Teuvo Moilanen
Tarina persoonallisista kodinkoneista vai sittenkin tarina luhistumisesta perhe-elämän ja opiskelun paineessa
Olen jo kotvan aikaa kuunnellut ihmisten valitusta nykypäivän koneitten ja laitteiden lyhytikäisyydestä ja haikailua männä vuosien persoonallisten ja kestävien laitteiden perään. Lähes identtiset vimpaimet tuntuvat nykyään tulevan kaikki samalta kaukoaasian liukuhihnalta ja kestävän noin kuukauden pidempään kuin kaupan antama takuu. Suunnatessasi rakkineesi kanssa ylihinnoiteltuun huoltoliikkeeseen löydät nämä ylityöllistettynä elvyttämässä vekottimia, jotka ovat sattuneet kuukahtamaan jo takuuajan puitteissa.
Meillä on kuitenkin cd-soitin, joka on toista maata. Itse asiassa se on yhdistetty cd, dvd ja vhs-soitin, joita tässä vielä muutama vuosi sitten markkinoitiin ahkerasti. Meidän Kombo oli yksi ensimmäisiä markkinoilla ja sen osto tuntui silloin järkevältä tilansäästöratkaisulta nelihenkisen perheen kaksioon. Kombo muutti kotiimme kansainvälisten innovaatiopalkintojensa kera ja jo pian saimme huomata, että se oli saanut tehtaan tuotekehittelyosastolta vähän liikaa rakkautta, huolenpitoa ja hemmottelua. Myös palkintoraatien kehut tuntuivat kihahtaneen sille pahemman kerran hattuun. Kombolla oli persoonaa aivan menneiden vuosien kojeiden malliin.
Noin puoli vuotta laitteen oston jälkeen aloin huomata, että cd-levyn kelkka tuntui unohtuvan aika usein ulos. Tietysti syytin tästä meidän silloin neljä- ja kaksivuotiaita taaperoita, mutta jälkikäteen katsottuna Kombo varmaan protestoi jo silloin perheemme puuduttavaa audiovisuaalista tarjontaa vastaan. Mc Koppakuoriainen ja Teletapit repeatilla mahtoivat olla design-voittajalle kova paikka. Ilmiö tuntui rauhoittuvan kun muutimme uuteen kotiin, kunnes eräänä yönä töllöttäessäni telkkaria todistin itse sitä, kuinka rakkine mourusi, kitisi ja vihdoin työnsi tyhjän kelkkansa pihalle suoraan stand by -asennosta. Tiedoksi muuten saman tien, että alkoholi tai muut päihdyttävät aineet eivät tällä kertaa olleet hämärtämässä muistikuvien validia ja reliaabelia tallentamista, vaikka ovatkin aika ajoin olleet tajuntaa laajentamassa opiskeluaikana. Olin hämmentynyt, mutta palaset alkoivat loksahdella paikoilleen.
Jo joitakin aikoja tätä ennen olin huomannut kuinka herkästi soitin oli alkunut hyppiä varsinkin omissa suosikkilevyissäni. Mitä voi olettaakaan, jos vehje viettää kaiket yöt levypesä leväällään ja kaiken maailman sonta ja pöly lentää herkkiin sisuskaluihin. Meidän perheelläkin oli silti näppinsä pelissä Kombon sisälle päätyneessä roinassa. Tuskinpa Puuha Pete oikeasti oli asialla, kun VHS-pesästä löytyi keltainen ja violetti crayon, vaikka nuorimmainen näin sitkeästi vakuuttelikin. Suuri yllätys oli kuitenkin, että cd-kelkan lepuuttaminen säännöllisesti auki asennossa ei siis ollutkaan omien vintiöittemme tekosia.
Pölyn aiheuttamaa pomppimista lähdin korjaamaan järein keinoin. Esikoisen cd-soitin oli korjattu laadukkaalla Scotchin puhdistuslevyllä, jossa on minihammasharjaa muistuttavat huiskut laserlukupään puhdistukseen. Näin varustautuneena lähdin nytkin töihin, mutta en osannut arvata, mikä taistelu tästä tuli Kombon kanssa. Ykkösraidalla olevat levyn käyttöohjeet sujuivat vielä mainiosti, mutta kakkosraidan tupsut eivät kojeelle kelvanneet. Tuloksena oli kerta toisensa jälkeen teksti NO DISC ja levyn välitön sylkäisy ulos. Käsissä oli siis yöt pesä leväällään hengaileva diivailija, joka mielellään imaisee sisuksiinsa kaiken korjaavat puuhapetet, mutta jolle sontaisen hulluttelun jälkipyykki ei maistunut. No enpä aikonut minäkään luovuttaa näin helpolla. Kakkosraitaan on ainakin yhtä monta reittiä kuin kakkospesälle. Eeppisen taistelun jälkeen minun oli kuitenkin myönnettävä tappioni. Edes pikakelaus kolmosraidan mainoksista taaksepäin ei toiminut. Sontainen Kombo oli voittanut tämän erän.
Sittemmin olemme joutuneet joustamaan kerta toisensa jälkeen. Levyjen pomppinen ja hylkääminen on arkipäivää. Kombo pitkälti päättää perheemme nykyisen av-tarjonnan. Yllätys ei kai ollut, että ostaessamme uuden kiiltävän All in One –kaukosäätimen Kombo oli ainoa kodinkone, joka ei taipunut sen komentoon. Taistelun jälkeen se sentään ottaa vastaan muutamia nätisti esitettyjä peruspyyntöjä, mutta esim. vaihtaessani VHS- ja CD-toiminnon välillä se vaatii minua sohvalta nöyrästi kumartelemaan eteensä. Kappaleiden kelaaminen on ollut hidasta touhua alusta alkaen yhdistetyn dvd- ja cd- ominaisuuden ansiosta. Seuraavaan biisiin on aina voinut siirtyä vasta ensitahdin soitua edellisestä kappaleesta. Voisin vaikka vannoa, että tämäkin raivostuttava ominaisuus on viime aikoina entisestään hidastunut. Olen harkinnut hidastumisen määrittämistä kvantitatiivisen metodein, mikä kertoo omaa kieltään henkisestä otteesta, joka rakkineella on perheestämme. Jospa numeraalista dataa näyttämällä edes joku uskoisi sitä pompotusta ja henkistä hyväksikäyttöä, mitä perheemme on joutunut ja joutuu edelleen kokemaan. Normaalisti perhettä saattaa pompottaa huonosti käyttäytyvä perheenjäsen tai ehkä lemmikki, mutta meillä olohuoneen virtahepo on kodinkone.
Kombon touhuissa on silti jotain lämmittävää. Se ei siis anna katsoa huonoja elokuvia tai kuunnella sen standardeille sopimatonta musiikkia. Se toimii myös tekijänoikeuslakien valvojana ja hylkää suuren osan laittomista ja laillisistakin kopioistamme. Se ei ole salamannopea eikä ykköskappaleesta voi edelleenkään hypätä taaksepäin levyn viimeiseen jollotukseen, vaan biisit on nöyrästi pompittava numerojärjestyksessä ensimmäisestä viimeiseen (samalla siis kuunnelleen se alkutahti joka ainoasta levyn tuotoksesta). Kuitenkin tässä omaehtoisuudessa on jotain arvostettavaa. Kapina nykyelomme tolkutonta kiirettä vastaan on tervetullutta kaikissa muodoissaan. Ennen kuin pääsen kaipaamaani viimeiseen luritukseen, rakkine tarjoaa myös houkuttelevia katkelmia aivan muista musiikkimaisemista. Yllättävän usein niihin myös tartun ja harhaudun Kombon kanssa pitkiksi ajoiksi jonnekin aivan muualle kuin mihin olin pyrkimässä. Kombo on siis yöt Puuha Peten kanssa suhatessaan oppinut kikan jos toisenkin pitkitetystä ja kiireettömästi nautinnosta. Tästä täydet pisteet rakkineelle.
Jotain lohduttavaa on myös sen mouruamisessa öiseen aikaan. Viime yönä en nuorimmaisemme kolmannen painajaisen jälkeen enää jaksanut suunnata makuuhuoneeseen, vaan rojahdin sohvalle lukemaan aamuyön tunneiksi. Sain osakseni lämmittävän sovinnon eleen pompottavalta poppikoneeltamme. Ikään kuin lohdutuksesi se aloitti tutun rutinansa ja mouruamisensa, kun se starttaili levykelkkansa moottoria itsekseen. Sitten se avasi taas levypesänsä tarjoten yhteistä matkaa jonnekin valitsemaani musiikilliseen kohteeseen. Hyväksyipä se valitsemani levynkin tällä kertaa mukisematta. Huolestuttavaa on, että viime aikoina levykelkka on itsekseen liikuskellessaan avautunut vain puoleen väliin.
Toisinaan Kombo myös ainoastaan mouruaa jaksamatta enää avata musiikillista taikalootaansa. Viihdytyskeskuksella alkaa olla nykymittapuulla jo kovasti ikää ja sen kunto arveluttaa. Railakas meno ei ole sen elinkaarta ainakaan pidentänyt. Toivottavasti se on vielä todistamassa lastemme siirtymistä Frööbelin Palikoista sen arvoon paremmin sopivaan musiikkiantiin. VHS-puolen olemme luonnollisen formaattipoistuman kautta jo rauhoittaneet antaen näin toivottavasti seniorikodinkoneellemme kaivattua jatkoaikaa. Pelkään kuitenkin, että kun se hetki koittaa, niin Kombo lähtee kerralla saappaat jalassa. Toisaalta mistäpä edes löytyisi se kodinkonekorjaaja, joka voisi kursia kasaan moninkertaisen innovaatiopalkintovoittajan ilman, että sen uniikki persoonallisuus vaurioituisi. Emme kaipaa minkään rasvanäppi-työharjoittelijan suorittamaa lobotomiaa Kombollemme. Tokkopa se itsekään päästäisi ketä tahansa ammattikouluviiksillä varustettua pojankloppia lähelleen antamatta mojovaa sähköiskua.
”Ei kannata antaa totuuden pilata hyvää tarinaa” on mottoni aika ajoin, mutta vannon, että tämä tarina on pääpiirteissään totta, lukuunottamatta ehkä muutamaa lisämakua antavaa detaljia. Selitys ei siis ole, että joku makaa toistuvasti kauko-ohjaimen päällä tms. Selitys on, että joko kasvatustieteen opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen on sittenkin käymässä liian raskaaksi tai kaukoidän innovaattoreilla on pahat mielessään. Ehkä he ovat tekoälyn kehittelyssä paljon pidemmällä kuin uskomme ja he ovat lopulta kehittäneet aidosti persoonallisen ja interaktiivisen kapistuksen. Ehkä kyseessä on ihmiskoe ja meidän perheemme reaktioita kuvataan koko ajan salaa, kuka tietää… Tämän hetkinen tilanne ja allekirjoittaneen aamuyön tunteina solmima epäilyttävä ystävyyssuhde kodinkoneen kanssa ei joka tapauksessa vaikuta lupaavalta olipa selitys mikä tahansa.
Uskokaa tai älkää, mutta juuri edellisen rivin kirjoitettuani ja tässä mietiskellessäni nasevaa lopetusta jorinalleni, toinen musalähteeni eli PC päättää tuoda esiin oman näkökulmansa täysjärkisyydestäni. Se valitsee randomilla tuhansien biisien valikoimasta soitettavaksi juuri tämän. Korvissani soi tällä hetkellä ensimmäisest värssyt Sealin lurituksesta nimeltä Crazy! Tää nyt on jo suomeksi sanottuna täyttä kettuilua. Jos tätä menoa jatkuu, niin piuhat katkotaan kaikilta rakkineilta ja gradukin kirjotetaan lyijärillä...!!
Lähteet ja lisätietoa mahdollisesti huolestuneille opiskelutovereille maailman valtaavista koneista:
Yeatman, Hoyt. 2009. G-Force: Miniagenttimarsut. Hollywood: Walt Disney Pictures. Älkää murehtiko G-Force pelastaa tarvittaessa vaikka 3D:nä!!
Vinge, Vernor 1993. The Coming Technological Singularity. Wikipedia. Ilmeisesti tyypillinen salaliittoteoria/maailmanloppu www.julkaisu. Jätetty lukematta 19.11.2009
