Vannomatta paras...
Tämän kertainen Panopticon on koottu KV-hengessä. Mukana on myös jo perinteeksi muodostunut kertomus syksyn tapahtumista fuksin näkökulmasta. KV-teemalla järjestettiin Mentorin viini- ja juustoilta marraskuussa. Kyseisessä illassa kuulimme mielenkiintoisia vaihtokokemuksia opiskelijakollegoiltamme. Nyt saatte nauttia niistä myös kirjallisessa muodossa. Vaihdossa olleilla opiskelijoilla oli meille muille yksi selkeä viesti: lähtekää vaihtoon, yhtään ainutta syytä (tai tekosyytä) ei ole olemassa, miksi vaihtoon ei voisi tai pitäisi lähteä. Kuullessani tuon viestin tunsin pienen piston sydämessäni. Kuulun juuri niihin ihmisiin, jotka ovat siirtäneet vaihtoon lähtöä mitä ihmeellisimmistä syistä; ei ole rahaa, hyötyykö opinnot siitä oikeasti, tulee ikävä perhettä, ystäviä ja tyttö/poikaystävää, ei nyt, ehkä ensi syksynä… Lista on loputon, jos haluaa jollain tavalla selitellä itselleen, miksi ei ehkä niin hirveästi harmittaisi, vaikka ei lähtisikään vaihtoon.
Itse kuulun siis tähän vaihtoon lähtemistä lykänneiden joukkoon ja joudun jo toteamaan, että omalla kohdallani se mahdollisuus oli ja meni ja työelämä vei mennessään. Nyt sen vasta tajuaakin, kuinka vapaa ihminen on omana opiskeluaikanaan. Ottakaa tästä vapaudesta siis kaikki irti. Niinhän se menee, että asioita osaa arvostaa vasta, kun jotain on jo menettänyt. Itse kuulun vielä niihin ihmisiin, jotka ajattelevat, että ”okei vaihdossa olisi voinut olla ihan kivaa, mutta enhän minä sillä kokemuksella työelämässä tule koskaan mitään tekemään, sillä en välttämättä ole kovin kv-suuntautunut ihminen”. Niin, niin… Väittää tyyppi, joka joutuu käyttämään englantia työssään päivittäin. Niinpä niin. Vannomatta paras. Hyviä lukunautintoja ja oman vaihtoon lähdön suunnittelua teille jokaiselle!
Heidi
2008_2 Mentorin fuksisyksy – pissiksiä, toogia ja tonttulakkeja
Kaikki alkoi jo päivää ennen meidän fuksien orientointipäiviä. Kokoonnuimme illalla rautatieasemalle omppuhaalaristen tuutoreiden kanssa ja lähdimme Telakalle viettämään hauskaa tutustumisiltaa yhdessä. Tutustuminen toisiin fukseihin ja tuutoreihin oli mahtava idea – yliopisto-opiskelun aloitus sujui siten helposti ja miellyttävästi. Muunlaisiakin tutustumistilaisuuksia oli järjestetty meitä varten todella runsaasti. Kävimme mm. tuutorryhmittäin kahvilla, tapasimme säännöllisesti juttelun merkeissä ja kiersimme yliopistolla. Tampere-cityyn tutustuttiin myös syksyn alussa - liitelimme bussilla sinne tänne ihanien lentoemäntätuutoreiden esitellessä paikkoja.
Fuksien tervetuliaisbileet, Kasvajaiset, järjestettiin tänä vuonna ihkulla pissisteemalla. Pyörimme Tampereen keskustassa pinkeissä pissistamineissa käärien sätkiä, mussuttaen suuntäydeltä vaahtokarkkeja ja hehkuttaen teinisiskoihkudaa -juttuja ohikulkijoiden naureskellessa ja mulkoillessa meitä epäluuloisesti. Kelloportin saunalla ilta huipentui parhaan pissiksen ja pissisryhmän palkitsemiseen, mistä muistuttaa allekirjoittaneen haalareissa komeileva ihana, pinkki Pissis 2008 -haalarimerkki! Hih...
Sitseilykin aloitettiin hyvissä ajoin – toogiin pukeutunut joukko nautiskeli tarjoilusta ja testaili laulutaitojaan syksyn pimeydessä. Laulutaitoja testattiin myös fuksi-illassa, jossa karaoke raikui (ainakin nuotin vierestä). Muitakin yhdessäoloiltoja, kuten peli-ilta, järjestettiin syksyn aikana tuutorryhmittäin tai koko fuksijengille. Kasvatustieteilijät pääsivät myös testailemaan jalkapallotaitojaan turnauksessa henkilökuntaa vastaan liikuntapäivänä.
Kansainvälisyysteemalla pidetty viini-ja juustoilta Markuksentorin kerhohuoneella oli myös vertaansa vailla. Mentorilaisia (erityisesti meitä fukseja) lappasi sisään niin paljon, että istumapaikat, viinit, juustot, keksit ja hedelmät katosivat alta aikayksikön. Onneksi ehdin itse paikalle ensimmäisten joukossa! Oli todella hauska kuunnella vaihto-oppilaiden hulvattomia kertomuksia kokemuksistaan oudoissa maissa.
Syksyn aktiviteeteistä viimeisin oli tietenkin fuksien järjestämät pikkujoulut, josta en tiedä yhtään mitään, sillä en päässyt paikalle. Hyvin katkeroituneena voin kuitenkin todeta, että paikalla oli tonttuilemassa taatusti suuri ja iloinen joukko komeita pukumiehiä ja naisia pikkumustissaan. Ensi vuonna sitten, toivottavasti... Elleivät tulevat fuksit valitse pukukoodiksi järkyttäviä poropukuja.
Syvä anteeksipyyntöni, mikäli en muistanut puoliakaan Mentorin järjestämistä ihanista aktiviteeteistä. Ainakin minun fuksisyksyni on ollut niin toiminnantäyteinen, että odotan jo innolla, mitä keväällä on tiedossa. Mutta ehkä on hyvä vähän levätä ennen sitä – eli rauhaisaa joulunaikaa kaikille!
Sanna-Mari Salonen, Fuksi -08
Fuksien tervetuliaisbileet, Kasvajaiset, järjestettiin tänä vuonna ihkulla pissisteemalla. Pyörimme Tampereen keskustassa pinkeissä pissistamineissa käärien sätkiä, mussuttaen suuntäydeltä vaahtokarkkeja ja hehkuttaen teinisiskoihkudaa -juttuja ohikulkijoiden naureskellessa ja mulkoillessa meitä epäluuloisesti. Kelloportin saunalla ilta huipentui parhaan pissiksen ja pissisryhmän palkitsemiseen, mistä muistuttaa allekirjoittaneen haalareissa komeileva ihana, pinkki Pissis 2008 -haalarimerkki! Hih...
Sitseilykin aloitettiin hyvissä ajoin – toogiin pukeutunut joukko nautiskeli tarjoilusta ja testaili laulutaitojaan syksyn pimeydessä. Laulutaitoja testattiin myös fuksi-illassa, jossa karaoke raikui (ainakin nuotin vierestä). Muitakin yhdessäoloiltoja, kuten peli-ilta, järjestettiin syksyn aikana tuutorryhmittäin tai koko fuksijengille. Kasvatustieteilijät pääsivät myös testailemaan jalkapallotaitojaan turnauksessa henkilökuntaa vastaan liikuntapäivänä.
Kansainvälisyysteemalla pidetty viini-ja juustoilta Markuksentorin kerhohuoneella oli myös vertaansa vailla. Mentorilaisia (erityisesti meitä fukseja) lappasi sisään niin paljon, että istumapaikat, viinit, juustot, keksit ja hedelmät katosivat alta aikayksikön. Onneksi ehdin itse paikalle ensimmäisten joukossa! Oli todella hauska kuunnella vaihto-oppilaiden hulvattomia kertomuksia kokemuksistaan oudoissa maissa.
Syksyn aktiviteeteistä viimeisin oli tietenkin fuksien järjestämät pikkujoulut, josta en tiedä yhtään mitään, sillä en päässyt paikalle. Hyvin katkeroituneena voin kuitenkin todeta, että paikalla oli tonttuilemassa taatusti suuri ja iloinen joukko komeita pukumiehiä ja naisia pikkumustissaan. Ensi vuonna sitten, toivottavasti... Elleivät tulevat fuksit valitse pukukoodiksi järkyttäviä poropukuja.
Syvä anteeksipyyntöni, mikäli en muistanut puoliakaan Mentorin järjestämistä ihanista aktiviteeteistä. Ainakin minun fuksisyksyni on ollut niin toiminnantäyteinen, että odotan jo innolla, mitä keväällä on tiedossa. Mutta ehkä on hyvä vähän levätä ennen sitä – eli rauhaisaa joulunaikaa kaikille!
Sanna-Mari Salonen, Fuksi -08
2008_2 Terveiset aurinkoiselta Oahun saarelta!
Viimeiset hetket Hawaii Pacific Universityssä alkaa olla ovella. Tulin juuri kotiin kansainvälisen osaston järjestämistä jäähyväisjuhlista ja surullistahan sielä oli. Amerikkalaiseen tapaan ilta oli hyvin tunteellinen. Ja minähän olin hyvä ”uhri” tälle tunteellisuudelle umpiväsyneenä valvottuani kolme yötä tehden esitelmiä, kirjoittaen esseitä ja lukien lopputentteihin. Kurssit täälä on todellakin työläämpiä kuin Suomessa, mutta tasoltaan vähän helpompia. Kurssit alkaa olla loppusuoralla, ensi viikolla on enää viimeiset tentit ja sitten reilun kuukauden loma paratiisisaarella voi alkaa. Kuten aavistelin ennen tänne tuloani, kurssit ovat käytännönläheisempiä ja vähän ”yläastemaisempia” kuin meillä Suomessa. Esimerkiksi Training and Development in Organizations –kurssilla on opeteltu mm. ensiaputaitoja! Muut kurssit koostuvat lukuisista esitelmistä, esimerkiki kognitiopsykologian kurssilla meidän piti jopa tehdä esitelmäämme varten ”posteri”, joka sitten ripustettiin seinälle. Olen todellakin viihtynyt täälä yliopistossa paremmin kuin hyvin. Ainoa asia, mikä vähän harmittaa, on se, että aikaa surffaukselle ei paljoa jää.
Surffaus on täällä elämäntapa tai oikeastaan uskonto. Kaikki surffaavat jossain muodossa vauvasta vaariin. Kuuluisin ja arvostetui hawaijilainen on Duke Paoa Kahinu Mokoe Hulikohola Kahanamoku (näin kavereiden kesken ihan vaan Duke!) joka on modernin surffauksen isä ja olympiavoittaja uinnissa. Duken patsas on suosittu turistinähtävyys Waikiki beachillä, jonka edessä on aina japanilaisturisteja imeline poseerauksineen. Niin surffaus ei todellakaan ole täällä ainoastaan urheilua. Siihen liittyy paljon arvoja, joita tässä maailmassa on liian vähän; luonnon kunnioittaminen ja kiireettömyys esimerkiksi. Surffata ei voi kiireessä eikä olosuhteita voi kontrolloida. Aallot on mitä on – on pakko sopeutua ja kunnioittaa luontoa. Meidän yliopistolla on jopa surffauksen historiaan ja merkitykseen liittyvä kurssi, jolle en pettymyksekseni voinutkaan mennä, koska ilmoittauduin liian myöhään. Olin kuitenkin parilla luennolla jossa opiskeltiin aaltojen anatomiaa hawaijiksi... se olisikin saattanut olla vähän liian pro-meininkiä :) Surffaus on todellakin iso osa koko hawaijin historiaa ja vielä isompi osa hawaijilaista mytologiaa, jossa vesi on elementeistä vahvin.
Tällä hetkellä nautiskelen punaviiniä ja odottelen ruoan valmistumista. Kokkeina toimii Oahun saaren ainoat suomalaiset minun lisäkseni, opiskelutoverimme Jussi Teisala ja hänen ystävänsä, jotka ovat täällä vierailulla. Ruokarauhaamme häiritsee ainoastaan kauhea pauke, joka kantautuu meille Hilton hotellin joka perjantaisesta ilotulituksesta. Anteeksi Hilton Villagen, joka on kokonainen kylä eikä ainoastaan hotelli. Niillä on siellä jopa pingviinejäkin puutarhassa... sehän luonnollisesti kuuluu asiaan täällä Hawaijilla. Tuo kuvaa hyvin tämän paikan kaksijakoisuutta. Turismin ja armeijan jaloissa ei paljon tilaa jää alkuperäisille hawaijilaisille. Esimerkiksi tämän saaren, Oahun länsirannikolla Waianaen kylässä asuu 3000 alkuperäistä hawaijilaista tienvarsilla. Sinne ei ole ei-paikallisilla asiaa pimeän tullen. Hawaijista tuli USA:n osavaltio vuonna -59 vähintäänkin kyseenalaisin keinoin. Äänioikeus liittymisestä oli USA:n kansalaisilla, ei siis hawaijilaisilla. Alkuperäisille hawaijilaisille tehtiin vähän kuin intiaaneille, isot herrat tulivat ja päättivät että teidän maanne ovat nyt meidän maita. Toivottavasti Obama muistaa juurensa ja kiinnittää erityistä huomiota kotiosavaltionsa asioihin.
Muuten elämä Hawaijilla on vähän liiankin mukavaa. Opiskelua rannalla (ja kirjastossa ja kahviloissa ja lukusaleissa yliopistolla), lenkkejä uskomattomissa (Lostista ja Jurassic Parkista tutuissa) maisemissa, reggae –keikkoja, juhlimista vaihtarikavereiden kanssa ja tietenkin surffausta. Kuullostaa ehkä kliseeltä, mutta kyllä tämä taitaa olla elämäni paras puolivuotinen! :) Terveisiä eritoten mentorilaisille ja nähdään keväällä yliopistolla!
-Emmi
Surffaus on täällä elämäntapa tai oikeastaan uskonto. Kaikki surffaavat jossain muodossa vauvasta vaariin. Kuuluisin ja arvostetui hawaijilainen on Duke Paoa Kahinu Mokoe Hulikohola Kahanamoku (näin kavereiden kesken ihan vaan Duke!) joka on modernin surffauksen isä ja olympiavoittaja uinnissa. Duken patsas on suosittu turistinähtävyys Waikiki beachillä, jonka edessä on aina japanilaisturisteja imeline poseerauksineen. Niin surffaus ei todellakaan ole täällä ainoastaan urheilua. Siihen liittyy paljon arvoja, joita tässä maailmassa on liian vähän; luonnon kunnioittaminen ja kiireettömyys esimerkiksi. Surffata ei voi kiireessä eikä olosuhteita voi kontrolloida. Aallot on mitä on – on pakko sopeutua ja kunnioittaa luontoa. Meidän yliopistolla on jopa surffauksen historiaan ja merkitykseen liittyvä kurssi, jolle en pettymyksekseni voinutkaan mennä, koska ilmoittauduin liian myöhään. Olin kuitenkin parilla luennolla jossa opiskeltiin aaltojen anatomiaa hawaijiksi... se olisikin saattanut olla vähän liian pro-meininkiä :) Surffaus on todellakin iso osa koko hawaijin historiaa ja vielä isompi osa hawaijilaista mytologiaa, jossa vesi on elementeistä vahvin.
Tällä hetkellä nautiskelen punaviiniä ja odottelen ruoan valmistumista. Kokkeina toimii Oahun saaren ainoat suomalaiset minun lisäkseni, opiskelutoverimme Jussi Teisala ja hänen ystävänsä, jotka ovat täällä vierailulla. Ruokarauhaamme häiritsee ainoastaan kauhea pauke, joka kantautuu meille Hilton hotellin joka perjantaisesta ilotulituksesta. Anteeksi Hilton Villagen, joka on kokonainen kylä eikä ainoastaan hotelli. Niillä on siellä jopa pingviinejäkin puutarhassa... sehän luonnollisesti kuuluu asiaan täällä Hawaijilla. Tuo kuvaa hyvin tämän paikan kaksijakoisuutta. Turismin ja armeijan jaloissa ei paljon tilaa jää alkuperäisille hawaijilaisille. Esimerkiksi tämän saaren, Oahun länsirannikolla Waianaen kylässä asuu 3000 alkuperäistä hawaijilaista tienvarsilla. Sinne ei ole ei-paikallisilla asiaa pimeän tullen. Hawaijista tuli USA:n osavaltio vuonna -59 vähintäänkin kyseenalaisin keinoin. Äänioikeus liittymisestä oli USA:n kansalaisilla, ei siis hawaijilaisilla. Alkuperäisille hawaijilaisille tehtiin vähän kuin intiaaneille, isot herrat tulivat ja päättivät että teidän maanne ovat nyt meidän maita. Toivottavasti Obama muistaa juurensa ja kiinnittää erityistä huomiota kotiosavaltionsa asioihin.
Muuten elämä Hawaijilla on vähän liiankin mukavaa. Opiskelua rannalla (ja kirjastossa ja kahviloissa ja lukusaleissa yliopistolla), lenkkejä uskomattomissa (Lostista ja Jurassic Parkista tutuissa) maisemissa, reggae –keikkoja, juhlimista vaihtarikavereiden kanssa ja tietenkin surffausta. Kuullostaa ehkä kliseeltä, mutta kyllä tämä taitaa olla elämäni paras puolivuotinen! :) Terveisiä eritoten mentorilaisille ja nähdään keväällä yliopistolla!
-Emmi
2008_2 Syksy Ljubljanassa
Olen ollut tämän syksyn ajan Erasmus-vaihdossa Ljubljanassa, Slovenian
pääkaupungissa. Aika on mennyt vauhdilla ja nyt kauhistuttaa, miten ehdin tekemään kaiken, mitä haluaisin tai pitäisi tehdä loppuaikana. Olen palaamassa Suomeen tammikuun puolessa välissä, joten muutama viikko on enää jäljellä.
Olen viidennen vuoden kasvatustieteen opiskelija, ja tarkoitukseni on valmistua ensi keväänä, kun palaan Suomeen. Itselläni kesti useamman vuoden tehdä päätös vaihtoon lähtemisestä. Itse asiassa hain jo viime vuonna, mutta silloin en vielä päässyt hakemiini paikkoihin. Koen kuitenkin, että nyt oli juuri sopiva aika saada vaihtelua elämään sekä ottaa viimeinen hyöty irti opiskelijaelämästä. Olen siis todella tyytyväinen, että pääsin vielä näin opiskelujen viime metreillä näkemään ja kokemaan paljon uusia juttuja!
Miettiessäni vaihtopaikkaa, pohdin lähinnä realistisia mahdollisuuksia, mikä se voisi olla. Halusin nimenomaan maahan, jossa voi opiskella englanninkielellä, eikä sellaisia vaihtoehtoja ollut rajattomasti. Etukäteen tiesin vain jotain yleistä asioista täällä, mutten ollut perehtynyt Sloveniaan kovin syvällisesti. Osaltaan päätökseen vaikutti myös hintataso, jonka tiesin olevan Suomen tasolla tai jopa edullisempi.
Tulin Ljubljanaan syyskuun alussa, kuukautta ennen varsinaisen lukukauden alkamista, yhdessä toisen suomalaisen tytön kanssa. Syyslukukaudella täällä on ollut yhteensä 15 suomalaista, mikä on aika paljon, mutta myös ihan kiva asia. Aluksi osallistuin sloveenin kielikurssille, joka kesti syyskuun puolesta välistä lokakuun toiselle viikolle asti. Ensimmäisen kuukauden aikana sain aika hyvin hoidettua kaikki pakolliset asiat ja tutustuttua kaupunkiin. Kielikurssin jälkeen täytyi tosissaan alkaa ihmettelemään, mitä oikein opiskelisin syksyn aikana.
Opiskeluasioiden järjestäminen ei ollut kaikkein yksinkertaisin asia. Englanninkielistä opetusta ei järjestetä kovin monessa tiedekunnassa, joten tästä syystä päätin alun perin hakea kauppatieteellisen kursseille. Ne ovat kuitenkin hyvin suosittuja, joten ne täyttyivät nopeasti jo heidän omista pääaineopiskelijoistansa. Kauppatieteellisessä on myös parhaiten järjestetty asiat vaihto-opiskelijoiden kannalta. Päädyin lopulta valitsemaan aikuiskasvatuksen kursseja pedagogiikan ja andragogiikan laitokselta. Se oli varmasti loppujen lopuksi hyvä ratkaisu. Koska opetus on ainoastaan sloveeniksi, enkä kielitaidottomuuden takia voi siihen osallistua, täytyi jokaiselta opettajalta erikseen tiedustella kurssien suoritusmahdollisuuksista. Tuntui hieman turhauttavalta juosta etsimässä professoreita päivittäin laitokselta, eivätkä he välttämättä olleet edes paikalla, vaikka heillä oli vastaanottoaika. Kun varmistuin ensin suoritusmahdollisuuksista, tein uuden learning agreementin eli opiskelusuunnitelman. Tähän jouduin pyytämään taas erikseen jokaisen kurssin opettajalta nimen eli uusi professoreiden etsimiskierros.
Asun opiskelija-asuntolassa, jonka asunnoissa on kaksi kahdenhengen huonetta, joilla on yhteinen kylpyhuone ja keittiö. Kaikki kämppikseni ovat slovenialaisia. Yhteisasuminen on sujunut ilman suurempia ongelmia. He ovat oikein mukavia tyttöjä ja yleensäkin ihmiset ovat täällä ystävällisiä ja avuliaita. Asuntola on myös ihan hyväkuntoinen, ja vuokra on kuukaudessa noin 81 euroa. Sillä hinnalla täytyy olla kyllä tyytyväinen asumisoloihin. Asuntoloissa on matala vuokrataso, mutta keskustassa asuminen on jo huomattavasti kalliimpaa. Suomesta en ole juuri mitään kaivannut tänä aikana, mutta välillä toivon, että olisi oma asunto (ja keittiö) sekä omat tavarat.
Asuntolani sijaitsee Bezigradissa, joka on noin kolme kilometriä keskustasta pohjoiseen päin. Ihan vieressä sijaitsee useita tiedekuntia, kuten kauppa-, hallinto-, yhteiskuntatieteellinen sekä pedagoginen tiedekunta. Oma tiedekuntani (Faculty of Arts) on keskustan toisella laidalla, mutta sinne pääsee bussilla ihan kätevästi, eikä siellä niin kovin usein tarvitse käydä, kun ei ole lähiopetusta. Olen saanut työskennellä hyvin itsenäisesti ja oman aikatauluni mukaan. Se on sopinut oikein hyvin, eikä opiskelu ole rajoittanut liikaa muuta elämää.
Täällä on lyhyet välimatkat muihin kaupunkeihin ja naapurimaihin, joihin on myös edullista matkustaa. Näin ollen on tullut matkusteltua jonkun verran sekä Slovenian sisällä että naapurimaissa. Slovenia on kaunis maa, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Erityisesti jään kaipaamaan täältäpäin Eurooppaa vuoristoja, joita näkyy joka puolella, kun Suomessa on vaan tasaisia peltoja ympäriinsä. Maisemat ovat kuitenkin rannikolla hyvin erilaiset kuin sisämaassa ja maan pohjoisosassa.
Kaikki käytännön asiat ovat hoituneet ihan kohtuullisen hyvin, eikä mitään suurempia ongelmia ole ollut. Omaa aktiivisuutta vaaditaan joka asiassa, niin opiskelussa kuin muidenkin asioiden hoitamisessa. Tieto on itse etsittävä ja kysyttävä, eikä sitä turhaan jaeta ympäriinsä. Sitä olen ihmetellyt, että miksi vaihto-opiskelijoihin ei ole panostettu täällä, vaikka heitä on kuitenkin kaupungissa aika paljon. Opiskelukielenä on pääasiassa sloveeni, kursseja ei välttämättä järjestetä ja informaation saaminen on vähän heikkoa. Muun muassa näiden asioiden takia monet olivat, minä mukaan lukien, aika pitkään syksyllä ihmeissään opintojensa kanssa. Mutta vähitellen asiat ovat järjestyneet, ainakin itselläni.
Opiskelu ei ehkä olekaan se tärkein asia, kuten yksi hallintotieteellisen professori oli (kuulemma) todennut. Siinä tiedekunnassa ei tunnu muutenkaan olevan kovin korkeita vaatimuksia vaihto-opiskelijoiden osalta. Yleisesti tilanne näyttäisi vaihtelevan hyvin paljon tiedekunnittain, mutta hallintotieteellinen tuntuu kokonaisuudessaan kaikkein rennoimmalta paikalta. Vaikka pitää täälläkin tehdä jotain kurssien suorittamiseksi, koen kuitenkin olevani ennemmin pitkällä lomalla. Olen viihtynyt Sloveniassa oikein hyvin, ja tämä koko vaihtoaika on ollut varsin mielenkiintoinen kokemus.
Oikein hyvää joulun odotusta kaikille!
Elina Taponen
2008_2 Asemalla soitellaan ja kasvatustieteillään...
Päätin hakea vaihtoon Espanjaan ensisijaisesti kieltä oppiakseni. Edeltävät kokemukset kielestä olivat yliopiston alkeis- 1 ja kesken jäänyt alkeis- 2- kurssit. Silti tunnelma oli luottavainen ja päätin pärjätä pelkällä espanjankielellä, enkä suostunut ottamaan askeltakaan tuttuun, englanninkieliseen maailmaan.
Lähdin tammikuussa reissuun Cadiziin, Andalusiaan ja valitsin yliopiston kielikeskukselta espanjankielen intensiivikurssin, jotta pääsisin heti opiskelun makuun. Näin ollen kouluni alkoi lentoa seuraavana päivänä 13.1. Myöhemmin huomasin, että muut kevään vaihtarit saapuivat paikalle huomattavasti myöhemmin (osa vasta helmikuun lopussa). Minulla oli siis ylilyöntiasema aloittaa uuden kielen intensiivinen opiskelu. Kieli alkoikin tarttua rannoilla kitaraa soitellessa ja markkinoilla mummojen ja pappojen kanssa turistessa. Joku voisi luulla, että oli huono idea muuttaa paikallisen, kirkkoja siivoavan vanhan naisen alivuokralaiseksi. Itse en katunut hetkeäkään ja kävin jopa ostamassa kukkia läksiäisiksi. Tiemme erosivat kuitenkin kolmen viikon ihmettelyn jälkeen. Opiskelijaelämäähän ne opiskelijat tuntuvat sitten loppupeleissä kaipaavan, näin kävi myös tässä omassa tapauksessani. Asumisjärjestelyä haittasi myös kiusallinen valtataistelu kissojen huomiosta. Mummo kun tuntui olevan kovin mustasukkainen kissoistaan, jotka väkisin yrittivät tunkea huoneeseeni nukkumaan. Samaan aikaan olin kerennyt jo saavuttaa kyseenalaista mainetta mm. päätymällä saksalaiseen turistioppaaseen poseeraamaan sämpylä kädessä.
Vapaa-ajallani yritin väkisin asioida espanjaksi ja juttelin kaikkien potentiaalisten keskustelukumppaneiden kanssa, jotka vain suostuivat jotain vahvasta aksentistani ymmärtämään. Couchsurfing- sivuston kautta sain myös travelleri- ystäviä niin paikallisista kuin meksikolaisista ja argentiinalaisistakin. Heidän opastuksellaan tutustuimme yhdessä paikallisiin saloihin: Flamencosta tapaksiin ja halvoista elokuvista paikallisiin rytmisoitin- tekniikoihin.
Seuraava suuri askeleeni oli muuttaminen kommuuniin, jossa oli minun lisäkseni saksalainen, ruotsalainen, ranskalainen ja kreikkalainen; kaikki vieläpä miehiä. Parlamento Boys tulikin kuulemma monille tutuksi käsitteeksi Cadizin kapeilla kujilla ja pidimme opiskelijayhteisölle monia illalliskutsuja, jossa sekoittuivat tunnelmat ties monestako maasta. Varsinainen kouluni alkoi helmikuun lopussa ja suuntasin ensimmäistä kertaa kohti kasvatustieteiden laitosta. Espanjassa kannattaa totuttautua siihen, ettei tietoa saa juuri sieltä mistä sitä ensimmäiseksi tulisi mieleen hankkia ja joskus tunnit saattavat olla eri paikoissa, tai peruttuja kokonaan. Näistä asioista on luonnollisesti ilmoitettu jossain, puskaradion kautta, mutta lähes kielitaidottomalle vaihtarille tämä tieto ei valitettavasti aina saavu. Tutorointi kv-tomistossa oli espanjaksi ja luotin ehkä taitoihini selvitä joskus liikaakin, vaikka olisin voinut etsiä englanninkielistä neuvontaa. Asiat kuitenkin sutviintuivat ja kerkesin sopivasti ensimmäisille luennoilleni, tosin vasta parin viikon häiritsevän epätietoisuuden jälkeen. Turhat reissut laitokselleni lisäsivät kasvavaa kielitaitoani, josta aloin olla hiljalleen jo vähän ylpeäkin.
Yliopiston alkaessa oikein toden teolla, päiväni täyttyivät hyvinkin ruuhkaisiksi. Pääsin vielä ylä-asteelle opettaman englantia teineille ja sen myötä aamupäivät kuluivat siellä. Lähes joka päivä opettamisen jälkeen, suuntasin viereiseen kylään Puerto Realiin noin 40 minuuttia bussilla opiskelemaan kasvatustieteen, musiikkikasvatuksen ja sosiaalipsykologian kursseja, jonka jälkeen illat kuluivat vielä kielikurssilla ja ulkoscreeniltä jalkapalloa katsellessa.
Cadizissa yksi parhaista puolista on kapeat vanhat kujat ja muutenkin idyllinen vanha kaupunki, jonka kattoterasseilla olisi viettänyt mieluisasti enemmänkin aikaansa. Rannat tulivat myös tutuiksi ja niillä sitten vapaa-aikanani kiertelin soittelemassa kitaraa, saksalaisen trumpetisti-ystäväni ja espanjalaisen flamenco- kitaristin kanssa. Päivien ollessa jo valmiiksi suhteellisen buukattuja, aloin vielä soittelemaan keikkoja paikallisissa kuppiloissa sekä toimin paikallisen rock-baarin dj:nä. Mistähän sitä silloin sai sen kaiken energiansa? Varmaan auringosta. Kaikki kaupungilla vietetyt hetket kehittivät kieltäni, koska Espanjassa vaihtarit puhuvat vain espanjaa ja tämän lasken erityiseksi vahvuudeksi vaihto-paikkaa haettaessa. Silti asioiminen joskus jännitti hieman ja esim. parturiaikaa varattaessa meni tovi jos toinenkin. Cadizin yöelämästä täytyy kertoa sen verran, että musiikkikulttuuri paneutuu aika lailla paikallisen flamencon ympärille ja sitä kävimme useammin kuin kerran katsomassa. Vaihto-oppilaille oli myös järjestetty paljon muita vapaa-ajan vietto mahdollisuuksia, elokuvista viinitiloille vierailuihin.
Kun vaihto loppui kesäkuussa, tarkoitukseni oli reissata minimibudjetilla kaksi kuukautta kohti kotia. Ensimmäinen versio suunnitelmasta oli käyttää pelkästään laivoja, junia ja busseja. Aikataulu ja rahatilanne pakottivat kuitenkin ottamaan lennon ensiksi Roomaan, josta jatkoin kitarani ja neljän kreikkalaisen ystävän kanssa Kreikkaan. Siellä venähtikin sitten kokonainen kuukausi ihmisten sohvilla nukkuessa, paikallisten kansanmuusikoiden kanssa soitellessa ja merillä kalmareja kalastellessa. Kreikasta jatkoin Turkkiin, Bulgariaan ja Romaniaan. Romaniaa täytyy oikein erityisesti mainostaa lomakohteena, jos haluaa nähdä jotain erityistä, eikä lentää välttämättä useita kymmeniä tunteja. Pariisilaisen dekadentti Bukarest antoi kyytiä stereotypioille Romaniasta ja transsylvanialaisen hammaslääkärin vastaanotolla vierailuiden ja paikallisten salakapakoiden jälkeen oli helppo tunnustaa, että mukava se on välillä mennä kotiinkin. Kävin vielä kotimatkan varrella Prahassa moikkaamassa vaihtarikavereita. Tarinat olivat siis tältä erää kerätyt ja pitkä (24h) bussi lähti lopulta Prahasta Tukholmaan, jossa odottivat tutut ja turvalliset Viking Line- virkailijat. Tuhlaajapoika oli palannut ja kupla sulkeutui.
Seikkailuista raportoi, kulttuureiden välisistä eroista mielellään enemmänkin spekuloiva,
Kimmo
Lähdin tammikuussa reissuun Cadiziin, Andalusiaan ja valitsin yliopiston kielikeskukselta espanjankielen intensiivikurssin, jotta pääsisin heti opiskelun makuun. Näin ollen kouluni alkoi lentoa seuraavana päivänä 13.1. Myöhemmin huomasin, että muut kevään vaihtarit saapuivat paikalle huomattavasti myöhemmin (osa vasta helmikuun lopussa). Minulla oli siis ylilyöntiasema aloittaa uuden kielen intensiivinen opiskelu. Kieli alkoikin tarttua rannoilla kitaraa soitellessa ja markkinoilla mummojen ja pappojen kanssa turistessa. Joku voisi luulla, että oli huono idea muuttaa paikallisen, kirkkoja siivoavan vanhan naisen alivuokralaiseksi. Itse en katunut hetkeäkään ja kävin jopa ostamassa kukkia läksiäisiksi. Tiemme erosivat kuitenkin kolmen viikon ihmettelyn jälkeen. Opiskelijaelämäähän ne opiskelijat tuntuvat sitten loppupeleissä kaipaavan, näin kävi myös tässä omassa tapauksessani. Asumisjärjestelyä haittasi myös kiusallinen valtataistelu kissojen huomiosta. Mummo kun tuntui olevan kovin mustasukkainen kissoistaan, jotka väkisin yrittivät tunkea huoneeseeni nukkumaan. Samaan aikaan olin kerennyt jo saavuttaa kyseenalaista mainetta mm. päätymällä saksalaiseen turistioppaaseen poseeraamaan sämpylä kädessä.
Vapaa-ajallani yritin väkisin asioida espanjaksi ja juttelin kaikkien potentiaalisten keskustelukumppaneiden kanssa, jotka vain suostuivat jotain vahvasta aksentistani ymmärtämään. Couchsurfing- sivuston kautta sain myös travelleri- ystäviä niin paikallisista kuin meksikolaisista ja argentiinalaisistakin. Heidän opastuksellaan tutustuimme yhdessä paikallisiin saloihin: Flamencosta tapaksiin ja halvoista elokuvista paikallisiin rytmisoitin- tekniikoihin.
Seuraava suuri askeleeni oli muuttaminen kommuuniin, jossa oli minun lisäkseni saksalainen, ruotsalainen, ranskalainen ja kreikkalainen; kaikki vieläpä miehiä. Parlamento Boys tulikin kuulemma monille tutuksi käsitteeksi Cadizin kapeilla kujilla ja pidimme opiskelijayhteisölle monia illalliskutsuja, jossa sekoittuivat tunnelmat ties monestako maasta. Varsinainen kouluni alkoi helmikuun lopussa ja suuntasin ensimmäistä kertaa kohti kasvatustieteiden laitosta. Espanjassa kannattaa totuttautua siihen, ettei tietoa saa juuri sieltä mistä sitä ensimmäiseksi tulisi mieleen hankkia ja joskus tunnit saattavat olla eri paikoissa, tai peruttuja kokonaan. Näistä asioista on luonnollisesti ilmoitettu jossain, puskaradion kautta, mutta lähes kielitaidottomalle vaihtarille tämä tieto ei valitettavasti aina saavu. Tutorointi kv-tomistossa oli espanjaksi ja luotin ehkä taitoihini selvitä joskus liikaakin, vaikka olisin voinut etsiä englanninkielistä neuvontaa. Asiat kuitenkin sutviintuivat ja kerkesin sopivasti ensimmäisille luennoilleni, tosin vasta parin viikon häiritsevän epätietoisuuden jälkeen. Turhat reissut laitokselleni lisäsivät kasvavaa kielitaitoani, josta aloin olla hiljalleen jo vähän ylpeäkin.
Yliopiston alkaessa oikein toden teolla, päiväni täyttyivät hyvinkin ruuhkaisiksi. Pääsin vielä ylä-asteelle opettaman englantia teineille ja sen myötä aamupäivät kuluivat siellä. Lähes joka päivä opettamisen jälkeen, suuntasin viereiseen kylään Puerto Realiin noin 40 minuuttia bussilla opiskelemaan kasvatustieteen, musiikkikasvatuksen ja sosiaalipsykologian kursseja, jonka jälkeen illat kuluivat vielä kielikurssilla ja ulkoscreeniltä jalkapalloa katsellessa.
Cadizissa yksi parhaista puolista on kapeat vanhat kujat ja muutenkin idyllinen vanha kaupunki, jonka kattoterasseilla olisi viettänyt mieluisasti enemmänkin aikaansa. Rannat tulivat myös tutuiksi ja niillä sitten vapaa-aikanani kiertelin soittelemassa kitaraa, saksalaisen trumpetisti-ystäväni ja espanjalaisen flamenco- kitaristin kanssa. Päivien ollessa jo valmiiksi suhteellisen buukattuja, aloin vielä soittelemaan keikkoja paikallisissa kuppiloissa sekä toimin paikallisen rock-baarin dj:nä. Mistähän sitä silloin sai sen kaiken energiansa? Varmaan auringosta. Kaikki kaupungilla vietetyt hetket kehittivät kieltäni, koska Espanjassa vaihtarit puhuvat vain espanjaa ja tämän lasken erityiseksi vahvuudeksi vaihto-paikkaa haettaessa. Silti asioiminen joskus jännitti hieman ja esim. parturiaikaa varattaessa meni tovi jos toinenkin. Cadizin yöelämästä täytyy kertoa sen verran, että musiikkikulttuuri paneutuu aika lailla paikallisen flamencon ympärille ja sitä kävimme useammin kuin kerran katsomassa. Vaihto-oppilaille oli myös järjestetty paljon muita vapaa-ajan vietto mahdollisuuksia, elokuvista viinitiloille vierailuihin.
Kun vaihto loppui kesäkuussa, tarkoitukseni oli reissata minimibudjetilla kaksi kuukautta kohti kotia. Ensimmäinen versio suunnitelmasta oli käyttää pelkästään laivoja, junia ja busseja. Aikataulu ja rahatilanne pakottivat kuitenkin ottamaan lennon ensiksi Roomaan, josta jatkoin kitarani ja neljän kreikkalaisen ystävän kanssa Kreikkaan. Siellä venähtikin sitten kokonainen kuukausi ihmisten sohvilla nukkuessa, paikallisten kansanmuusikoiden kanssa soitellessa ja merillä kalmareja kalastellessa. Kreikasta jatkoin Turkkiin, Bulgariaan ja Romaniaan. Romaniaa täytyy oikein erityisesti mainostaa lomakohteena, jos haluaa nähdä jotain erityistä, eikä lentää välttämättä useita kymmeniä tunteja. Pariisilaisen dekadentti Bukarest antoi kyytiä stereotypioille Romaniasta ja transsylvanialaisen hammaslääkärin vastaanotolla vierailuiden ja paikallisten salakapakoiden jälkeen oli helppo tunnustaa, että mukava se on välillä mennä kotiinkin. Kävin vielä kotimatkan varrella Prahassa moikkaamassa vaihtarikavereita. Tarinat olivat siis tältä erää kerätyt ja pitkä (24h) bussi lähti lopulta Prahasta Tukholmaan, jossa odottivat tutut ja turvalliset Viking Line- virkailijat. Tuhlaajapoika oli palannut ja kupla sulkeutui.
Seikkailuista raportoi, kulttuureiden välisistä eroista mielellään enemmänkin spekuloiva,
Kimmo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)