Vannomatta paras...
Tämän kertainen Panopticon on koottu KV-hengessä. Mukana on myös jo perinteeksi muodostunut kertomus syksyn tapahtumista fuksin näkökulmasta. KV-teemalla järjestettiin Mentorin viini- ja juustoilta marraskuussa. Kyseisessä illassa kuulimme mielenkiintoisia vaihtokokemuksia opiskelijakollegoiltamme. Nyt saatte nauttia niistä myös kirjallisessa muodossa. Vaihdossa olleilla opiskelijoilla oli meille muille yksi selkeä viesti: lähtekää vaihtoon, yhtään ainutta syytä (tai tekosyytä) ei ole olemassa, miksi vaihtoon ei voisi tai pitäisi lähteä. Kuullessani tuon viestin tunsin pienen piston sydämessäni. Kuulun juuri niihin ihmisiin, jotka ovat siirtäneet vaihtoon lähtöä mitä ihmeellisimmistä syistä; ei ole rahaa, hyötyykö opinnot siitä oikeasti, tulee ikävä perhettä, ystäviä ja tyttö/poikaystävää, ei nyt, ehkä ensi syksynä… Lista on loputon, jos haluaa jollain tavalla selitellä itselleen, miksi ei ehkä niin hirveästi harmittaisi, vaikka ei lähtisikään vaihtoon.
Itse kuulun siis tähän vaihtoon lähtemistä lykänneiden joukkoon ja joudun jo toteamaan, että omalla kohdallani se mahdollisuus oli ja meni ja työelämä vei mennessään. Nyt sen vasta tajuaakin, kuinka vapaa ihminen on omana opiskeluaikanaan. Ottakaa tästä vapaudesta siis kaikki irti. Niinhän se menee, että asioita osaa arvostaa vasta, kun jotain on jo menettänyt. Itse kuulun vielä niihin ihmisiin, jotka ajattelevat, että ”okei vaihdossa olisi voinut olla ihan kivaa, mutta enhän minä sillä kokemuksella työelämässä tule koskaan mitään tekemään, sillä en välttämättä ole kovin kv-suuntautunut ihminen”. Niin, niin… Väittää tyyppi, joka joutuu käyttämään englantia työssään päivittäin. Niinpä niin. Vannomatta paras. Hyviä lukunautintoja ja oman vaihtoon lähdön suunnittelua teille jokaiselle!
Heidi
2008_2 Mentorin fuksisyksy – pissiksiä, toogia ja tonttulakkeja
Kaikki alkoi jo päivää ennen meidän fuksien orientointipäiviä. Kokoonnuimme illalla rautatieasemalle omppuhaalaristen tuutoreiden kanssa ja lähdimme Telakalle viettämään hauskaa tutustumisiltaa yhdessä. Tutustuminen toisiin fukseihin ja tuutoreihin oli mahtava idea – yliopisto-opiskelun aloitus sujui siten helposti ja miellyttävästi. Muunlaisiakin tutustumistilaisuuksia oli järjestetty meitä varten todella runsaasti. Kävimme mm. tuutorryhmittäin kahvilla, tapasimme säännöllisesti juttelun merkeissä ja kiersimme yliopistolla. Tampere-cityyn tutustuttiin myös syksyn alussa - liitelimme bussilla sinne tänne ihanien lentoemäntätuutoreiden esitellessä paikkoja.
Fuksien tervetuliaisbileet, Kasvajaiset, järjestettiin tänä vuonna ihkulla pissisteemalla. Pyörimme Tampereen keskustassa pinkeissä pissistamineissa käärien sätkiä, mussuttaen suuntäydeltä vaahtokarkkeja ja hehkuttaen teinisiskoihkudaa -juttuja ohikulkijoiden naureskellessa ja mulkoillessa meitä epäluuloisesti. Kelloportin saunalla ilta huipentui parhaan pissiksen ja pissisryhmän palkitsemiseen, mistä muistuttaa allekirjoittaneen haalareissa komeileva ihana, pinkki Pissis 2008 -haalarimerkki! Hih...
Sitseilykin aloitettiin hyvissä ajoin – toogiin pukeutunut joukko nautiskeli tarjoilusta ja testaili laulutaitojaan syksyn pimeydessä. Laulutaitoja testattiin myös fuksi-illassa, jossa karaoke raikui (ainakin nuotin vierestä). Muitakin yhdessäoloiltoja, kuten peli-ilta, järjestettiin syksyn aikana tuutorryhmittäin tai koko fuksijengille. Kasvatustieteilijät pääsivät myös testailemaan jalkapallotaitojaan turnauksessa henkilökuntaa vastaan liikuntapäivänä.
Kansainvälisyysteemalla pidetty viini-ja juustoilta Markuksentorin kerhohuoneella oli myös vertaansa vailla. Mentorilaisia (erityisesti meitä fukseja) lappasi sisään niin paljon, että istumapaikat, viinit, juustot, keksit ja hedelmät katosivat alta aikayksikön. Onneksi ehdin itse paikalle ensimmäisten joukossa! Oli todella hauska kuunnella vaihto-oppilaiden hulvattomia kertomuksia kokemuksistaan oudoissa maissa.
Syksyn aktiviteeteistä viimeisin oli tietenkin fuksien järjestämät pikkujoulut, josta en tiedä yhtään mitään, sillä en päässyt paikalle. Hyvin katkeroituneena voin kuitenkin todeta, että paikalla oli tonttuilemassa taatusti suuri ja iloinen joukko komeita pukumiehiä ja naisia pikkumustissaan. Ensi vuonna sitten, toivottavasti... Elleivät tulevat fuksit valitse pukukoodiksi järkyttäviä poropukuja.
Syvä anteeksipyyntöni, mikäli en muistanut puoliakaan Mentorin järjestämistä ihanista aktiviteeteistä. Ainakin minun fuksisyksyni on ollut niin toiminnantäyteinen, että odotan jo innolla, mitä keväällä on tiedossa. Mutta ehkä on hyvä vähän levätä ennen sitä – eli rauhaisaa joulunaikaa kaikille!
Sanna-Mari Salonen, Fuksi -08
Fuksien tervetuliaisbileet, Kasvajaiset, järjestettiin tänä vuonna ihkulla pissisteemalla. Pyörimme Tampereen keskustassa pinkeissä pissistamineissa käärien sätkiä, mussuttaen suuntäydeltä vaahtokarkkeja ja hehkuttaen teinisiskoihkudaa -juttuja ohikulkijoiden naureskellessa ja mulkoillessa meitä epäluuloisesti. Kelloportin saunalla ilta huipentui parhaan pissiksen ja pissisryhmän palkitsemiseen, mistä muistuttaa allekirjoittaneen haalareissa komeileva ihana, pinkki Pissis 2008 -haalarimerkki! Hih...
Sitseilykin aloitettiin hyvissä ajoin – toogiin pukeutunut joukko nautiskeli tarjoilusta ja testaili laulutaitojaan syksyn pimeydessä. Laulutaitoja testattiin myös fuksi-illassa, jossa karaoke raikui (ainakin nuotin vierestä). Muitakin yhdessäoloiltoja, kuten peli-ilta, järjestettiin syksyn aikana tuutorryhmittäin tai koko fuksijengille. Kasvatustieteilijät pääsivät myös testailemaan jalkapallotaitojaan turnauksessa henkilökuntaa vastaan liikuntapäivänä.
Kansainvälisyysteemalla pidetty viini-ja juustoilta Markuksentorin kerhohuoneella oli myös vertaansa vailla. Mentorilaisia (erityisesti meitä fukseja) lappasi sisään niin paljon, että istumapaikat, viinit, juustot, keksit ja hedelmät katosivat alta aikayksikön. Onneksi ehdin itse paikalle ensimmäisten joukossa! Oli todella hauska kuunnella vaihto-oppilaiden hulvattomia kertomuksia kokemuksistaan oudoissa maissa.
Syksyn aktiviteeteistä viimeisin oli tietenkin fuksien järjestämät pikkujoulut, josta en tiedä yhtään mitään, sillä en päässyt paikalle. Hyvin katkeroituneena voin kuitenkin todeta, että paikalla oli tonttuilemassa taatusti suuri ja iloinen joukko komeita pukumiehiä ja naisia pikkumustissaan. Ensi vuonna sitten, toivottavasti... Elleivät tulevat fuksit valitse pukukoodiksi järkyttäviä poropukuja.
Syvä anteeksipyyntöni, mikäli en muistanut puoliakaan Mentorin järjestämistä ihanista aktiviteeteistä. Ainakin minun fuksisyksyni on ollut niin toiminnantäyteinen, että odotan jo innolla, mitä keväällä on tiedossa. Mutta ehkä on hyvä vähän levätä ennen sitä – eli rauhaisaa joulunaikaa kaikille!
Sanna-Mari Salonen, Fuksi -08
2008_2 Terveiset aurinkoiselta Oahun saarelta!
Viimeiset hetket Hawaii Pacific Universityssä alkaa olla ovella. Tulin juuri kotiin kansainvälisen osaston järjestämistä jäähyväisjuhlista ja surullistahan sielä oli. Amerikkalaiseen tapaan ilta oli hyvin tunteellinen. Ja minähän olin hyvä ”uhri” tälle tunteellisuudelle umpiväsyneenä valvottuani kolme yötä tehden esitelmiä, kirjoittaen esseitä ja lukien lopputentteihin. Kurssit täälä on todellakin työläämpiä kuin Suomessa, mutta tasoltaan vähän helpompia. Kurssit alkaa olla loppusuoralla, ensi viikolla on enää viimeiset tentit ja sitten reilun kuukauden loma paratiisisaarella voi alkaa. Kuten aavistelin ennen tänne tuloani, kurssit ovat käytännönläheisempiä ja vähän ”yläastemaisempia” kuin meillä Suomessa. Esimerkiksi Training and Development in Organizations –kurssilla on opeteltu mm. ensiaputaitoja! Muut kurssit koostuvat lukuisista esitelmistä, esimerkiki kognitiopsykologian kurssilla meidän piti jopa tehdä esitelmäämme varten ”posteri”, joka sitten ripustettiin seinälle. Olen todellakin viihtynyt täälä yliopistossa paremmin kuin hyvin. Ainoa asia, mikä vähän harmittaa, on se, että aikaa surffaukselle ei paljoa jää.
Surffaus on täällä elämäntapa tai oikeastaan uskonto. Kaikki surffaavat jossain muodossa vauvasta vaariin. Kuuluisin ja arvostetui hawaijilainen on Duke Paoa Kahinu Mokoe Hulikohola Kahanamoku (näin kavereiden kesken ihan vaan Duke!) joka on modernin surffauksen isä ja olympiavoittaja uinnissa. Duken patsas on suosittu turistinähtävyys Waikiki beachillä, jonka edessä on aina japanilaisturisteja imeline poseerauksineen. Niin surffaus ei todellakaan ole täällä ainoastaan urheilua. Siihen liittyy paljon arvoja, joita tässä maailmassa on liian vähän; luonnon kunnioittaminen ja kiireettömyys esimerkiksi. Surffata ei voi kiireessä eikä olosuhteita voi kontrolloida. Aallot on mitä on – on pakko sopeutua ja kunnioittaa luontoa. Meidän yliopistolla on jopa surffauksen historiaan ja merkitykseen liittyvä kurssi, jolle en pettymyksekseni voinutkaan mennä, koska ilmoittauduin liian myöhään. Olin kuitenkin parilla luennolla jossa opiskeltiin aaltojen anatomiaa hawaijiksi... se olisikin saattanut olla vähän liian pro-meininkiä :) Surffaus on todellakin iso osa koko hawaijin historiaa ja vielä isompi osa hawaijilaista mytologiaa, jossa vesi on elementeistä vahvin.
Tällä hetkellä nautiskelen punaviiniä ja odottelen ruoan valmistumista. Kokkeina toimii Oahun saaren ainoat suomalaiset minun lisäkseni, opiskelutoverimme Jussi Teisala ja hänen ystävänsä, jotka ovat täällä vierailulla. Ruokarauhaamme häiritsee ainoastaan kauhea pauke, joka kantautuu meille Hilton hotellin joka perjantaisesta ilotulituksesta. Anteeksi Hilton Villagen, joka on kokonainen kylä eikä ainoastaan hotelli. Niillä on siellä jopa pingviinejäkin puutarhassa... sehän luonnollisesti kuuluu asiaan täällä Hawaijilla. Tuo kuvaa hyvin tämän paikan kaksijakoisuutta. Turismin ja armeijan jaloissa ei paljon tilaa jää alkuperäisille hawaijilaisille. Esimerkiksi tämän saaren, Oahun länsirannikolla Waianaen kylässä asuu 3000 alkuperäistä hawaijilaista tienvarsilla. Sinne ei ole ei-paikallisilla asiaa pimeän tullen. Hawaijista tuli USA:n osavaltio vuonna -59 vähintäänkin kyseenalaisin keinoin. Äänioikeus liittymisestä oli USA:n kansalaisilla, ei siis hawaijilaisilla. Alkuperäisille hawaijilaisille tehtiin vähän kuin intiaaneille, isot herrat tulivat ja päättivät että teidän maanne ovat nyt meidän maita. Toivottavasti Obama muistaa juurensa ja kiinnittää erityistä huomiota kotiosavaltionsa asioihin.
Muuten elämä Hawaijilla on vähän liiankin mukavaa. Opiskelua rannalla (ja kirjastossa ja kahviloissa ja lukusaleissa yliopistolla), lenkkejä uskomattomissa (Lostista ja Jurassic Parkista tutuissa) maisemissa, reggae –keikkoja, juhlimista vaihtarikavereiden kanssa ja tietenkin surffausta. Kuullostaa ehkä kliseeltä, mutta kyllä tämä taitaa olla elämäni paras puolivuotinen! :) Terveisiä eritoten mentorilaisille ja nähdään keväällä yliopistolla!
-Emmi
Surffaus on täällä elämäntapa tai oikeastaan uskonto. Kaikki surffaavat jossain muodossa vauvasta vaariin. Kuuluisin ja arvostetui hawaijilainen on Duke Paoa Kahinu Mokoe Hulikohola Kahanamoku (näin kavereiden kesken ihan vaan Duke!) joka on modernin surffauksen isä ja olympiavoittaja uinnissa. Duken patsas on suosittu turistinähtävyys Waikiki beachillä, jonka edessä on aina japanilaisturisteja imeline poseerauksineen. Niin surffaus ei todellakaan ole täällä ainoastaan urheilua. Siihen liittyy paljon arvoja, joita tässä maailmassa on liian vähän; luonnon kunnioittaminen ja kiireettömyys esimerkiksi. Surffata ei voi kiireessä eikä olosuhteita voi kontrolloida. Aallot on mitä on – on pakko sopeutua ja kunnioittaa luontoa. Meidän yliopistolla on jopa surffauksen historiaan ja merkitykseen liittyvä kurssi, jolle en pettymyksekseni voinutkaan mennä, koska ilmoittauduin liian myöhään. Olin kuitenkin parilla luennolla jossa opiskeltiin aaltojen anatomiaa hawaijiksi... se olisikin saattanut olla vähän liian pro-meininkiä :) Surffaus on todellakin iso osa koko hawaijin historiaa ja vielä isompi osa hawaijilaista mytologiaa, jossa vesi on elementeistä vahvin.
Tällä hetkellä nautiskelen punaviiniä ja odottelen ruoan valmistumista. Kokkeina toimii Oahun saaren ainoat suomalaiset minun lisäkseni, opiskelutoverimme Jussi Teisala ja hänen ystävänsä, jotka ovat täällä vierailulla. Ruokarauhaamme häiritsee ainoastaan kauhea pauke, joka kantautuu meille Hilton hotellin joka perjantaisesta ilotulituksesta. Anteeksi Hilton Villagen, joka on kokonainen kylä eikä ainoastaan hotelli. Niillä on siellä jopa pingviinejäkin puutarhassa... sehän luonnollisesti kuuluu asiaan täällä Hawaijilla. Tuo kuvaa hyvin tämän paikan kaksijakoisuutta. Turismin ja armeijan jaloissa ei paljon tilaa jää alkuperäisille hawaijilaisille. Esimerkiksi tämän saaren, Oahun länsirannikolla Waianaen kylässä asuu 3000 alkuperäistä hawaijilaista tienvarsilla. Sinne ei ole ei-paikallisilla asiaa pimeän tullen. Hawaijista tuli USA:n osavaltio vuonna -59 vähintäänkin kyseenalaisin keinoin. Äänioikeus liittymisestä oli USA:n kansalaisilla, ei siis hawaijilaisilla. Alkuperäisille hawaijilaisille tehtiin vähän kuin intiaaneille, isot herrat tulivat ja päättivät että teidän maanne ovat nyt meidän maita. Toivottavasti Obama muistaa juurensa ja kiinnittää erityistä huomiota kotiosavaltionsa asioihin.
Muuten elämä Hawaijilla on vähän liiankin mukavaa. Opiskelua rannalla (ja kirjastossa ja kahviloissa ja lukusaleissa yliopistolla), lenkkejä uskomattomissa (Lostista ja Jurassic Parkista tutuissa) maisemissa, reggae –keikkoja, juhlimista vaihtarikavereiden kanssa ja tietenkin surffausta. Kuullostaa ehkä kliseeltä, mutta kyllä tämä taitaa olla elämäni paras puolivuotinen! :) Terveisiä eritoten mentorilaisille ja nähdään keväällä yliopistolla!
-Emmi
2008_2 Syksy Ljubljanassa
Olen ollut tämän syksyn ajan Erasmus-vaihdossa Ljubljanassa, Slovenian
pääkaupungissa. Aika on mennyt vauhdilla ja nyt kauhistuttaa, miten ehdin tekemään kaiken, mitä haluaisin tai pitäisi tehdä loppuaikana. Olen palaamassa Suomeen tammikuun puolessa välissä, joten muutama viikko on enää jäljellä.
Olen viidennen vuoden kasvatustieteen opiskelija, ja tarkoitukseni on valmistua ensi keväänä, kun palaan Suomeen. Itselläni kesti useamman vuoden tehdä päätös vaihtoon lähtemisestä. Itse asiassa hain jo viime vuonna, mutta silloin en vielä päässyt hakemiini paikkoihin. Koen kuitenkin, että nyt oli juuri sopiva aika saada vaihtelua elämään sekä ottaa viimeinen hyöty irti opiskelijaelämästä. Olen siis todella tyytyväinen, että pääsin vielä näin opiskelujen viime metreillä näkemään ja kokemaan paljon uusia juttuja!
Miettiessäni vaihtopaikkaa, pohdin lähinnä realistisia mahdollisuuksia, mikä se voisi olla. Halusin nimenomaan maahan, jossa voi opiskella englanninkielellä, eikä sellaisia vaihtoehtoja ollut rajattomasti. Etukäteen tiesin vain jotain yleistä asioista täällä, mutten ollut perehtynyt Sloveniaan kovin syvällisesti. Osaltaan päätökseen vaikutti myös hintataso, jonka tiesin olevan Suomen tasolla tai jopa edullisempi.
Tulin Ljubljanaan syyskuun alussa, kuukautta ennen varsinaisen lukukauden alkamista, yhdessä toisen suomalaisen tytön kanssa. Syyslukukaudella täällä on ollut yhteensä 15 suomalaista, mikä on aika paljon, mutta myös ihan kiva asia. Aluksi osallistuin sloveenin kielikurssille, joka kesti syyskuun puolesta välistä lokakuun toiselle viikolle asti. Ensimmäisen kuukauden aikana sain aika hyvin hoidettua kaikki pakolliset asiat ja tutustuttua kaupunkiin. Kielikurssin jälkeen täytyi tosissaan alkaa ihmettelemään, mitä oikein opiskelisin syksyn aikana.
Opiskeluasioiden järjestäminen ei ollut kaikkein yksinkertaisin asia. Englanninkielistä opetusta ei järjestetä kovin monessa tiedekunnassa, joten tästä syystä päätin alun perin hakea kauppatieteellisen kursseille. Ne ovat kuitenkin hyvin suosittuja, joten ne täyttyivät nopeasti jo heidän omista pääaineopiskelijoistansa. Kauppatieteellisessä on myös parhaiten järjestetty asiat vaihto-opiskelijoiden kannalta. Päädyin lopulta valitsemaan aikuiskasvatuksen kursseja pedagogiikan ja andragogiikan laitokselta. Se oli varmasti loppujen lopuksi hyvä ratkaisu. Koska opetus on ainoastaan sloveeniksi, enkä kielitaidottomuuden takia voi siihen osallistua, täytyi jokaiselta opettajalta erikseen tiedustella kurssien suoritusmahdollisuuksista. Tuntui hieman turhauttavalta juosta etsimässä professoreita päivittäin laitokselta, eivätkä he välttämättä olleet edes paikalla, vaikka heillä oli vastaanottoaika. Kun varmistuin ensin suoritusmahdollisuuksista, tein uuden learning agreementin eli opiskelusuunnitelman. Tähän jouduin pyytämään taas erikseen jokaisen kurssin opettajalta nimen eli uusi professoreiden etsimiskierros.
Asun opiskelija-asuntolassa, jonka asunnoissa on kaksi kahdenhengen huonetta, joilla on yhteinen kylpyhuone ja keittiö. Kaikki kämppikseni ovat slovenialaisia. Yhteisasuminen on sujunut ilman suurempia ongelmia. He ovat oikein mukavia tyttöjä ja yleensäkin ihmiset ovat täällä ystävällisiä ja avuliaita. Asuntola on myös ihan hyväkuntoinen, ja vuokra on kuukaudessa noin 81 euroa. Sillä hinnalla täytyy olla kyllä tyytyväinen asumisoloihin. Asuntoloissa on matala vuokrataso, mutta keskustassa asuminen on jo huomattavasti kalliimpaa. Suomesta en ole juuri mitään kaivannut tänä aikana, mutta välillä toivon, että olisi oma asunto (ja keittiö) sekä omat tavarat.
Asuntolani sijaitsee Bezigradissa, joka on noin kolme kilometriä keskustasta pohjoiseen päin. Ihan vieressä sijaitsee useita tiedekuntia, kuten kauppa-, hallinto-, yhteiskuntatieteellinen sekä pedagoginen tiedekunta. Oma tiedekuntani (Faculty of Arts) on keskustan toisella laidalla, mutta sinne pääsee bussilla ihan kätevästi, eikä siellä niin kovin usein tarvitse käydä, kun ei ole lähiopetusta. Olen saanut työskennellä hyvin itsenäisesti ja oman aikatauluni mukaan. Se on sopinut oikein hyvin, eikä opiskelu ole rajoittanut liikaa muuta elämää.
Täällä on lyhyet välimatkat muihin kaupunkeihin ja naapurimaihin, joihin on myös edullista matkustaa. Näin ollen on tullut matkusteltua jonkun verran sekä Slovenian sisällä että naapurimaissa. Slovenia on kaunis maa, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Erityisesti jään kaipaamaan täältäpäin Eurooppaa vuoristoja, joita näkyy joka puolella, kun Suomessa on vaan tasaisia peltoja ympäriinsä. Maisemat ovat kuitenkin rannikolla hyvin erilaiset kuin sisämaassa ja maan pohjoisosassa.
Kaikki käytännön asiat ovat hoituneet ihan kohtuullisen hyvin, eikä mitään suurempia ongelmia ole ollut. Omaa aktiivisuutta vaaditaan joka asiassa, niin opiskelussa kuin muidenkin asioiden hoitamisessa. Tieto on itse etsittävä ja kysyttävä, eikä sitä turhaan jaeta ympäriinsä. Sitä olen ihmetellyt, että miksi vaihto-opiskelijoihin ei ole panostettu täällä, vaikka heitä on kuitenkin kaupungissa aika paljon. Opiskelukielenä on pääasiassa sloveeni, kursseja ei välttämättä järjestetä ja informaation saaminen on vähän heikkoa. Muun muassa näiden asioiden takia monet olivat, minä mukaan lukien, aika pitkään syksyllä ihmeissään opintojensa kanssa. Mutta vähitellen asiat ovat järjestyneet, ainakin itselläni.
Opiskelu ei ehkä olekaan se tärkein asia, kuten yksi hallintotieteellisen professori oli (kuulemma) todennut. Siinä tiedekunnassa ei tunnu muutenkaan olevan kovin korkeita vaatimuksia vaihto-opiskelijoiden osalta. Yleisesti tilanne näyttäisi vaihtelevan hyvin paljon tiedekunnittain, mutta hallintotieteellinen tuntuu kokonaisuudessaan kaikkein rennoimmalta paikalta. Vaikka pitää täälläkin tehdä jotain kurssien suorittamiseksi, koen kuitenkin olevani ennemmin pitkällä lomalla. Olen viihtynyt Sloveniassa oikein hyvin, ja tämä koko vaihtoaika on ollut varsin mielenkiintoinen kokemus.
Oikein hyvää joulun odotusta kaikille!
Elina Taponen
2008_2 Asemalla soitellaan ja kasvatustieteillään...
Päätin hakea vaihtoon Espanjaan ensisijaisesti kieltä oppiakseni. Edeltävät kokemukset kielestä olivat yliopiston alkeis- 1 ja kesken jäänyt alkeis- 2- kurssit. Silti tunnelma oli luottavainen ja päätin pärjätä pelkällä espanjankielellä, enkä suostunut ottamaan askeltakaan tuttuun, englanninkieliseen maailmaan.
Lähdin tammikuussa reissuun Cadiziin, Andalusiaan ja valitsin yliopiston kielikeskukselta espanjankielen intensiivikurssin, jotta pääsisin heti opiskelun makuun. Näin ollen kouluni alkoi lentoa seuraavana päivänä 13.1. Myöhemmin huomasin, että muut kevään vaihtarit saapuivat paikalle huomattavasti myöhemmin (osa vasta helmikuun lopussa). Minulla oli siis ylilyöntiasema aloittaa uuden kielen intensiivinen opiskelu. Kieli alkoikin tarttua rannoilla kitaraa soitellessa ja markkinoilla mummojen ja pappojen kanssa turistessa. Joku voisi luulla, että oli huono idea muuttaa paikallisen, kirkkoja siivoavan vanhan naisen alivuokralaiseksi. Itse en katunut hetkeäkään ja kävin jopa ostamassa kukkia läksiäisiksi. Tiemme erosivat kuitenkin kolmen viikon ihmettelyn jälkeen. Opiskelijaelämäähän ne opiskelijat tuntuvat sitten loppupeleissä kaipaavan, näin kävi myös tässä omassa tapauksessani. Asumisjärjestelyä haittasi myös kiusallinen valtataistelu kissojen huomiosta. Mummo kun tuntui olevan kovin mustasukkainen kissoistaan, jotka väkisin yrittivät tunkea huoneeseeni nukkumaan. Samaan aikaan olin kerennyt jo saavuttaa kyseenalaista mainetta mm. päätymällä saksalaiseen turistioppaaseen poseeraamaan sämpylä kädessä.
Vapaa-ajallani yritin väkisin asioida espanjaksi ja juttelin kaikkien potentiaalisten keskustelukumppaneiden kanssa, jotka vain suostuivat jotain vahvasta aksentistani ymmärtämään. Couchsurfing- sivuston kautta sain myös travelleri- ystäviä niin paikallisista kuin meksikolaisista ja argentiinalaisistakin. Heidän opastuksellaan tutustuimme yhdessä paikallisiin saloihin: Flamencosta tapaksiin ja halvoista elokuvista paikallisiin rytmisoitin- tekniikoihin.
Seuraava suuri askeleeni oli muuttaminen kommuuniin, jossa oli minun lisäkseni saksalainen, ruotsalainen, ranskalainen ja kreikkalainen; kaikki vieläpä miehiä. Parlamento Boys tulikin kuulemma monille tutuksi käsitteeksi Cadizin kapeilla kujilla ja pidimme opiskelijayhteisölle monia illalliskutsuja, jossa sekoittuivat tunnelmat ties monestako maasta. Varsinainen kouluni alkoi helmikuun lopussa ja suuntasin ensimmäistä kertaa kohti kasvatustieteiden laitosta. Espanjassa kannattaa totuttautua siihen, ettei tietoa saa juuri sieltä mistä sitä ensimmäiseksi tulisi mieleen hankkia ja joskus tunnit saattavat olla eri paikoissa, tai peruttuja kokonaan. Näistä asioista on luonnollisesti ilmoitettu jossain, puskaradion kautta, mutta lähes kielitaidottomalle vaihtarille tämä tieto ei valitettavasti aina saavu. Tutorointi kv-tomistossa oli espanjaksi ja luotin ehkä taitoihini selvitä joskus liikaakin, vaikka olisin voinut etsiä englanninkielistä neuvontaa. Asiat kuitenkin sutviintuivat ja kerkesin sopivasti ensimmäisille luennoilleni, tosin vasta parin viikon häiritsevän epätietoisuuden jälkeen. Turhat reissut laitokselleni lisäsivät kasvavaa kielitaitoani, josta aloin olla hiljalleen jo vähän ylpeäkin.
Yliopiston alkaessa oikein toden teolla, päiväni täyttyivät hyvinkin ruuhkaisiksi. Pääsin vielä ylä-asteelle opettaman englantia teineille ja sen myötä aamupäivät kuluivat siellä. Lähes joka päivä opettamisen jälkeen, suuntasin viereiseen kylään Puerto Realiin noin 40 minuuttia bussilla opiskelemaan kasvatustieteen, musiikkikasvatuksen ja sosiaalipsykologian kursseja, jonka jälkeen illat kuluivat vielä kielikurssilla ja ulkoscreeniltä jalkapalloa katsellessa.
Cadizissa yksi parhaista puolista on kapeat vanhat kujat ja muutenkin idyllinen vanha kaupunki, jonka kattoterasseilla olisi viettänyt mieluisasti enemmänkin aikaansa. Rannat tulivat myös tutuiksi ja niillä sitten vapaa-aikanani kiertelin soittelemassa kitaraa, saksalaisen trumpetisti-ystäväni ja espanjalaisen flamenco- kitaristin kanssa. Päivien ollessa jo valmiiksi suhteellisen buukattuja, aloin vielä soittelemaan keikkoja paikallisissa kuppiloissa sekä toimin paikallisen rock-baarin dj:nä. Mistähän sitä silloin sai sen kaiken energiansa? Varmaan auringosta. Kaikki kaupungilla vietetyt hetket kehittivät kieltäni, koska Espanjassa vaihtarit puhuvat vain espanjaa ja tämän lasken erityiseksi vahvuudeksi vaihto-paikkaa haettaessa. Silti asioiminen joskus jännitti hieman ja esim. parturiaikaa varattaessa meni tovi jos toinenkin. Cadizin yöelämästä täytyy kertoa sen verran, että musiikkikulttuuri paneutuu aika lailla paikallisen flamencon ympärille ja sitä kävimme useammin kuin kerran katsomassa. Vaihto-oppilaille oli myös järjestetty paljon muita vapaa-ajan vietto mahdollisuuksia, elokuvista viinitiloille vierailuihin.
Kun vaihto loppui kesäkuussa, tarkoitukseni oli reissata minimibudjetilla kaksi kuukautta kohti kotia. Ensimmäinen versio suunnitelmasta oli käyttää pelkästään laivoja, junia ja busseja. Aikataulu ja rahatilanne pakottivat kuitenkin ottamaan lennon ensiksi Roomaan, josta jatkoin kitarani ja neljän kreikkalaisen ystävän kanssa Kreikkaan. Siellä venähtikin sitten kokonainen kuukausi ihmisten sohvilla nukkuessa, paikallisten kansanmuusikoiden kanssa soitellessa ja merillä kalmareja kalastellessa. Kreikasta jatkoin Turkkiin, Bulgariaan ja Romaniaan. Romaniaa täytyy oikein erityisesti mainostaa lomakohteena, jos haluaa nähdä jotain erityistä, eikä lentää välttämättä useita kymmeniä tunteja. Pariisilaisen dekadentti Bukarest antoi kyytiä stereotypioille Romaniasta ja transsylvanialaisen hammaslääkärin vastaanotolla vierailuiden ja paikallisten salakapakoiden jälkeen oli helppo tunnustaa, että mukava se on välillä mennä kotiinkin. Kävin vielä kotimatkan varrella Prahassa moikkaamassa vaihtarikavereita. Tarinat olivat siis tältä erää kerätyt ja pitkä (24h) bussi lähti lopulta Prahasta Tukholmaan, jossa odottivat tutut ja turvalliset Viking Line- virkailijat. Tuhlaajapoika oli palannut ja kupla sulkeutui.
Seikkailuista raportoi, kulttuureiden välisistä eroista mielellään enemmänkin spekuloiva,
Kimmo
Lähdin tammikuussa reissuun Cadiziin, Andalusiaan ja valitsin yliopiston kielikeskukselta espanjankielen intensiivikurssin, jotta pääsisin heti opiskelun makuun. Näin ollen kouluni alkoi lentoa seuraavana päivänä 13.1. Myöhemmin huomasin, että muut kevään vaihtarit saapuivat paikalle huomattavasti myöhemmin (osa vasta helmikuun lopussa). Minulla oli siis ylilyöntiasema aloittaa uuden kielen intensiivinen opiskelu. Kieli alkoikin tarttua rannoilla kitaraa soitellessa ja markkinoilla mummojen ja pappojen kanssa turistessa. Joku voisi luulla, että oli huono idea muuttaa paikallisen, kirkkoja siivoavan vanhan naisen alivuokralaiseksi. Itse en katunut hetkeäkään ja kävin jopa ostamassa kukkia läksiäisiksi. Tiemme erosivat kuitenkin kolmen viikon ihmettelyn jälkeen. Opiskelijaelämäähän ne opiskelijat tuntuvat sitten loppupeleissä kaipaavan, näin kävi myös tässä omassa tapauksessani. Asumisjärjestelyä haittasi myös kiusallinen valtataistelu kissojen huomiosta. Mummo kun tuntui olevan kovin mustasukkainen kissoistaan, jotka väkisin yrittivät tunkea huoneeseeni nukkumaan. Samaan aikaan olin kerennyt jo saavuttaa kyseenalaista mainetta mm. päätymällä saksalaiseen turistioppaaseen poseeraamaan sämpylä kädessä.
Vapaa-ajallani yritin väkisin asioida espanjaksi ja juttelin kaikkien potentiaalisten keskustelukumppaneiden kanssa, jotka vain suostuivat jotain vahvasta aksentistani ymmärtämään. Couchsurfing- sivuston kautta sain myös travelleri- ystäviä niin paikallisista kuin meksikolaisista ja argentiinalaisistakin. Heidän opastuksellaan tutustuimme yhdessä paikallisiin saloihin: Flamencosta tapaksiin ja halvoista elokuvista paikallisiin rytmisoitin- tekniikoihin.
Seuraava suuri askeleeni oli muuttaminen kommuuniin, jossa oli minun lisäkseni saksalainen, ruotsalainen, ranskalainen ja kreikkalainen; kaikki vieläpä miehiä. Parlamento Boys tulikin kuulemma monille tutuksi käsitteeksi Cadizin kapeilla kujilla ja pidimme opiskelijayhteisölle monia illalliskutsuja, jossa sekoittuivat tunnelmat ties monestako maasta. Varsinainen kouluni alkoi helmikuun lopussa ja suuntasin ensimmäistä kertaa kohti kasvatustieteiden laitosta. Espanjassa kannattaa totuttautua siihen, ettei tietoa saa juuri sieltä mistä sitä ensimmäiseksi tulisi mieleen hankkia ja joskus tunnit saattavat olla eri paikoissa, tai peruttuja kokonaan. Näistä asioista on luonnollisesti ilmoitettu jossain, puskaradion kautta, mutta lähes kielitaidottomalle vaihtarille tämä tieto ei valitettavasti aina saavu. Tutorointi kv-tomistossa oli espanjaksi ja luotin ehkä taitoihini selvitä joskus liikaakin, vaikka olisin voinut etsiä englanninkielistä neuvontaa. Asiat kuitenkin sutviintuivat ja kerkesin sopivasti ensimmäisille luennoilleni, tosin vasta parin viikon häiritsevän epätietoisuuden jälkeen. Turhat reissut laitokselleni lisäsivät kasvavaa kielitaitoani, josta aloin olla hiljalleen jo vähän ylpeäkin.
Yliopiston alkaessa oikein toden teolla, päiväni täyttyivät hyvinkin ruuhkaisiksi. Pääsin vielä ylä-asteelle opettaman englantia teineille ja sen myötä aamupäivät kuluivat siellä. Lähes joka päivä opettamisen jälkeen, suuntasin viereiseen kylään Puerto Realiin noin 40 minuuttia bussilla opiskelemaan kasvatustieteen, musiikkikasvatuksen ja sosiaalipsykologian kursseja, jonka jälkeen illat kuluivat vielä kielikurssilla ja ulkoscreeniltä jalkapalloa katsellessa.
Cadizissa yksi parhaista puolista on kapeat vanhat kujat ja muutenkin idyllinen vanha kaupunki, jonka kattoterasseilla olisi viettänyt mieluisasti enemmänkin aikaansa. Rannat tulivat myös tutuiksi ja niillä sitten vapaa-aikanani kiertelin soittelemassa kitaraa, saksalaisen trumpetisti-ystäväni ja espanjalaisen flamenco- kitaristin kanssa. Päivien ollessa jo valmiiksi suhteellisen buukattuja, aloin vielä soittelemaan keikkoja paikallisissa kuppiloissa sekä toimin paikallisen rock-baarin dj:nä. Mistähän sitä silloin sai sen kaiken energiansa? Varmaan auringosta. Kaikki kaupungilla vietetyt hetket kehittivät kieltäni, koska Espanjassa vaihtarit puhuvat vain espanjaa ja tämän lasken erityiseksi vahvuudeksi vaihto-paikkaa haettaessa. Silti asioiminen joskus jännitti hieman ja esim. parturiaikaa varattaessa meni tovi jos toinenkin. Cadizin yöelämästä täytyy kertoa sen verran, että musiikkikulttuuri paneutuu aika lailla paikallisen flamencon ympärille ja sitä kävimme useammin kuin kerran katsomassa. Vaihto-oppilaille oli myös järjestetty paljon muita vapaa-ajan vietto mahdollisuuksia, elokuvista viinitiloille vierailuihin.
Kun vaihto loppui kesäkuussa, tarkoitukseni oli reissata minimibudjetilla kaksi kuukautta kohti kotia. Ensimmäinen versio suunnitelmasta oli käyttää pelkästään laivoja, junia ja busseja. Aikataulu ja rahatilanne pakottivat kuitenkin ottamaan lennon ensiksi Roomaan, josta jatkoin kitarani ja neljän kreikkalaisen ystävän kanssa Kreikkaan. Siellä venähtikin sitten kokonainen kuukausi ihmisten sohvilla nukkuessa, paikallisten kansanmuusikoiden kanssa soitellessa ja merillä kalmareja kalastellessa. Kreikasta jatkoin Turkkiin, Bulgariaan ja Romaniaan. Romaniaa täytyy oikein erityisesti mainostaa lomakohteena, jos haluaa nähdä jotain erityistä, eikä lentää välttämättä useita kymmeniä tunteja. Pariisilaisen dekadentti Bukarest antoi kyytiä stereotypioille Romaniasta ja transsylvanialaisen hammaslääkärin vastaanotolla vierailuiden ja paikallisten salakapakoiden jälkeen oli helppo tunnustaa, että mukava se on välillä mennä kotiinkin. Kävin vielä kotimatkan varrella Prahassa moikkaamassa vaihtarikavereita. Tarinat olivat siis tältä erää kerätyt ja pitkä (24h) bussi lähti lopulta Prahasta Tukholmaan, jossa odottivat tutut ja turvalliset Viking Line- virkailijat. Tuhlaajapoika oli palannut ja kupla sulkeutui.
Seikkailuista raportoi, kulttuureiden välisistä eroista mielellään enemmänkin spekuloiva,
Kimmo
2008_1 Pääkirjoitus
Minulla oli unelma…
Eräällä kurssilla meiltä opiskelijoilta tiedusteltiin, että mikä oli aivan ensimmäinen unelma-ammattimme. Kun kaikki olivat kirjoittaneet lapsuutensa unelma-ammattinsa paperilapulle, kysyttiin uudestaan, että mikä on unelma-ammattinne tällä hetkellä. Lähes jokaisella vastanneista tuo unelma-ammatti oli muuttunut alkuperäisestä. Itsellänikin tuo unelma-ammatti oli muuttunut enemmän nykyisiä opintojani vastaavaksi. Mistä mahtaa johtua, että unelmamme alkavat muokkautua enemmän todellisuutta vastaaviksi kuin esimerkiksi lapsena? Johtuuko se siitä, että meistä ja unelmistamme vain tulee realistisempia elämän ja yhteiskunnan kouliessa meitä?
Aloin todella pohtia tätä asiaa, kun pääsin monen vuoden tauon jälkeen taas lähemmäs lapsuuden unelmaani, kun osallistuin ratsastusvaellukselle lumisessa lapissa menneenä keväänä. Ajatus syrjäytetystä unelmasta vain vahvistui, kun koimme yhdessä opiskelijatovereiden kanssa ainutlaatuisen elämyksen Mentorin järjestämän ratsastusvaelluksen muodossa keväisessä maalaismaisemassa. Mikäkö oli unelmani? No, elämä hevosten ympäröimänä tietenkin. Kenties jopa elannon hankkiminen kilparatsastajana. Näihin keväisiin unelman tuulahduksiin liittyi tietty haikeus, kun tajusin, että unelma-ammattini hevosten parissa oli mennyttä. Mikä saakin meidät lannistumaan tällä tavalla ja sen seurauksena luopumaan myös unelmistamme? Elämä vain kuljettaa ja vie meitä mennessään ja yhtäkkiä havahdumme siihen, että suunta olikin väärä.
Unelmat ovat vaalimisen arvoisia, emmekä saisi antaa elämän ja arjen runnoa niitä. Lopulta unelmat ja pyrkimys niiden toteuttamiseen on se voima, joka auttaa meitä jaksamaan välillä niin vaikean arjen keskellä. Käyttäkää siis hetki muistellen, mikä oli teidän ensimmäinen unelma-ammattinne ja miettikää sitten onko se muuttunut. Toivottavasti ei. Mutta jos on, niin miettikää myös sitä, mikä on johtanut niihin valintoihin ja siihen tilanteeseen, missä olette nyt. Onko alkuperäisen unelma-ammatin toteuttaminen vielä mahdollista? Koskaan ei ole liian myöhäistä. Vain harvoilla on mahdollisuus todella elättää itsensä omalla unelma-ammatillaan, mutta siitä huolimatta siitä ja monista muista unelmista kannattaa pitää kiinni.
Muistakaa unelmoida, yksin ja yhdessä
2008_1 Hallituksen 2008 esittely
Puheenjohtaja: Kaisa Uusitalo, 2. vuoden opiskelija
Toimin Mentorin hallituksessa puheenjohtajana. Halusin kokeilla miten saan pidettyä Mentorin rämäpääjoukon kasassa ja onneksi siihen suotiin minulle tilaisuus. Tähän
mennessä on sujunut ihan mukavasti.
Toimin Mentorin hallituksessa puheenjohtajana. Halusin kokeilla miten saan pidettyä Mentorin rämäpääjoukon kasassa ja onneksi siihen suotiin minulle tilaisuus. Tähän
mennessä on sujunut ihan mukavasti.
Varapuheenjohtaja: Krista Kukkumäki, 3. vuoden opiskelija
Miksi olla osallistumatta, jos haluaa tehdä muutakin kuin opiskella ja paikkakunnalla ei ole entuudestaan muita tuttuja kuin sukulaisia? Varapuheenjohtajuus mahdollistaa osallistumisen kaikkeen, mutta antaa tarvittaessa kantajalleen myös vapauksia olla osallistumatta. Tietynlainen "joka paikan höylä" -ominaisuus vaaditaan ja kokemuksen
syvästä rintaäänestä on hyötyä.
Sihteeri: Venla Seppä, 1. vuoden opiskelija
Ajattelin, että se on semmonen mukavan pehmeä aloitus ainejärjestötoimintaan
tutustumiseen. Kuvittelin olevani myös näppärä ja nopea kirjoittaja. Lopullista tuomiota
näppäryydestäni ja nopeudestani odotellaan... :)
Rahastonhoitaja: Milla Kupiainen, 3. vuoden opiskelija
Rahastonhoitaja Millan motiivit TOP 3
1. Kolmas kerta toden sanoo. (Jospa jo ensi vuonna Mentor saisi uuden rahiksen?)
2. Tee työtä, jolla on tarkoitus. (Näyttää hyvältä CV:ssä. Jätetään kuitenkin kertomatta,
että muita halukkaita kys. hommaan ei ole löytynyt kolmeen vuoteen!)
3. Miksi ei!? (Loistotyyppejä, hyviä ystäviä ja tämän kaiken lisäksi saa leikkiä
rahoilla!)
Vapaa-aikavastaava: Elina Vainionpää, 1. vuoden opiskelija
Lähdin mukaan tähän tehtävään, koska mulla on pää täynnä kaikenmoisia (hyviä ja huonoja, enimmäkseen hyviä tietenki) ideoita ja tällä tavoin pääsen niitä tuomaan esille.
Vapaa-aikavastaava: Susanna Hartikainen, 1. vuoden opiskelija
Tehtävä vapaa-aikavastaavana tuntui alusta alkaen kiehtovalta siltäkin kannalta, että olisihan niissä tapahtumissa tullut varmaan muutenkin notkuttua ja nyt pääsi sanomaan oman, aika painavankin sanansa. Pidän siitä, kun näkee oman suorituksensa tuottavan jotain, ja ilmeisesti jännityksestäkin, kun osallistujajoukko saattaa muodostua millaiseksi tahansa, tai olla jopa muodostumatta! Hyvän porukan kanssa on loistava
järjestellä ja erityisesti testata sitten käytännössä!
Vapaa-aikavastaava: Tiia Partanen, 1. vuoden opiskelija
Kaikki alkoi siitä, kun Mentorille etsittiin vapaa-aikavastaavia. Ihme ja kumma tähän hommaan ei meinannut löytyä vapaaehtoisia. Sitten mua alettiin uhkailla kiristää ja lopulta lahjoa, joten pakkohan se oli suostua;)Ja kaippa musta paisto läpi, että olisin kuitenkin ollut mukana kaikissa bileissä....aamun pikkutunneille asti.
Vapaa-aikavastaava: Hanna Suikkanen, 1. vuoden opiskelija
Mentorin vapaa-aikavastaavaksi veti halu järjestää entistä parempia,
PARHAITA bileitä yms. vapaa-ajan tapahtumia! Hallituspaikka
takasi mahdollisuuden olla mukana jossain suuressa ja tärkeässä, opiskelijoiden tähden.
Kulttuurivastaava: Jarmo Tuominiemi, 2. vuoden opiskelija
Alkumotivaationi osallistua hallituksen toimintaan oli, että saan vähän huomiota ja
pääsen pätemään. Eihän Mentorissa nyt kuitenkaan pätemään pääse. Nykyinen vastuualueeni on kulttuuri. Olen hurahtanut teatteriin, joten en voinut kuvitella muuta mielekkäämpää tehtävää. Ehkä voin välittää muille hieman samoja elämyksiä, joita olen itse kokenut.
Tutor- ja liikuntavastaava: Susanna Vuorinen, 2. vuoden opiskelija
Lähdin mukaan hallituksen toimintaan heti ensimmäisenä opintovuotenani taka-ajatuksena päästä vaikuttamaan yhteisiin asioihin, luoda hyödyllisiä kontakteja ja järjestää tekemistä, johon itsekin lähtisin mielelläni mukaan. Toimin ensimmäisen vuoteni tutorvastaavana, ja se pesti täyttikin mainiosti odotukseni. Sain suunnitella,
organisoida, luoda kontakteja ja harjoitella isomman tapahtumakokonaisuuden hallintaa sekä olla yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Jatkan tänäkin vuonna tutorvastaavana, ja otin kontolleni myös liikuntavastaavan hommat. Liikunta on suuri intohimoni ja liikuntavastaavan hommissa pääsee järjestämään ja myös kokeilemaan hieman
eksoottisempiakin lajeja, kuten tänä keväänä toteutettu seinäkiipeily. Hallituksessa olen
mukana siksi, että se antaa hyvät mahdollisuudet vaikuttaa siihen, minkä näköiseksi
opiskeluvuotesi muodostuvat ja mitä kaikkea uutta pääset niiden aikana kokemaan. Parasta
on yhdessä muiden kanssa tekeminen ja se hieno tunne, kun onnistuneen tapahtuman jälkeen kaatuu väsyneenä sänkyyn, ja huomaa miettivänsä jo uutta tempausta!
Tuutorvastaava: Anne Tirkkonen, 1. vuoden opiskelija
Olen ensimmäisen vuoden kasvatustieteen opiskelija Pohjanmaalta. Toimin toisena tutorvastaavana. Innostus lähteä mukaan ainejärjestön toimintaan juontuu halusta olla siellä missä tapahtuu. Välillä jopa äärimmäisyyksiin menevän järjestelmällisyyteni
ansiosta asioiden organisointi ja selvittäminen sopivat minulle. Viihdyn myös
koulutuksissa. =) Ja tärkein, tapahtumien suunnittelu muiden pään menoksi on aina hauskaa!
Yrityssuhdevastaava: Johanna Miettinen, 3. vuoden opiskelija
Mentor ry:n senioriosaston jäsenenä lupauduin taas tänäkin vuonna mukaan hallituksen
toimintaan. Tähän oli kaksi syytä:
1)Muita vapaaehtoisia ei ollut.
2)Suunnitelmamme vetäytymisestä mureni kuin keksi, kun jokainen vuorollaan ilmoitti
olevansa SITTENKIN halukas jatkamaan roolissaan. Vetäydy siinä sitten ryhmäpainostuksen
alla.
Lisäksi hallitustyöhän on toki hilpeää ja antoisaa hommaa. Olen toiminut sihteerin
tiukassa roolissa jo muutaman vuoden ajan, joten kaipasin hieman vaihtelua työnsarkaani.
Ratkaisuna tähän nimesin itse itseni Mentor ry:n ensimmäiseksi yrityssuhdevastaavaksi.
Tyylikkään tittelin lisäksi saan nykyisin siis ylläpitää suhteita yrityksiin ja
järjestellä myös excuja eri kohteisiin. Jos hyviä kohde-ehdotuksia on mielessä, ottakaa
rohkeasti yhteyttä!
P.S. Uusia hallitusjäseniä kehiin!! Vanhat jäsenet saa kohta jo eläkeläisalennukset
opiskelijaruokalasta!
Verkkovastaava: Kari Pylväs, 2. vuoden opiskelija
Alustavasti soluttauduin mukaan aikomuksenani suorittaa (tarvittaessa verinen)
vallankumous ensin ainejärjestö- ja myöhemmin valtakunnallisella tasolla. Annoin
byrokratialle ja kauniille hallituslaisille pikkusormen ja ne veivät koko yläkropan.
Tässä sitä nyt ollaan, mentorin verkkovastaavana ja hallituksen jäsenenä. Mitä tarkalleen ottaen, sitä en tiedä itsekään, mutta verkkosivuja yritän kovasti uudistaa.
Makkarapitoista kesää kaikille täysin tasapuolisesti.
Tiedotusvastaava: Satu Lehtinen, 4. vuoden opiskelija
Hei! Olen Satu ja toimin Mentorin tiedotusvastaavana toista vuotta. Tehtäviini kuuluu ensisijaisesti Mentorin nettisivujen pitäminen ajan tasalla sekä tiedotusviestien välittäminen sähköpostilistalle. Lähdin mukaan hallituksen toimintaan, koska halusin oppia uusia asioita nimenomaan nettisivujen pitämisestä. Myös yhdessä tekeminen ja vaikuttaminen kiinnostavat, ja näiden syiden vuoksi olen ollutkin Mentorin toiminnassa mukana.
Specia-vastaava: Enni Nordman, 2. vuoden opiskelija
Ensimmäinen vuosi hallituksessa menossa. Specia-vastaavana toimin. Hallituksen toimintaan lähdin, jotta tiedän mitä tapahtuu, ja voin myös vaikuttaa siihen mitä tehdään. Tietysti myös mahtava porukka veti mukanaan=). Jaa-a miksi Specia- vastaavuus.. Kiinnosti omalta osaltaan olla mukana ja pitää myös suhteita yllä ammattijärjestöön. Eli on saanut tehdä jotain mentorin hyväksi ja toisaalta, se ei mahdottoman paljon ole vaatinutkaan. Mukavaa tekemistä omien resurssien mukaan, ja ennen kaikkea loistava porukka! Suosittelen lämpimästi, jos yhtään kiinnostaa!
Kopo-vastaava: Elisa Tolvanen, 2. vuoden opiskelija
Olen kiinnostunut opiskelun kannalta olennaisista koulutukseen liittyvistä asioista.
Olen myös ollut mukana suunnittelemassa uutta opetussuunnitelmaa ja toimin
hallinnonopiskelijaedustajana.
Olen toiminut tämän vuoden Mentorin sopovastaavana ja tilintarkastajana toimin nyt kolmatta vuotta. Pidän huolen, ettei Milla vedä kovin paljoa välistä... :D
Mentoriin lähdin mukaan, jotta tutustuisin mukaviin ihmisiin ja saisin vastapainoa töille & opiskelulle. Mentorin partyt onkin monesti pelastanut minut hukkumasta aivan täysin töiden ja tenttikirjojen alle... :)
Ympäristövastaava: Emmi Rintala, 3. vuoden opiskelija
Jonkin aikaa Mentorin toimintaa ulkopuolelta seurattuani päätin kokeilla onnistuisinko parantamaan laiskaa luonnettani aktiivisessa ja innostavassa hallituksessa. Hallituksen jäsenyys oli oiva valinta: saan olla monessa mukana, mutta suurta vastuuta ei tarvitse kantaa:) Innostavuus on siis tarttunut (laiskuus on tallella)! Toimin myös Mentorin ympäristövastaavana. Ympäristötietoisuuteni voin sanoa heränneen 8-vuotiaana koulun ympäristöpäivänä. Samana iltana Ken rakensi Barbeille kompostin. Ympäristöasiat ovat edelleen todella lähellä sydäntäni:)
Tasa-arvovastaava: Noora Ahlgren, 3. vuoden opiskelija
Omalta osaltani lähdin mukaan hallitustouhuun lähinnä siksi, että hallituksessa on mukana hyviä tyyppejä ja halusin omalta osaltani kantaa korteni yhteiseen kekoon jollain vastuualueella. Valitsin tasa-arvovastaavuuden vähän mutu-tuntumalla, mutta sittemmin koulutuksessakin käyneenä pidin valintaani onnistuneena, sillä tasa-arvoisuus on opiskelussa tärkeää ja on hyvä, että opiskelijoilla on ainejärjestössään yhteyshenkilö, johon on toivottavasti helppo ottaa yhteyttä tasa-arvoon liittyvissä asioissa.
Jäsenrekisterin ylläpitäjä: Hannamari Heino, 3. vuoden opiskelija
”Rakkaudesta rekisteröintiin.”
KV-vastaava: Miia Myllylä, 3. vuoden opiskelija
Remmiin lähdin mukaan, sillä hallitustoiminta opettaa organisointitaitoja ja
vastuullisuutta, sekä muita tärkeitä taitoja, joita työelämässäkin tarvitaan. Lisäksi
monikulttuurisuus ja kansainvälisyys kiinnostavat. Kv-vastaavuus tuntui siis juuri
oikealta vastuualueelta minulle ja ehdinkin jo hoitaa kansainvälisiä asioita vuoden verran ennen hallitukseen liittymistä.
KV-tuutorvastaava: Riikka-Mari Tuomela, 4. vuoden opiskelija
Vaihtovuosi Madridissa ja kv-tuutorina toimiminen kertovat kiinnostuksestani
kansainvälisiä asioita kohtaan. Kv-vastaavan tehtävissä toivon voivani välittää
kv-asioita kaikille mentorilaisille.
Lehtivastaava: Heidi Korpela, 3. vuoden opiskelija
Ex-puhiksena en millään malttanut jäädä kokoonpanosta kokonaan sivuun, vaan jotain pientä oli pakko päästä järkkäämään. Lehtivastaavuus vaikutti juuri sopivalta tehtävältä, jotta pysyisi vielä remmissä mukana. Antoisia lukuhetkiä! :)
2008_1 Vanhempainilta 14.4.2008
Laitoksellamme järjestettiin tiettävästi yliopistohistorian ensimmäinen vanhempainilta huhtikuisena maanantai-iltana. Paikalle oli saapunut reilu parikymmentä uteliasta vierasta opiskelijat mukaan lukien. Vieraiden joukossa oli sekä opiskelijoiden vanhempia että seurustelukumppaneita. Ilmassa oli odotuksen tuntua. Olihan ilta järjestyksessään ensimmäinen, eikä kukaan paikalle saapuneista oikein tiennyt mitä odottaa.
Vanhempainillan avasi Jari Eskola avauspuheenvuorollaan ja tervetulosanoillaan. Samalla hän hieman valotti tämän illan idean syntyperiä. Idea oli saanut alkunsa opiskelijaseminaarissa käydyssä keskustelussa Eskolan ja opiskelijoiden välillä. Tilaisuuden tarkoituksena oli valottaa yliopistomaailmaa opiskelijoiden läheisille, joilla ei välttämättä ole juurikaan käsitystä siitä, millaisessa ympäristössä heidän lapsensa/kumppaninsa viettävät aikaansa. Tässä mielessä ilta oli todella onnistunut.
Avauspuheenvuoron jälkeen laitoksen johtaja professori Tuomas Takala kertoi lyhyesti Tampereen yliopiston ja kasvatustieteiden laitoksen historiaa. Puheenvuorossa kävi hyvin ilmi laitoksemme profiloituminen muihin kasvatustieteen laitoksiin nähden sekä vertailu muihin tieteenaloihin, mikä taas ei olekaan ihan yksiselitteistä. Puheesta kävi siis hyvin ilmi kasvatustieteen monitieteinen lähestymistapa, koska rajat muihin tieteenaloihin ovat häilyviä. Esitellessään laitoksen toimintaa Takala toi myös esille sen opiskelijaläheisyyden ja opiskelijaystävällisyyden; laitoksellamme on normaalia enemmän lähiopetusta ja opinnoissa on myös paljon valinnaisuutta. Takala otti puheessaan kantaa myös siihen ajankohtaiseen asiaan, että huoli opiskelijoiden lisääntyneestä työssäkäynnistä on kasvanut, koska se aiheuttaa suuria haasteita lähiopetuksen järjestämisen kannalta.
Tähän ajankohtaiseen ongelmaan tarttui myös laitoksemme professori Juha Suoranta. Hän taustoitti tätä ongelmaa suuremmalla yhteiskunnallisella muutoksella, jonka seurauksena yliopistojen perinteinen asema on horjunut. Yliopisto-opiskelijat ovat tällä hetkellä enemmän työorientoituneita kuin ennen. Tällöin opiskelijat luonnollisesti miettivät enemmän sellaisia asioita, kuten mitä minä saan irti tästä yliopisto-opiskelusta työelämää varten ja miten minä tulen sijoittumaan työelämässä. Tällaiset kysymykset suuntaavat helposti opiskelijoidenkin orientaatiota niin, että ollaan jo todella kaukana perinteisestä sivistysyliopistoajattelusta. Samaisessa puheenvuorossaan professori Suoranta toi hyvin esille sen, miten juuri tämä yliopiston ydintehtävä on kärsinyt nykyisen tehokkuusajattelun myötä. Aiemmin saatiin rahaa tutkimusta varten, jotta pystyttiin tuottamaan uutta tietoa ja nykyään pyritään tuottamaan tehokkaasti hyviä tutkimuksia ja tutkintoja, jotta saataisiin lisää rahaa yliopistolle. Tämä puheenvuoro valotti hyvin kuulijoille yliopiston todella haastavaa asemaa ja tehtävää tämän päivän yhteiskunnassa.
Tilaisuudessa kuultiin myös opiskelijan puheenvuoro, jonka piti oman tiedekuntamme Ootti eli opiskelijaopinto-ohjaaja Johanna Hongisto. Hän toi hyvin esille opiskelijan näkökulman jo aiemmin taustoitettuun yliopistomaailmaan ja –opiskeluun. Hän toi esille sellaisia tärkeitä asioita, kuten opiskelun teoreettisuus ja vapaus. Näiden lisäksi hän korosti opiskeluiden etenemisen kannalta tärkeää vapauden ja vastuun tasapainottamista. Siinä on samassa paketissa yliopisto-opintojen ihanuus ja kamaluus. Lisäksi Hongisto toi hyvin esille ne monet vaikeat valinnat, joita opiskelijat kohtaavat niin omissa pääaineopinnoissaan kuin myös sivuaineissa. Tämä saattaa olla se eniten läheisille ihmisille näkyvä asia, kun opiskelijat painiskelevat vaikeiden valintojen välillä. Vaikea valinta on sekin, miten oman aikansa jakaa tärkeiden asioiden, kuten opintojen, työssäkäynnin ja vapaa-ajan, välillä.
2008_1 Ootin monet roolit
Opiskelijaopinto-ohjaajan eli ootin työn ihanuus on siinä, että saa tehdä töitä monien ihmisten kanssa ja ennen kaikkea opiskelijoiden parissa. Kasvatustieteiden tiedekunnan oottina ensisijaisesti työskentelen tiedekunnan henkilökunnan lähettyvillä ja tiedekunnan omien opieskelijoiden eduksi. Tehtävänäni on pitää itseni ajantasalla lähes kaikista asioista, mitä tiedekuntamme opintoihin liittyy, sekä välittää informaatiota muille opikelijoille. Lisäksi tehtäväni on tukea yksittäisiä opiskelijoita kuuntelemalla ja ohjaamalla kaikissa opintoihin liittyvissä asioissa. Silloin on etua kun itse tietää erilaisista mahdollisuuksista ja ajankohtaisista asioista. Tiedekunnan sisällä myös suunnittelen erilaisia tapahtumia, pidän yhteyttä ainejärjestöihin ja laitosten henkilökuntaan sekä kehittelen vanhoja ja uusia ideoita, siinä missä aikani ja mielikuvitukseni riittää. Pääasia on, että kaikki toimintani tähtää tiedekuntamme opiskelijoiden opintojen edistämiseen ja tukemiseen.
Tidekunnan ulkopuolella pidän yhteyttä ja toimin myös muiden tahojen ja eri tiedekuntien oottien kanssa. Ootin tärkeimmät tiedekunnan ulkopuoliset yhteydet ovat muun muassa opintoneuvontaan sekä ura- ja rekrytointipalveluihin. Opintojen ohjauksessa tuki ja tiedon kulku vastavuoroisesti moniin paikkoihin on tärkeää. Tietää ainakin mitä ja mistä apua saa itse kuin myös opiskelijat erilaisten kysymysten edessä. Moni ootti on todennut, että me muut ootit olemme oottien paras tuki ja turva. Oottien kesken vallitseekin hyvä yhteishenki ja yhdessä toimimisen periaate. Vaikka jokainen ootti on ”tiedekuntansa näköinen” ja kaikki me yhdessä hyvin erilaisista persoonista koostunut porukka, on meille juuri tuo erilaisuus rikkaus ja ihanuus.
Kaiken lisäksi ootit ovat hyvin tiiviisti mukana tuutoroinnin suunnittelussa ja toteutuksessa niin koko yliopiston osalta kuin oman tiedekunnan laitosten ja yksiköiden. Tidekunnittain voi koko ootin työnkuvassa olla hieman vaihtelua, mutta pääsääntöisesti me puuhastelemme yhtä ja toista oman ajan ja mahdollisuuksien puitteissa opiskelijoiden eduksi. Tohinaa siis riittää niin oottikahveilla kuin omissa työhuoneissamme. Tärkeintä on olla saatavilla, kun opiskelija tarvitsee ohjausta. Useimmiten ootti on vanhempi konkari opiskelussa sekä tietää jipot ja jekut yliopistossa selviytymiseen niin opiskelijana kuin työntekijänä.
Ootin työn suurin anti on siinä, että olemme itsekin opiskelijoita. Koska liikumme paljon siellä missä muutkin opiskelijat, meitä on helpompi lähestyä. Olemme päässeet tutustumaan työntekoon ja työyhteisöihin yliopistossa opiskelijan näkövinkkelistä. Luomme yhteyttä opiskelijoiden ja henkilökunnan välille. Vertaistukena tutustutamme ja ohjaamme opiskelijoita yliopiston maailmaan ja opiskelijana tuomme kuulumisia ja erilaista näkökulmaa henkilökunnan keskusteen. Vaikka välillä tuntuu, että työmme on ainutlaatuista ja siten yksinäistä puurtamista, on ympärillämme kuitenkin laaja verkosto yliopiston sisällä ja hieman myös sen ulkopuolella. Verkoston avulla luomme yhteyttä ja yhteisöllisyyttä niin tiedekuntien sisällä kuin koko yliopistossa.
Hyvänä esimerkkinä ootin työn moninaisuudesta voisin mainita jokakeväisen kasvatustieteilijöiden työelämäpäivän. Tapahtuman organisoi kasvatustieteiden ootti yhteistyössä tiedekunnan, kasvatustieteiden laitoksen henkilökunnan ja opiskelijoiden ainejärjestön kanssa. Tilaisuudessa puheenvuoroja on ollut laitoksen henkilökunnan edustajalla, opiskelijoilla sekä tapahtumaan kutsutuilla työelämässä toimivilla kasvatustieteilijöillä. Tapahtuma on ollut aina hyvin suosittu sekä osoittanut yhteistyön ja verkostojen tärkeyttä. Oottien kesken olemme järjestäneet kuluneena lukuvuonna oottihuoneella muun muassa tutkintouudistus- sekä sivuainepäivän. Tapahtumat ovat olleet kaikille yliopiston opiskelijoille avoimia, ja yhteistyötä tapahtuman järjestämisen ja tiedottamisen kanssa olemme tehneet opintoneuvonnan sekä ura- rekrytointipalvelujen kanssa.
Ootin rooli on olla opiskelija itse opiskelijoiden joukossa ja toimia vertaistukena opintojen tukemisessa ja ohjauksessa. Ootti on myös yliopiston työntekijä, joka pitää osaltaan omaa tiedekuntaansa pystyssä, arvioi ja kehittää sen toimintaa. Ootti on myös yhteyshenkilö opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä, tiedekuntien välillä muiden oottien kautta sekä eritahojen, oman tiedekunnan ja opiskelijoiden välillä erilaisten yhteistyön, toimintojen ja tapahtumien kautta. Ootti myös ylläpitää yhteisöllisyyttä ja ajaa opiskelijoiden etua. Roolit ovat monet ja antoisat.
2008_1 Kolumni: Olen eri mieltä
Olen eri mieltä
Kerrotaan tarinaa Rooman valtakunnan hallitsevasta poliittisesta eliitistä, joka ei edes ymmärtänyt alamaisjoukkojen puhetta. Näiden kieli oli hallitseville pelkkää mölinää. Latinan kielen sana ’barbar’, josta meillekin on tullut sana barbaari, tarkoitti outoa, vierasta, kummajaista. Hallitsevien ja hallittujen välillä oli paitsi monia konkreettisia eroja hyvinvoinnissa, terveydessä ja elämäntavoissa, myös siinä, miten kieltä käytettiin ja kenen puhetta käsitettiin.
Tällaiset erot eivät ole vuosituhanten varrella kadonneet, muuttaneet ehkä vain muotoaan. Ihmisten välillä on edelleen eroja mainituissa ja muissa asioissa sekä siinä, miten asioista puhutaan ja miten ne ymmärretään; ketä kuunnellaan ja kenellä on ”ääni”. Tätä kannattaa pohtia omakohtaisesti ja aivan käytännöllisesti.
Kuka yliopistossa käyttää vallan kieltä, kuka vastustaa esimerkiksi seuraavia älyttömyyksiä: virkavastuiden poistumista, lisääntyvä tulosohjausta ja rahoituksen kilpailutusta, (yliopistojen) suuruuden ja (tutkintojen) määrien kohottamista itseisarvoksi, nopean hyödyn tavoittelua, tutkimustulosten tuotteistamista, pätkätyöläisyyttä, yliopistojen yritysmäistymistä, erilaisten tuottavuuden seurantajärjestelmien ja epävarmuuden lisäämistä, ihmisten väsymistä, lumouksen katoamista? Nämä kysymykset koskevat sinua ja minua ja meitä kaikkia yliopistoyhteisön jäseniä.
Näiden lisäksi kannattaa funtsata, onko elämä ylipäätään pelkkä talouskirjanpidon kustannuserä? Ja jos se näyttää siltä, pitääkö sen olla sitä? Käsittääkseni mikään näkymätön tai Jumalan käsi ei ole antanut taivaasta nykyistä taloudellista tai poliittista järjestystä (vaikka Yhdysvalloissa rukoillaan Jumalaa pudottamaan bensan hintaa). Siksi se on aina muutettavissa; toisenlainen maailma todella on mahdollinen. Ja tämä koskee myös nykyistä työelämää. Sinne ei kannata mennä millä ehdoilla hyvänsä. Muun muassa siksi opinnoissamme on useita opintojaksoja, joissa työelämän koulutuskysymyksiä käsitellään sellaisilla tavoilla, jotka auttavat hahmottamaan kasvatuksen maailmaa ei-niin-itsestään-selvistä näkökulmista.
Kasvatustieteellisten opintojen kokonaisuuden, kuten yliopisto-opiskelun yleensä, voi ajatella tarjoavan mahdollisuuden erilaisten todellisuuden lukutaitojen kehittämiseen. Nykyisinhän puhutaan peruslukutaidon lisäksi muun muassa talouden lukutaidosta, medialukutaidosta tai monikulttuurisesta lukutaidosta. Lukutaitoa pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan piirteenä. Ja lukeva, monipuolisesti lukutaitoinen ihminen on aina poliittinen olento. ”Ihmiset ovat poliittisia nimenomaan siksi, että he ovat lukutaitoisia; siksi että sanojen merkityksistä riidellään ja kamppaillaan vallankäyttäjien ja vallattomien välillä; niiden jotka ovat iät ja ajat määränneet sanojen merkitykset ja niiden jotka eivät ole”, kirjoittaa ranskalainen mielifilosofini Jacques Rancière.
Politiikan, myös ainejärjestöpolitiikan, ylioppilaspolitiikan ja yliopistopolitiikan, lähtökohta on erimielisyys. Ja vanhan määritelmän mukaan professori ja jokainen yliopistoyhteisön jäsen on ihminen, jonka pitää olla erimieltä.
Juha Suoranta
Lisää:
http://suoranta.wordpress.com/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)