Mikä on yliopiston merkitys ja kuka sen saa määrittää? Mm. tällaisista viime päivinä esillä olevista kysymyksistä, keskusteluista, pohdinnoista inspiroituneena näppäilin ylös omia ajatuksiani ja unelmiani yliopistosta:
Yliopisto unelmissani olisi paikka, joka ei itse asiassa vaatisi fyysistä tilaa, se ei jäisi jumiin rakennusten seinien sisään vaan levittäytyisi elämään, yhteiskuntaan. Paikka ei olisi instituutiossa, vaan ihmisten sisällä ja välillä. Yliopisto olisi kaikille avoin, julkinen, mihin kuka tahansa voisi tulla oppimaan, toimimaan. Se ei olisi tutkintoihin ja sisäänpääsyihin sidottua, vaan sinne voisi tulla yhä uudestaan työnteon lomassa tai niin, ettei niitä edes tarvitsisi erottaa toisistaan. Yliopisto olisi taloudellisesti todellinen vaihtoehto työnteolle rinnakkain ja lomittain.
Unelmieni yliopistosta ei saisi arvosanoja tai opintopisteitä, vaan ajattelutapoja. Hops-lomakkeet, auditointiraportit ja työajanseurantalomakkeet poltettaisiin kaikkien muiden arviointikaavakkeiden mukana yliopiston olohuonessa olevassa takassa ja lämmiteltäisiin sen loimussa. Olohuoneen lisäksi yliopistolla olisi paikkoja nukkua ja meditoida.
Yliopistossa saisi viipyä niin kauan kuin haluaisi, välillä voisi lähteä pois ja tulla halutessaan takaisin. Ei myöskään olisi ”pääaineilijoita” ja ”sivuaineilijoita”, kun tieteenalojen rajat olisivat muuttuneet merkityksettömiksi.
Unelmieni yliopistossa ei tarvitsisi koskaan vastata sellaisiin kysymyksiin kuin ”milloin valmistut” tai ”paljonko sinulla on jäljellä”.
Yliopisto unelmissani on elämäntapa.
Myös opetusministeriöllä ja hallituksella on oma unelmansa yliopistosta, joka ei käy yksiin minun unelmani kanssa. Heidän unelmassaan (huippu)yliopistoon tulee opiskelija suoraan koulusta, tekee Suunnitelman, jossa jokainen kurssi on hyödyllinen, mieluiten vieläpä työelämän kannalta, suorittaa kursseja ja niistä muodostuvia kokonaisuuksia suunnitelman mukaan tehokkaasti viidessä vuodessa, saa tutkinnon ja voilá, on valmis työelämään. Näistä putkielämäunelmista kertovat opintoaikojen rajaukset ja ”lukiostanopeastijatkokoulutukseenilmanvälivuosia” –tyyppiset ratkaisut.
Heidän unelmassaan opiskelijasta koulitaan tehokas, tuottava, innovatiivinen, aloitekykyinen, yrittäjähenkisyyden ja markkina-ajattelun omaava huipputyyppi, joka persoonallisilla ominaisuuksillaan kilpailee muita vastaan ja oppii juoksemaan kovempaa kuin muut. Heidän unelmiensa ihminen on työntekijä ja hyödyllinen.
Onneksi meillä on jokaisella omat unelmamme, joita toteutamme. Putkitutkintounelmat sivuuttaen toivon, että myös tulevaisuuden yliopistossa olisi aikaa pysähtyä, istahtaa, juoda kahvit alakuppilassa, katsoa ympärille. Kokeilla, erehtyä, muuttaa suuntaa. Unohtaa opintopisteet, arvosanat, rekisterit, kokonaisuudet ja aikarajat. Ja keskittyä oppimaan, ihmettelemään, tutkimaan. Ja tietysti unelmoimaan.
Kevään odotusta Mentorilaisille toivottaen,
Johanna Lätti
