla postiin. Joulumieltä tuntuu olevan mahdotonta tavoittaa. Mikä avuksi?

Joulufiilis on loppujen lopuksi enemmän kiinni asenteesta kuin säästä. Aloita tekemällä valkea joulu vaikka väkisin: askarteluliikkeista saa purkissa kätevästi tekolunta, jolla voit suihkuttaa ikkunoihisi kauniin jouluisen näkymän. Silmälasien omistajat voivat myös kokeilla samaa kikkaa linsseihinsa ja nauttia lumisesta maisemasta missä kulkevatkin.

Autenttisen pakkastunnelman luomiseksi voit vielä säätää pattereitasi reilusti kylmemmälle. Samalla säästät sähkölaskussasi ja voit käyttää kertyneet lantit vaikka hierojalla.

Tekolumella vuorattuun olohuoneeseen on sitten hyvä vetäytyä rennoin hartioin polttelemaan kynttilöitä ja kuuntelemaan joulumusiikkia viltin alta. Kenties nauttia muutama lasillinen glögiä lämpöa antamaan. Hengittää syvään piparintuoksua (sitäkin saa nykyään hajusteena, ei tarvitse stressata leipomisesta) ja antaa joulun tulla ­- sydämeen asti.

Tämän lehden myötä toivotan kaikille Panopticonin lukijoille lämmintä joulumieltä, rentouttavaa joululomaa sekä onnea ja menestystä vuodelle 2007!

Sonja Issula

2006_2 Pikkujoulut á la fuksit

Meillä oli unelma. Meillä oli unelma, että Mentor vihdoin saisi arvoisensa pikkujoulut. Meillä oli unelma, että kenenkään ei tarvitsisi nähdä joulujuhlassamme nälkää. Meillä oli unelma, että kerran voisimme heittää arkihuolemme nurkkaan ja viettää yhdessä akateemista kuusijuhlaa kasvatustieteilijäkollegoidemme kanssa. Meillä oli unelma.

Ja vain kolmisen viikkoa aikaa. Juhlapaikaksi olimme suunnattomien suhdeverkostojemme kautta kaikkien Tampereen kuppiloiden joukosta saaneet Grand Star Cafén Hämeenkadulta. Olimme syystäkin tyytyväisiä. Käytössämme olisivat yksityistilat videotykillä ja omalla baaritiskillä varustettuina. Paikan arvoa nosti tietenkin myös mukavan oloinen ravintolapäällikkö Janne, joka tarjoili seurueemme tytöille ilmaisia suklaapatukoita vierailumme aikana. Ennen pikkujouluja pidimme vielä muutamia suunnittelutalkoita, sekä haalarimerkkiaskartelijaiset, joissa valmistimme liukuhihnatyöskentelynä yli 70 haalarimerkkiä ainoastaan saksia ja kultatussia apunamme käyttäen!

Torstaina 23.11. koitti suuri päivä. Saavuimme Grand Stariin hieman ennen muita koristelemaan ja sopimaan viime hetken järjestelyistä. Juhlijoita alkoi valua sisään seitsemän aikoihin. Olimme järjestäneet heti ovelle kilpailun, jossa kaikista sisään tulijoista otettiin valokuva. Tarkoituksena oli irvistää, ja paras ilme palkittaisiin huikealla palkintokorilla. Jostain syystä pahimmat irvistykset oli kuitenkin säästetty ilmeisesti seuraavaa aamua varten, sillä suurin osa tyytyi hymyilemään missimäisen nätisti.

Tilaamamme ruoka saapui paikalle seitsemän jälkeen, ja nälkäiset neitokaiset muutaman miehen säestyksellä piirittivät herkkuja notkuvat pöydät. Tarjolla oli sapuskaa niin kasvis- kuin lihaihmisillekin, ja jokaisen vatsa varmasti täyttyi lievään pömpötykseen asti. Iltaa jatkettiin kisailun merkeissä. Ensimmäisessä kilpailussa osallistujien tehtävänä oli mahdollisimman nopeasti hakea tavaroita yleisön joukosta. Kyllä ne sukkahousutkin joltakulta taisivat irrota… Seuraavan kisan aiheena oli muotiluomuksen tekeminen vessapaperirullasta. Tiukassa kisassa voittajaksi selviytyi neito Hawailta, ja kunniamaininnan sai mainio Borat. Lopuksi valittiin myös irvistyskisan voittajaksi huutoäänestyksellä puhiksemme Johanna. Ilmeisesti hän oli saanut vastaavia palkintoja aikaisemminkin… Kisojen lomassa oli tietysti myös joululahjojen jaon vuoro. Joukko innokkaita ja varsin komeita poroja jakoivat ne kaikille kilteille lapsille.

Ilta jatkui glögitarjoilun, piparien ja vapaan seurustelun merkeissä. Tunnelmaa loivat musiikki ja Mentorin joulukuusi, johon jokainen oli saanut tuoda oman koristeensa. Illan jälkeen kuusesta löytyi mm. enkeli tyhjän kaljatölkin vierestä. Kellon lähestyessä kahtatoista kasvatustieteilijät alkoivat suunnata jatkoille Onnelaan ja NiteTrainiin, mutta innokkaimmat jatkoivat vielä rupattelua ja tanssimista jonkin aikaa. Myöhemmin yöllä, kun tulin hakemaan joitain tavaroitani pois, baarimikkomme totesi, että olimme järjestäneet parhaat bileet pitkään aikaan, ja toivotti meidät tervetulleiksi uudestaan. Unelma oli saavutettu.

Susanna Vuorinen

2006_2 Mentor Katkolla

Turkulaiset ja tamperelaiset kasvatustieteilijät tekivät historiaa marraskuun yhdeksäntenä päivänä rikkomalla perinteisiä rajoja ja yhdistämällä voimansa niin hyödyn kuin huvin merkeissä. Vielä muutama vuosi sitten tällainen yhteistyö olisi ollut mahdoton ajatus, mutta kiitos ammattijärjestömme Specian ja ainejärjestöjen aktiivisten hallitusten, raja-aidat kasvatustieteilijöiden välillä ympäri maan ovat alkaneet kaatuilla.

Kasvatustieteiden Klubi Katko ry kutsui siis tamperelaiset vieraakseen torstaina 9.11.2006. Mentor otti kutsun vastaan suurella innolla ja odotuksella, olihan edessä jotain ennen kokematonta ja ainutlaatuista. Kutsu sisälsi osallistumisen katkolaisten järjestämään työelämäseminaariin, joka oli täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia puheenvuoroja kasvatustieteilijöiden työelämästä, sekä myöhemmin illalla pidettäville yhteissitseille. Kummatkin tapahtumat osoittautuivat menestyksekkäiksi ja täyttivät sekä turkulaisten että tamperelaisten odotukset. Pitkän ja intensiivisen työelämäseminaarin jälkeen rentouduttiin yhdessä ja tutustuttiin toisiimme hieman epävirallisimmissa merkeissä hyvän ruuan, juoman ja -tietysti- laulun merkeissä.

Vierailu Turkuun oli meille tamperelaisille ennen kaikkea opintomatka. Päivän aikana saimme paljon hyödyllistä tietoa muun muassa omasta ammattijärjestöstämme Speciasta, järjestösektorista ja lastensuojelusta kasvatustieteilijän silmin sekä henkilöstökonsultin työtehtävistä ja tutkijana toimimisesta kasvatustieteilijöiden uravaihtoehtoina. Iso osa oppimisestamme tapahtui erityisesti illan aikana. Tamperelaisten sitsiperinteet ovat hieman turkulaisia perinteitä hatarammalla pohjalla ja tarkoituksemme oli ottaa oppia kokeneitten katkolaisten tavoista. Uskon, että näin myös tapahtui. Saimme hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä kaikkea sitseillä voi tapahtua ja analysoimme muun muassa sitä, maistuuko punssi paremmalta pelkiltään vai kahviin sekoitettuna. Epätasainen sukupuolijakauma ei lopulta menoa haitannut, eikä se taatusti myöskään vähentänyt sääntörikkomuksia, eikä pöydälle huutojen määrää, minkä olisi voinut olettaa tapahtuvan. Illan aikana saatiin nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta sekä mahtavista performansseista. Molemmilta ainejärjestöiltä oli edustus useammalta vuosikurssilta, mikä oli tietysti hieno asia. Monille fukseille sitsit olivat ensimmäiset ja uskaltaisin väittää, että aika unohtumattomat. Luonnollisesti melko yksilöllistä on, kuinka hyvin kenenkin muisti pelaa tuon illan osalta. Hieno ilta sai jatkoa The Clubilla, jossa kasvatustieteilijöiden yhteiset bileet jatkuivat pikkutunneille asti. Kerrassaan mahtava päivä, joka huipentui vielä mahtavampaan illanviettoon.

Heidi Korpela

2006_2 Ootin leivissä

Tässä tulee kasvatustieteiden tiedekunnan uuden ootin eli opiskelijaopinto-ohjaajan jouluinen tervehdys Panopticonin lukijoille. Edellinen oottimme Tiia Viljakainen lopetti työnsä syyskuun lopussa siirtyessään toisiin tehtäviin ja nyt on minun vuoroni astua remmiin koettaen tehdä se myös yhtä kunniakkaasti kuin edeltäjäni. Uudet tuulet ovat puhaltaneet yliopistomaailmassa kovasti viime vuosien aikana, joten ahkeraa oppaisiin ja muihin lähteisiin perehtymistä se on kuitenkin vaatinut. Työ on joka tapauksessa saatu käyntiin ja alkukankeus alkaa nyt helpottaa. Työviikot ovat pysyneet tasaisen vilkkaina ja uusia projektejakin on taas näköpiirissä; muun muassa vuosittainen sivuaine- ja työelämäpäivä, jonka suunnittelu on jo laitettu aluilleen. Kaiken kaikkiaan ootin työ on tähän mennessä ollut hyvin mieluista ja mielenkiintoista, eli tästä vain tarmokkaasti kevättä kohden.

Aloitin itse kasvatustieteiden opintoni vuosituhannen alussa, jolloin muutin Lahdesta tänne Tampereelle. Tällä hetkellä viimeistelen opintojani ootin työn ohessa gradun parissa työskennellen ja valmistumisen toivo ja odotus näkyy jo silmissäni. Sivuaineinani olen lukenut sosiaalipsykologiaa, musiikkiterapiaa, yrityksen hallintoa ja kansainvälistä politiikkaa, ja muutoin opintomatkalleni on mahtunut erilaista itsensä toteuttamista kuten vaihto-opiskelua, opettajan pedagogiset opinnot, musiikkiopintoja, ainejärjestötoimintaa jne. Nyt nähtäväksi jääkin, mihin tämä tyttö näillä eväillä päätyy. Työelämällä on kuitenkin aina yhtä arvoituksellinen luonne, eli pienin askelin on uraa vain lähdettävä rakentamaan.

Matkalle niin työelämään kuin opiskeluelämäänkin on kuitenkin tärkeää muistaa pakata mukaan kaikki se osaaminen, kokemukset, tiedot ja taidot, mitä elämässään on siihen mennessä ehtinyt hankkia. Uusi opiskelijakaan ei aloita opintojaan tyhjältä pöydältä, vaan tärkeää henkistä pääomaa on hankittu usein jopa enemmän kuin sitä alkuvaiheessa osaa aavistaakaan. Sama tilanne on opintojen päättyessä; Opiskeluelämä kaikkine hyötyineen ja hupeineen pakataan matkalle mukaan itse tutkinnon lisäksi, sillä nimenomaan tästä kokonaisuudesta muodostuu opiskelijan osaaminen ja se kokonaisuus tekee meistä jokaisesta erityisen matkalaisen. Yliopisto on kuin yhteiskunta pienoiskoossa, joten suosittelen myös yliopiston sisällä osallistumaan erilaiseen toimintaan aina mahdollisuuksien ja oman kiinnostuksen mukaan, sillä kaikilla näillä kokemuksilla on varmasti arvo arvaamaton tulevaisuudessa.

Marraskuu on näyttänyt meille taas oikeat kasvonsa lumisen talvenalun jälkeen ja arki on viime aikoina tuntunut olevan yhtä pitkää iltaa. Onneksi ovat kuitenkin nuo ihanat kynttilät, jotka luovat aina yhtä kauniin tunnelman pimeisiin hetkiin sekä tähtinauhamaiset jouluvalot, jotka vievät huomion pois sateisestakin maisemasta. Nyt odotellaan vain valkeaa joulua, samalla kun kevät odottaa jo tuloaan nurkan takana. Ootin vastaanotot jatkuvat keväällä ja kuten mainittu, uusia tapahtumiakin on jo suunnitteilla. Tavalliseen tapaan jatkuvat myös tiistaiset oottikahvit, jossa voit tavata myös muiden tiedekuntien ootteja, ottaa kahvittelun lomassa osaa valitsemasi kuppikunnan keskusteluun, selailla itsenäisesti työelämäseurannan tilastoja, lukea työelämäkertomuksia, tutkia suosituimpia sivuaineita tai kysellä opiskelijaopinto-ohjaajilta esimerkiksi erilaisista sivuainemahdollisuuksista ja - kokemuksista. Tässä pieni kurkistus kevääseen, mutta palataan vielä takaisin joulukuuhun. Nyt on aika vain nautiskella joulusta, joulunherkuista ja ansaituista lomapäivistä.

Tämän tervehdyksen myötä toivotan kaikille oikein rentouttavaa ja antoisaa joulunodotusta sekä joulupakettina lähetän säkillisen valoa ja energiaa tulevaa kevättä varten!

Laura Pylväs

2006_2 Kasvatustieteilijäpäivät opiskelijan silmin

Historiassaan toiset kasvatustieteilijäpäivät järjestettiin ammattijärjestömme Specian toimesta Helsingin Allergiatalolla lauantaina 21. lokakuuta. Päivä sisälsi paljon mielenkiintoisia esityksiä ja puheenvuoroja niin opiskelijan kuin jo työelämässä olevan kasvatustieteilijänkin näkökulmasta. Vaikka päivä oli tiivis ja informatiivinen, sain siitä kuitenkin paljon irti, niin henkilökohtaisesti kuin myös ainejärjestömme Specia - yhteyshenkilönä. Päivä toi tullessaan paljon uutta tietoa, mutta myös huumoria, josta huolehti Tohtori Pekka Tuttava Toijalan Näennäisyyden Instituutista. Päivän avauspuheenvuoron piti Specian kasvatustieteilijätyöryhmän puheenjohtaja sekä Specian hallituksen opiskelijajäsen Minna Ahola. Muita puhujia olivat Specian toiminnanjohtaja Markku Saarinen, lakimies Tuija Torvela sekä kouluttaja Timo Lampikoski.

Avauspuheenvuorossaan Minna Ahola esitteli hieman historiaa siitä, miten kasvatustieteilijät ovat kasvaneet toisiksi suurimmaksi jäsenryhmäksi Speciassa. Kasvatustieteilijöitä on jäseninä jo lähes 1400. Viime vuosina Specia on keskittynyt erityisesti kasvatustieteen opiskelijoihin ja tätä ryhmää myös Minna Ahola edustaa. Avauspuheenvuoron jälkeen Specian toiminnanjohtaja Markku Saarinen esitteli, mitä Specian jäsenrekisteri kertoo meistä kasvatustieteilijöistä. Kasvatustieteellisten tutkintojen osuus Speciassa on 39 %. Suurimpana tutkintoryhmänä ovat filosofian maisterit, lähinnä humanistit (47%). Kasvatustieteilijöiden joukko koostuu opiskelijajäsenten lisäksi kunta-, valtio- sekä yksityissektorilla työskentelevistä kasvatustieteilijöistä. Opiskelijat ovat tästä joukosta suurin yksittäinen ryhmä (31%). Lähes yhtä suuren ryhmän muodostavat yksityisellä sektorilla työskentelevät (30%). Seuraavaksi suurin ryhmä ovat valtion palkkalistojen kasvatustieteilijät (24%) ja pienimpänä, muttei kuitenkaan vähäisimpänä, kuntasektorille työllistyneet (15%). Mutta niin kuin jo todettiin, suurimpana ryhmänä kasvatustieteilijöistä olemme me, opiskelijat (noin 500 jäsentä), ja se on myös nähtävissä Specian toiminnassa. Specian opiskelijajäsenyys on täysin ilmainen ja se oikeuttaa osallistumaan kaikkiin Specian järjestämiin tilaisuuksiin ja koulutuksiin. Erityisesti opiskelijoille suunnattu tapahtuma on jokavuotinen ainejärjestökoulutus, joka järjestetään helmikuussa. Lisäksi juuri näillä kasvatustieteilijäpäivillä oli saatavilla paljon myös opiskelijan näkökulmasta mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa. Tarkempaa tietoa kasvatustieteilijöiden työllistymisestä ja palkoista on löydettävissä Specian nettisivuilta osoitteesta www.specia.fi. Selvitys tehtiin vuonna 2004 ja sitä ollaan parhaillaan päivittämässä. Uusimman selvityksen pitäisi valmistua syksyllä 2007 seuraaviin kasvatustieteilijäpäiviin mennessä.

Se, mikä teki tämän vuoden kasvatustieteilijäpäivistä erittäin historiallisen, oli kasvatustieteilijöiden ensimmäinen oma vähimmäispalkkasuositus, joka on voimassa syyskuun 2007 loppuun. Dokumentti julkaistiin siis näillä kasvatustieteilijäpäivillä ja sitä oli esittelemässä lakimies Tuija Torvela. Vähimmäispalkkasuositus perustuu kasvatustieteilijöiden palkkatutkimukseen, joka tehtiin keväällä 2006. Tutkimuksessa tehtiin kysely jo työelämässä oleville kasvatustieteilijöille ja kyselyn vastausprosentti oli 50%. Kyselyssä kartoitettiin palkan lisäksi työn sisältöä ja vaativuutta. Näiden kysymysten perusteella kasvatustieteilijöiden työtehtävät jaettiin kolmeen eri vaatimustasoon; asiantuntijatehtäviin, vaativiin asiantuntijatehtäviin sekä johtotason tehtäviin. Näiden eri vaativuustasojen mukaan määriteltiin myös vähimmäispalkat. Tarkempia tietoja näiden eri vaativuustasojen palkkasuosituksista nimenomaan yksityissektorille on löydettävissä Specian nettisivuilta.

Päivän huumoriannoksesta huolehti ja kasvatustieteilijöitä viihdytti Tohtori Pekka Tuttava Toijalan Näennäisyyden Instituutista. Noin puolen tunnin esityksen aikana naurulihakset joutuivat kovalle koetukselle. Tämän rentouttavan tuokion jälkeen olikin vuorossa päivän viimeinen esiintyjä, kouluttaja Timo Lampikoski 4L Training & Consulting Oy:stä. Lampikoski piti mielenkiintoisen ja erittäin ajankohtaisen luennon oman ajankäytön hallinnasta kehittämisestä. Esityksen sisällöstä hyötyivät myös opiskelijat, vaikka se keskittyikin enemmän työelämän ajankäytön ongelmiin. Luennon aiheena oli siis ”Oman ajankäytön kehittäminen: Infoähkyn torjunta - dokumenttien sujuva ja jämäkkä käsittely”. Aiheen kuultuani ajattelin, ettei sillä olisi minulle mitään annettavaa, mutta toisin kävi. Käsittelimme muun muassa töiden kasautumista, sähköpostin sujuvaa käsittelyä, dokumenttien arkistointia sekä infotulvan hallinnan kehittämisen tavoitteita ja toteutumista. Mielestäni kaikki nuo aiheet ovat todella lähellä myös tämän päivän opiskelijan arkea. Luento oli todella vuorovaikutteinen ja siellä tehtiin paljon käytännön harjoituksia. Luennolla pääsimme myös testaamaan omia ajankäytön hallinnan keinoja sekä ihastelemaan ja kauhistelemaan testin tuloksia. Lohduttavaa luennon sisällössä oli se, että oli testin tulos sitten mikä tahansa, Lampikosken mukaan meistä jokaisesta voi kehittyä oman ajankäyttönsä hallitseva ja omasta elämästä nautiskeleva tehopakkaus. Niin että varo vaan työelämä; kasvatustieteilijät tulevat!

Suosittelen lämpimästi kaikille kasvatustieteilijöille Speciaan liittymistä jo opiskeluaikana. Silloin pääsee jo ajoissa tutustumaan työelämään ja osallistumaan mielenkiintoisiin tilaisuuksiin, kuten kasvatustieteilijäpäiville, ja mikä parasta täysin ilmaiseksi. Ainakin itse henkilökohtaisesti olen kokenut Specian tarjonnan tukevan omaa ammatillista kasvua ja avartavan näkökulmia tulevaan työelämään.

Heidi Korpela

2006_2 Oppimassa Sloveniassa

Specia toteutti yhdessä muutaman muun Akavan Erityisalojen jäsenyhdistyksen kanssa viime toukokuussa erittäin onnistuneen ja antoisan asiantuntijavaihdon Sloveniaan. Vaihto oli osa Leonardo da Vinci-ohjelmaa, jota rahoittaa EU ja jota koordinoi Suomessa Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO. Specian osalta tavoitteeksi oli asetettu mm. tutustuminen slovenialaiseen ammattiyhdistystoimintaan, kasvatustieteilijöiden koulutukseen, opiskelijoiden järjestäytymiseen ja Bolognan prosessin toteutumiseen.

Bolognan prosessin ideana on luoda Eurooppaan kilpailukykyinen korkeakoulujärjestelmä, jossa liikkuvuus on mahdollista ja tutkinnot ovat selkeitä ja vertailukelpoisia. Tavoitteena on luoda kaikkiin maihin yhtenäinen koulutuksen rakenne, joka on kaksiportainen. Myös meillä Suomessa siirryttiin viime syksynä uuteen tutkintojärjestelmään ja opintopisteisiin (ECTS). Kaksi vuotta Bolognan julistuksen jälkeen Euroopan maiden opetusministerit sopivat yhtenäisen laadunvarmistusprosessin täytäntöönpanosta jokaisessa maassa ja yliopistossa. Meilläkin jokainen yksikkö laatii vuoden loppuun mennessä Korkeakoulujen arviointineuvoston ohjeistuksen mukaan laaturaportin ja laatutyön on tarkoitus tulla ensi vuoden alusta luontevaksi osaksi yksikköjen toimintaa.

Uudistustyö on Suomessakin alussa, mutta 15 vuotta itsenäisenä ja kaksi vuotta Euroopan Unionin jäsenenä olleella Slovenialla se on todella vasta alussa. Mariborin yliopistolla tapaamamme dekaani piti erityisesti vanhan ja uuden järjestelmän yhteensovittamista haasteena. Samoin hän koki englanninkielisen opetuksen järjestämisen lähes ylivoimaiseksi. Sujuvan liikkuvuuden mahdollistamista Sloveniaan päin ei siis ainakaan lähivuosina luvata. Opiskelijajärjestöt näkevät puolestaan Bolognan prosessin sekä haasteena että mahdollisuutena. Suurimpana pelkona he kokevat sen, että opiskelijat joutuvat uudistustyön ja muutosprosessien maksajiksi. Hallitus on väläytellyt lukukausi- tai kurssimaksuja ja heikennyksiä opiskelijoiden sosiaalisiin etuuksiin, jotka ovat jo ennestään Sloveniassa Suomen tasoon nähden alhaiset. Toisaalta prosessin toivotaan tuovan tutkintoihin laatua ja särmää. Myös Sloveniassa painitaan erityisesti kasvatus- ja humanistisilla aloilla arvostus- ja työttömäksi valmistumisongelmien kanssa. Keskustelin Mariborissa vaikuttavan opiskelijajärjestö S.O.U.M.:in edustajan kanssa juuri esimerkiksi näistä yhteisistä haasteista, joita Suomella ja Slovenialla on. Olimme lisäksi Sloveniassa todella otolliseen aikaan, sillä pääsimme osoittamaan konkreettisesti tukeamme opiskelijoille pääkaupunki Ljubljanassa 24.5. järjestetyn mielenosoituksen puitteissa.

Suomalaisessa ja slovenialaisessa opiskelijoiden järjestäytymisessä ei loppujen lopuksi ole ihan hirvittävästi eroa. Sloveniassakin on jokaisen yliopiston yhteydessä oma opiskelijajärjestö, johon jokainen kyseisessä yliopistossa opiskeleva kuuluu automaattisesti. Paikallisjärjestöt, joita on kolme, kuuluvat kattojärjestö SSU:hun. SSU edustaa 100 000 opiskelijaa ja siihen kuuluu paikallisjärjestöjen lisäksi opiskelijaklubeja, jotka vastaavat meidän ainejärjestöjämme. Opiskelijoilla ei ole jäsenmaksua. Toiminta rahoitetaan siis eri tavalla kuin Suomessa. Sloveniassa on erityinen laki nuorten työllistymisestä. Valtio tukee työnantajia nuorten palkkaamisessa antamalla näille kevennyksiä työnantajamaksuihin. Opiskelijajärjestöt saavat puolestaan varansa valtiolta ns. veron palautusten muodossa. Kun opiskelija työskentelee, hänen maksamastaan verosta menee osa valtiolle ja osa maksetaan opiskelijajärjestöille. Tässä systeemissä on puolensa, mutta toisaalta vaarana on se, että työnantaja palkkaa aina vain uusia opiskelijoita koska se on halvempaa, ja näin vastavalmistuneiden voi olla vaikeaa päästä töihin.

Opiskelijajärjestöillä ei ole vielä kovin pitkää perinnettä Sloveniassa. Opiskelijajärjestöasetus (Students Association Act) annettiin vasta vuonna 1994 ja edelleen vasta vuonna 2002 Sloveniaan saatiin oikea kansallinen opiskelijoiden etua valvova järjestö SSU, jolla oli kunnolliset toimintaedellytykset. Toki paikallisia yhdistyksiä oli ollut olemassa jo tätä ennen.

Opiskelijajärjestöt tekevät yhteistyötä ammattijärjestön kanssa etenkin sosiaalisissa kysymyksissä, kuten toimeentulo- ja asuntoasioissa. Ammattijärjestössä puolestaan toivottiin, että opiskelijajärjestöt olisivat aktiivisempia. Tapaamamme ammattijärjestö ZSSS:n toimihenkilöt toivoivat nuoria mukaan päätöksentekoon ja toimintaan, sillä tällä hetkellä ammattijärjestöistä puuttuu niin nuorten erilliset toimikunnat kuin nuorten osallistuminen toimintaan.

Slovenia on erittäin mielenkiintoinen ja kaunis maa. Slovenialaiset ovat ystävällisiä, he ovat ylpeitä eurooppalaisuudestaan ja osaavat tehdä hyvää ruokaa. Järjestäytymisessä heillä on kuitenkin vielä opittavaa. Ammattijärjestössäkin asiat ovat rempallaan ja opiskelijajärjestön edustaja ei ensin osannut vastata, tekevätkö he yhteistyötä ammattijärjestön kanssa. Opiskelijat edustavat itseään vain omassa järjestössään, eivät esimerkiksi ammattiliitoissa, joihin heitä kaivattaisiin. Suurimmat haasteet ammattijärjestöissä ovat järjestelmällisyyden puute ja hajanainen kenttä. Ammattijärjestöt eivät ole profiloituneet periaatteessa mihinkään ryhmään, vaan kaikki voivat vapaasti liittyä kaikkiin liittoihin. Koulutusta tai taustaa ei liittyessä kysytä. Neuvotteluissa kaikilla järjestöillä on samanveroinen asema koosta tai ammattimaisuudesta huolimatta. Voi vain kuvitella mikä sillisalaattimeininki neuvottelupöydissä vallitsee!

Joskus on hyvä lähteä vähän kauemmas, jotta näkee paremmin lähelle. Asiantuntijavaihto Sloveniaan on ollut ehkä parasta, mitä olen viime aikoina kokenut. Opittavaa on vielä paljon, mutta ainakin Speciassa olemme onneksi jo hyvässä vauhdissa kasvattamassa myös kansainvälistä ammattitaitoa ja verkostoja. Suomi on tuhansien yhdistysten maa. Ehkä juuri näissä asioissa me voisimme auttaa eurooppalaisia sisariamme ja pyytää heidät vuorostaan oppimaan Suomeen.

Minna Ahola

Specian hallituksen opiskelijajäsen

Specia on asiantuntijoiden ja ylempien toimihenkilöiden ammattijärjestö, jonka lähes 5000 jäsenestä suurin osa on kasvatustieteilijöitä ja humanisteja. Opiskelijoita on yli 500, joista suurin osa lukee pääaineenaan kasvatustieteitä eri yliopistoissa. Lisätietoja www.specia.fi

2006_2 Nämä ajat ovat meitä varten

Viime numerossa (Aviisi 13/06) tällä palstalla julkaistun Translan kolumnin kirjoittaja Antti Pasanen tarttui tärkeään aiheeseen. Tuhannen taalan kysymys useimmissa ainejärjestöissä on, miten jäseniä saataisiin innostettua mukaan toimintaan. Voisiko ratkaisu olla toiminnan keskittäminen siihen, mikä opiskelijoita todella kiinnostaa? Erityisille houkuttimille ei tällöin olisi ehkä tarvettakaan.

Kasvatus- ja aikuiskasvatustieteilijöitä vetävät nykyään parhaiten paikalle tapahtumat, joiden mainoksessa esiintyy sana ”työ”. Työelämäaiheiset seminaarit ja potentiaalisiin oman alan työpaikkoihin tehtävät vierailut tuntuvat kiinnostavan mentorilaisia aina fukseista graduvaiheeseen ehtineisiin. Viihteellisemmät aktiviteetit ovat sen sijaan usein jääneet pienen vakiporukan huveiksi.

Esimerkki viime viikolta: Mentorin sähköpostilistalla huhuiltiin mukaanlähtijöitä alan asiantuntijayksikköön kaavaillulle vierailulle. Osallistujalista venyi lopulta niin pitkäksi, että yhden visiitin sijaan käyntejä tullaankin tekemään kaksi. Jos kyseessä olisi ollut keilausreissu, lisäratojen varaamiseen olisi tuskin tullut tarvetta.

Mentor on pyrkinyt tietoisesti laajentamaan suhteitaan - siis verkostoitumaan - muihin kasvatus- ja koulutusalan toimijoihin päin. Omasta laitoksesta, ootista, etujärjestön edustajista ja sisarainejärjestöistä onkin tullut viime vuosien aikana yhä näkyvämpi osa tulevien kasvatusalan ammattilaisten arkea. Viihdepuoltakaan ei Mentorissa ole unohdettu: on vain kuopattu ne riennot, joita jäsenistö ei ole ottanut omakseen.

Työelämätapahtumia mentorilaiset siis haluavat ja työelämätapahtumia he myös saavat. Niitä nimittäin järjestetään verrattain paljon ja pikkuisen senkin uhalla, että tuo panostus saattaa toisinaan olla toiminnan muilta osa-alueilta jotakin pois. Väkinäinen toiminnan monipuolisuuden ylläpitäminen ei kuitenkaan tunnu mielekkäältä, jos ainoa syy yhden jos toisenkin tapahtuman järjestämiseen löytyy pelkästä mahdollisimman suuren ainejärjestöavustussumman tavoittelusta. Tältä ajatukselta välttyminen saattaa olla erityisen vaikeaa silloin, kun on itse organisoimassa tapahtumaa, johon osallistuvia on sama määrä kuin järjestäjiäkin.

Johanna Mursunen

2006_1 Pääkirjoitus

PÄÄKIRJOITUS

Saammeko esitellä: vuoden 2006 ensimmäinen Panopticon! Tammikuun alusta asti mielissämme muhinut ajatus Suuresta Opiskelijanumerosta on nyt lopultakin mustaa valkoisella kriittisten silmienne edessä. Paneudumme tässä numerossa aikuiskasvatusta opiskelevan Minna Peuralan harjoittelu-kokemuksiin ja tutustumme Mentorin uuden hallituksen syviin aatoksiin. Specian opiskelijajäsen Minna Ahola avaa hänkin sanaisen arkkunsa kysymällä ”Onko opiskelija aina oikeassa?”

Tämän uusimman Panopticonin takana olemme me, Sonja Issula ja Leena Niemi, joista ensimmäinen tykkää suklaanougat-jäätelöstä ja salsa-tanssista, ja jälkimmäinen taas myöhään nukkumisesta ja sitruunakivennäisvedestä. Toimituksen yhteinen intohimo on tv-sarja Frendit. Näin siis pähkinänkuoressa Panopticon 1/2006 ja sen tekijät.

Hauskaa kevättä!

Sonja Issula ja Leena Niemi

2006_1 Mitä harjoittelu voi antaa kasvatustieteilijälle?

“TODISTUKSEN LISÄKSI KÄYTÄNNÖN TYÖKOKEMUSTA” - ELI MITÄ HARJOITTELU VOI ANTAA KASVATUSTIETEILIJÄLLE?

Leena Niemi

Viidettä vuotta aikuiskasvatusta pääaineenaan opiskeleva Minna Peurala on kevään mittaan suorittanut opintoihin kuuluvaa harjoittelua Tampereen Tyttöjen Talossa, joka on osa Setlementti Naapurin toimintaa. Harjoittelupaikan saaminen ei Minnan mukaan ollut itsestään selvää, vaan kuten vaikkapa kesätyöpaikkaa etsittäessä, olivat suhteet ja oma aktiivisuus keskeisessä asemassa sopivan paikan löytymiselle. Harjoittelupaikan etsintään kulutettu aika on kuitenkin palkittu, sillä Minna on silminnähden tyytyväinen omaansa, ja kertoopa hän jopa vakavasti harkinneensa niitäkin mahdollisuuksia, joita harjoittelupaikalla on tarjota gradua ajatellen.

- Tavoitteeni harjoittelun osalta oli saada käytännön työkokemusta omalta alalta, ja toisaalta löytää mielekäs tapa yhdistää teoriaa ja käytäntöä, Minna kertoo ja kiittelee Tampereen Tyttöjen Taloa harjoittelupaikkana.

- Olen päässyt tekemään paljon erilaisia töitä: ohjaamaan, osallistumaan avoimeen toimintaan, laatimaan perehdyttämiskansiota tuleville harjoittelijoille ja vapaaehtoistyöntekijöille sekä monia yksittäisiä, pienempiä hommia.

Minna onkin pitänyt harjoittelupaikan valintaansa onnistuneena, sillä työyhteisöön oli helppo mennä mukaan, ohjausta on ollut työpaikan puolelta riittävästi saatavilla, mutta yhtä lailla on myös mahdollistettu itsenäinen työskentely.

- Kyllä siitä varmasti hyötyä on, kun tulevaisuudessa voi todistuksen lisäksi osoittaa kartuttaneensa myös alan käytännön työkokemusta, Minna pohtii kysyttäessä millaisena hän näkee harjoittelun merkityksen pidemmällä aikavälillä. Myöhempiä työmahdollisuuksia Minna ei kuitenkaan myönnä etsineensä harjoittelupaikkaa valitessaan, vaan sanoo ennemminkin pyrkineensä löytämään paikan, jossa voisi nähdä oman alan yksittäisen osa-alueen työmahdollisuudet ja -käytännöt mahdollisimman hyvin ja kattavasti. Vaikka Minna pitääkin Tyttöjen Taloa erinomaisena harjoittelupaikkana, hän projektityöhön nyt sisältäpäin tutustuneena näkee sen olevan melko epävarmaa ja työajoiltaan joskus epäkäytännöllistäkin.

Laitoksen roolia harjoittelussa Minna pitää hyvänä. Aloitusseminaari oli hyödyllinen, sillä siellä sai vinkkejä ja apua harjoitusportfolion laatimiseen sekä kuuli toisten opiskelijoiden suunnitelmista harjoittelun suhteen. Seminaarin lisäksi hyödynnetään Moodle-oppimisympäristöä, jonne kirjataan tunnelmia ja kokemuksia harjoittelun alusta, sen ajalta sekä lopusta. Harjoittelusta vastaavan opettajan Kati Tikkamäen innostavaa ohjausta Minna kehuu, ja kiitteleekin tämän aitoa kiinnostusta harjoitteluasioihin. Omalta osaltaan Minna on pitänyt harjoittelun suorittamista itsestään selvyytenä alusta alkaen, vaikka vuoden opettajan pestin ansiosta pelkkä raporttikin olisi tullut kyseeseen.

Punnitessaan koulutuksensa hyödyllisyyttä suhteessa työelämään Minna nostaa esiin tietynlaisen ajattelutavan, “kasvatustieteellisen seulan”, jonka läpi hän on huomannut suodattavansa monia harjoitteluaikanaankin kohtaamiaan kysymyksiä ja tilanteita. Tärkeänä työelämänkin kannalta hän pitää yliopistossa opittavaa analyyttista ja pohdiskelevaa ajattelua, joka mahdollistaa asioiden laaja-alaisen tarkastelun. Loppujen lopuksi Minna kuitenkin tunnustaa pitävänsä kysymystä “Mitä osaat?” hieman hämmentävänä, sillä helppoa vastausta siihen ei ole aikuiskasvatuksen tai sivuaineiden (psykologia, erityispedagogiikka, hallintotiede) opinnoista huolimatta. Ehkä yksi ratkaisu etsittäessä vastausta tuohon ajoittain itse kullekin vaikeaan kysymykseen olisi Minnankin kannattama harjoittelun lisääminen. Siinä missä Minna pitää pidemmän harjoittelun sijoittamista nykyiseen tapaan maisterivaiheen opintoihin hyvänä ratkaisuna, hän kuitenkin ehdottaisi lyhyempää työelämään tutustuttavaa jaksoa kandidaattivaiheeseenkin.

- Sillä tavalla opiskelijoiden omat valinnat esimerkiksi sivuaineiden suhteen voisivat selkiytyä, ja toisaalta urasuunnitelmat saada vahvistusta jo varhaisessa vaiheessa, Minna uskoo.

2006_1 Onko opiskelija aina oikeassa?

Onko opiskelija aina oikeassa?

Jos opiskelijalta kysyy, olivatko opintoaikojen rajaukset tehokas keino lyhentää opiskeluaikoja, onko ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksut hyvä tapa rahoittaa vaihto-opiskelijoiden opiskelua Suomessa, ovatko yksikköjen lakkauttamiset tai yhdistämiset hyvä ajatus, hän todennäköisesti vastaa ei. Opiskelijaliikettä onkin aina aika ajoin sanottu ei-liikkeeksi. Mutta mitä muuta opiskelijat voivat tehdä, jos tarjolla ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja?!

Jokainen on varmasti ehtinyt jo kuulemaan opintorahan korotuskampanjasta "Nouse jo". Myös neljäntoista vuoden ajanjakso, jolloin opintorahaan ei ole korotuksia kuulunut, lienee tuttu. Mutta tottahan se on! Opiskelijat elävät alle EU:n määrittelemän köyhyysrajan. Vaikka tekisi töitä sen, mitä tulorajat sallivat, ei elintaso pääse etenkään suurissa kaupungeissa nousemaan kovin kummoiselle tasolle. Ja vielä kun työnteon opiskelun ohessa ei pitäisi olla mikään itsetarkoitus. Sillä samalla kun yrittää hankkia itselleen siedettävää elintasoa pakertamalla opiskelun ohessa töitä, syö itseltään aikaa opiskelulta, vapaa-ajalta ja jopa nukkumiselta. Kun selän takana on lisäksi viime syksystä asti hengittänyt opintoaikojen rajaus-niminen uudistus, ja sisällä kiehuu pelko tulevaisuudesta, valmistumisen hetkestä ja työnhakuprosessista, ei ole ihme, että eri tutkimusten mukaan opiskelijat kokevat paljon stressiä. Opiskelijan arki on siis kaikkea muuta kuin mukavaa kahvilassa istumista Burberryt päällä, kuten taannoin kirjoitettiin eräässä lehdessä. Opiskelu ja työskentely on monille rankka yhtälö, vaikka hetki sitten tehty tutkimus kertoikin, ettei työnteko mainittavasti pidennä opiskeluaikoja. Lisäksi se lupaa enemmän kuin mitä pystyy tarjoamaan. Akateeminen työttömyys ja pätkätyöläisyys ovat varsin tavallisia ja todellisia asioita tämän päivän Suomessa. Vaikka saisi huippupaperit ja samalla olisi ehtinyt kerryttämään työkokemusta, ei oman alan työtä välttämättä löydä. Toisaalta asiasta tekee ristiriitaisen se, että työkokemusta on miltei pakko kerryttää, jos mielii töihin valmistuttuaan.

Opiskelijan etua valvoo parhaiten opiskelija itse. Siksi meillä on ylioppilaskunnat ja SYL, sekä muita opiskelijajärjestöjä. Niissä tehdään väsymättä työtä meidän kaikkien puolesta, kuten tänä keväänä aloitettu opintorahan korotuskampanja osoittaa. Opiskelijaa varten on olemassa myös ammattijärjestö. Moni kuvittelee, että ammattijärjestön rooli rajoittuisi pelkästään työelämään. Kuitenkin esimerkiksi juuri Specia, Akavan Erityisalat ja Akava tekevät työtä sen eteen, että opiskelu olisi mielekästä ja turvattua, tutkinnot laadukkaita ja että ne vastaisivat työelämän haasteisiin. Esimerkiksi Akavan opiskelijavaltuusto on mukana opintorahan korotus-liikkeessä ja se ottaa kantaa julkisesti aina muulloinkin, kun sellainen paikka tulee. Akavan Erityisaloissa ja Speciassa taas pyritään vaikuttamaan mm. tutkintojen sisältöihin, samanarvoisuuteen ja harjoittelujen laadukkuuteen. Meidän ei siis kannata unohtaa, että olemme osa jotain yhteisöä. Osa Speciaa, osa Akavaa osa SYL:a. Kun pidämme yhtä, meidät on vaikeampi jättää huomioimatta, ja silloin meidän on helpompi vaatia. Ja aina välillä pitääkin vaatia enemmän ja parempaa, kuten 15 prosenttia. Haluttua asiaa täytyy vain pitää riittävän kauan ja riittävän isolla volyymillä esillä kaikkien tahojen puolelta, jotta sillä olisi edes realistiset läpimenomahdollisuudet. Kannattaa siis kysyä opiskelijalta, sillä kyllä opiskelija tietää.

Opintorahan puolesta,

Minna Ahola
Specian hallituksen opiskelijajäsen
Akavan Erityisalojen opiskelijatoimikunnan varapuheenjohtaja

2006_1 Hallitus esittäytyy

Tässä esittäytyy Mentorin hallitus vuosimallia 2006 (hieman Aikuiset ystäväni –kirjan innoittamana):

Nimi: Milla Kupiainen ( toinen nimi Maria vrt. Milla Magia)

Ikä:22

Vastuualue hallituksessa: Rahastonhoito ( &vapaa-aika)

Elämäni tähtihetki… On vasta tulossa, kun voin sanoa etten ole enää hampurilaistyöntekijä…He hee! Tähtihetki oli myös, kun pääsin pelaamaan korista jenkkilöihin, vaikka pituutta on sulka päässä 157cm!

Hävettää tunnustaa mutta…viime kerralla autoa tankatessa en osannut laittaa tankin korkkia kiinni, joten viereisellä mittarilla ollut mies ystävällisesti avusti tyhmää naiskuskia…eli siis minua!

En osaa…ilmeisestikään tankata autoa.

Olen paras…kehittämään oikoreittejä minkälaisessa maastossa tahansa.

Elämän tarkoitus on…nousta aamulla ylös ja pitää kivaa. Asioihin pitää suhtautua naiivin tyhmästi ja leikkisästi. Tosikkuus on tylsää!

Paras elokuva tällä hetkellä? Julmia aikeita.

Olemme kuulleet huhuja suunnistusvaistostasi. Esittele pari niksiä, joiden avulla humalainen kasvatustieteilijä säästää aikaa ja vaivaa suunnistaessaan yön pimeinä tunteina baarista kotiin.

1. Varmista, että tiedät mitä tarkoittaa koti.
2. Hanki itsellesi luotettava saattaja. huomioi kuitenkin, ettei toisen kasvatustieteilijän apu aina riitä, joten omiinkaan ei voi aina luottaa.
3. Riittävä vaatetus varmistaa, ettei kotiinlöytäminen ole ensisijaista. Matkan varrelta voi löytyä kaikkea kivaa.
4. Tee (etukäteen) oikoreittisuunnitelma ja pysy siinä. Jos tähän tarvitaan apua, ottakaa yhteyttä J!

Nimi: Johanna Hongisto

Ikä: 25 J

Vastuualue hallituksessa: Puhis

Elämäni tähtihetki…ä koin reilireissulla ystäväni kanssa monia. Kiva oli myös saada opiskelupaikka 5 vuoden yrityksen ja haahuilun jälkeen.

Hävettää tunnustaa mutta…viime vuodelta löytyy vain muutama (jos sitäkään) täysin selvä viikonloppu.

En osaa…selittää selkeästi kovinkaan montaa asiaa enkä lasketella suksilla enkä laudalla, pulkallakin osaan mäessä kaatua.

Olen paras…päiväunelmoinnissa ja hankkimaan mielettömiä mustelmia jalkoihini…ja jättämään kaiken viime tippaan.

Elämän tarkoitus on…elämän tasapaino…onnellisuus…ELÄÄ TÄYSILLÄ!

Paras tuoksu tällä hetkellä? Mansikkarahkan esanssinen tuoksu lemmikkirottani turkilla.

Toimitus ei ole kuullut mitään juoruja hölmöilyistäsi. Kai sinultakin nyt jotain luurankoja löytyy kaapistasi? Poikaystäväni kanssa ollessani lähes ekoilla treffeillä elokuvissa kippasin melkein täyden popkornikipon edelläistuvan päälle kesken näytöksen. Lopuksi, kun näytös oli ohi ja valot syttyivät saliin näky oli hirveä. Popkornia oli joka puolella mm. edellä istuvan pälvikaljun haivenissa…Lukioajoilta kaverit voisivat varmasti kertoa yhdestä sun toisesta reissusta, bileistä, yökylistä…en ole aikuistunut, mutta seurustelen…J

Nimi: Leena Niemi

Ikä: 21-vee

Vastuualue hallituksessa: Hallituksen jäsen, tasa-arvo-, lehti- ja laitoskahvivastaava.

Elämäni tähtihetki…yksi monista oli, kun kypsässä 20 vuoden iässä uskalsin lopulta ottaa reiät korviini uhmaten kaikenlaisia kipu+bakteeri –pelkojani. Voittaja-fiilisJ.

Hävettää tunnustaa mutta…olen laulanut Turun torilla. Häpeän aiheita on siis kaksi: sekä laula että Turku. Niin ja sitten sekin hävettää, että pelkään hammaslääkäriä.

En osaa…tehdä taskuparkkeerausta. Kävellä piikkikoroilla. Neuloa sukkia tai mitään muutakaan.

Olen paras…keksimään (teko)syitä myöhästymisilleni.

Elämän tarkoitus on…hymyillä. Ja joskus on hyvästä nauraakin.

Paras juoma tällä hetkellä? Vesi ja cola light. Punaviinistä tykkää tietysti kaikki.

(HUOM! Vastaukset pinkillä kynällä)

Nimi: Helena Huosianmaa (kirjeet tulee Hoosiannallakin perille)

Ikä: 21 v., täytän kyllä vielä tänä vuonna vuosia.

Vastuualue hallituksessa: Tutor-, ympäristö-, ja jäsenrekisterivastaavuudet. (Multa saa myös haalarimerkkejä.)

Elämäni tähtihetki…6-vuotiaana pääsin yhden pojan naamiaissyndeillä uimaan tekojärveen, jänskää! Myös nukkuminen metsän hiljaisuudessa tähtitaivaan alla koskettaa ainaJ. Ja London Eyen lasimunassakin huimasi aika ikimuistoisesti…

Hävettää tunnustaa mutta…Olen laulanut karaokea nimellä Välimeren neidot ja tarkistanut, mitä Googlesta löytyy, kun sinne syöttää oman nimensä ( viimeks tänään)…

En osaa…puhaltaa purkkapalloja, laulaa, pitää suutani kiinni, olla katsomatta CSI-telkkariohjelmaa, syödä pihviä ravintolassa, hiihtää, voittaa arvonnoissa, taivuttaa suomenkiekisiä sanoja…

Olen paras...tikruäänen pitämisessä, kritisoimisessa, myöhästymisessä, nallekarkkien napsimisessa, sekoittamaan oikean ja vasemman, amebojen piirtämisessä – omana itsenäni siis…

Elämän tarkoitus on…sateenkaaren kaikkien värien näkeminenJ.

”Elämä on kaunein satu” (Satusetä Anderssen).

Paras kirja tällä hetkellä? Aforismikirjat ja tv-opas.

Määrittele piiloujo. Henkilö, joka on näyttävästi ja pelkäämättä esillä, mutta syvällä sisimmässä hänen kätensä tärisevät puhetta pitäessään. Piiloujot kaipaavat pientä lämmittelyä! Rohkeasti kaapista vain…

Nimi: Heidi Korpela

Ikä: 22

Vastuualue hallituksessa: Hallituksen jäsen, specia- ja excuvastaava.

Elämäni tähtihetki…kun muutin pois Turusta! J

Hävettää tunnustaa mutta…kun opiskelin Turussa, aloin sen kahden vuoden aikana jopa viihtyä kyseisessä kaupungissa…

En osaa…kuvitella elämää opiskeluajan jälkeen, ainakaan vielä! En osaa myöskään leipoa, ainakaan kovin hyvin. L

Olen paras…keksimään selityksiä.J

Elämän tarkoitus on…olla onnellinen ja tavoitella omia unelmia.

Paras ruoka tällä hetkellä? Kaikki itse tehty kotiruoka, aina silloin, kun se onnistuu…

Mikä on nopein tapa päästä pois Turusta? Kehua Tamperetta ja tamperelaisia. Voin varoittaa, ettei kannata kokeilla…

Nimi: Krista Maarit Petriina Kukkumäki

Ikä: Teinivuosia tässä vielä vietellään, eli huimat 19 lasissa.

Vastuualue hallituksessa: Varapj ja tutor-vastaavuuden puolikas ”hallussa”.

Elämäni tähtihetki…koko elämä on ollut yhtä tähtihetkeä, mutta viime kesänä Ayia Napassa benji-hypyn jälkeinen fiilis nuosee ehkäpä ykköseksi kaikista. Silloin oli voittaja.

Hävettää tunnustaa mutta…kun harvemmin häpeää yhtään mitään, niin on vaikea valita, mutta usein seuraavana aamuna rattoillan jälkeen nousee jonkinmoinen tuskahiki otsalle.

En osaa…olla innostumatta asioista, sillä olen hirmu kova ekstrovertti-Pertti.

Olen paras…suhdetoiminnan rakentamisessa ja ruuanlaitossa.

Elämän tarkoitus on…carpe diem – ja se näkyy käytännössä…

Parasta musiikkia tällä hetkellä? Irinan uusin on kovassa soitossa, mutta myös Carmen Grayn sinkkua on soitettu repeatilla naapureiden iloksi aamu viidestä puolille päivin tässä taannoin.

Mikä on paras tapa päästä sitseiltä kotiin? (Perustelut)

a) Kävellä b) Ryömiä c) Liftata kyyti rekkakuskilta

Vastaan kohdan c. Perustelut: Kotimatka sujuu nopeammin ja samalla, kun rekkamies lastaa tavarat kyytiin voi vetää sikeitä.

P.S. Minähän en liftannut, mut haettiin kyytiin.

Nimi: Sonja Maria Issula

Ikä: Toistaiseksi vielä 20 v.

Vastuualue hallituksessa: Hallituksen jäsen, sopo- ja lehtivastaava

Elämäni tähtihetki…taisi olla lukiossa, kun sain leikkiä musikaalitähteä Grease-projektissa. Ja aina kun saa lauleskella nuotion ääressä yhteislauluja kitaran säestykseksellä.

Hävettää tunnustaa mutta… multa ei sekoitu pelkästään oikea ja vasen, vaan joskus myös pohjoinen ja etelä. Olen harrastanut kantritanssia. Pelkään saunan kiuasta ja kastematoja yli kaiken.

En osaa… tehdä maukasta ruokaa, silmämeikkiä, kirjoittaa kaunokirjoitusta, ajaa Tampereella autoa, pelata mitään pallopelejä, käyttää tietokonetta kunnolla…paljon on siis vielä opittavaa…

Olen paras… paistamaan pannukakkuja, samanlaisia kuin muumimamma!

Elämän tarkoitus on…haaveilla suurista ja iloita pienistä hetkistä. Yrittää nauttia siitä, mitä on juuri nyt, eikä aina haihatella tulevaisuuteen…päästä irti sit ku –ajattelusta.

Parasta keväässä? Hymyilevät ihmiset, puiden orastava vihreys ja lämpö.

Nimi:Johanna " Jossu" Miettinen
Ikä: 22

Vastuualue hallituksessa: sihteeri ja vapaa-aikavastaava
Elämäni tähtihetki…Hehkeä Mentor-versio Aikuisesta naisesta Alebubin lavalla :)

Hävettää tunnustaa mutta...olen peruuttanut taksia päin.

En osaa...laulaa.
Olen paras...Mitäs tähän lisäämään:)
Elämän tarkoitus on...mahdoton selvittää.
Paras tv-sarja tällä hetkellä? Täydelliset naiset

Miksi passiivinen tupakointi on vaarallista?( Voit vastata omien
kokemuksiesi perusteella...;)) Se vanhentaa ihoa :)