Pääkirjoitus 2/2012

Hellurei ja hellät tunteet!

Se on tunne, joka saa perhoset vatsassa pörräämään, mielen levottomaksi ja tuo tonnikaupalla uutta energiaa. Jalka nousee lenkkipolulla kevyemmin kuin kuukausiin. Sitä odottaa aina innolla, mutta jotenkin se pääsee aina silti yllättämään. Välillä tuntuu, että sitä ei koskaan tulekaan. Nyt se on kuitenkin tapahtunut, kevät on vihdoin täällä!

Itselleni kevät aiheuttaa aina suuria, selittämättömiä myllerryksiä tunne-elämässä. Tätä pääkirjoitusta naputtaessani on käynnissä perioditauko. Pari viikkoa sitten suunnittelin, että tauon aikana ehdin hyvin tehdä kaikki rästissä olevat lukuhommat. Pari viikkoa sitten oli vielä talvi, mutta nyt kevät on selvästi saapunut auringon kera. Tästä johtuen olen siivonnut vaatehuoneen, varannut kirppispöydän, opetellut tekemään uusia ruokia, ulkoillut hulluna sekä tehnyt kaikenlaista todella tärkeää hommaa. Kirjat ovat koristaneet kauniisti kirjoituspöytää, koskemattomina.

Edessäsi, hyvä lukijamme, on tämän kevään ensimmäinen Panopticon. Lehti sisältää muun muassa juttuja mennen kuukauden tapahtumista ja Mentorin hallituksen palstan avauksen, jossa jokainen hallituksen jäsen kertoo vuorollaan omasta vastuualueestaan. Juttuvinkkejä ja kenties omia keväisiä tekstejä ja kuvia voit lähetellä edelleen, sillä seuraava lehti ilmestyy jo kuukauden päästä.

Keväisin ja erittäin aurinkoisin terveisin,

Ulla

Hallituksen blogi: Puheenjohtajan tervehdys

Hei sinä Mentorin jäsen! Kevät on tullut ja takana on jo muutama kuukausi uuden hallituksemme toimintaa. Puheenjohtajan roolissa olen saanut toimia tähän mennessä monenlaisissa tehtävissä. Hallituksen kokousten pitämisen, APN-tapaamisiin ynnä muihin tilaisuuksiin osallistumisen ja yleisenä organisaattorina toimimisen lisäksi olen osallistunut aktiivisesti opiskelijoiden edunvalvontaan yksikössämme opetussuunnitelmauudistukseen liittyen. Toimin opiskelijoiden edustajana koko opetussuunnitelmatyötä koordinoivassa ”kokopoolissa”, joka kokoontui alkuvuodesta tiiviiseen tahtiin. Nyt opetussuunnitelma on kuitenkin jo johtokunnassakin hyväksytty ja on aika odottaa innolla sitä, mitä ensi syksy tuo uudistuksineen tullessaan. Osallistujia ”kokopooli on tour” -tapahtumaan siitä, miten opetussuunnitelmauudistus vaikuttaa opintoihin syksyllä, osallistui lähes 60 mentorlaista. Jos et ollut paikalla, voin kertoa, että tilaisuuden tärkeimmät pointit lienivät kolmen vuoden siirtymäaika (eli jokaisella on kolmen vuoden ajan täysi oikeus suorittaa vanhaa tutkinto-ohjelmaa, uuteen ei siis ole pakko vaihtaa) ja yleinen positiivinen syksyn odottaminen. Uusi ops löytyy myös jo netistä (http://www10.uta.fi/opas/koulutus.htm?opsId=125&uiLang=fi&lang=fi&lvv=2012&koulid=14).

Syksyllä me siis siirrymme paitsi uuteen opsiin, myös muutamme Virta-rakennukseen, joka on kokonaan varattu kasvatustieteille ja sinne on suunnitteilla mm. kahvila ja ainejärjestötiloja opiskelijoille. Kasvatustieteiden kentän laajempi ymmärtäminen mahdollistuu nyt, kun olemme kaikki samassa tilassa ja yhteisillä luennoilla - mikä on rikastuttavaa ja upeaa. Yhteistyö muiden ainejärjestöjen kanssa tulee tiivistymään ja monipuolistumaan. Meidän on kuitenkin huolehdittava Mentorin puolesta myös siitä, että me elokkaan opiskelijat säilytämme identiteettimme ja emme jää muutoksessa kenenkään jalkoihin. Mentorlaisten puolia siis pidetään edelleen – se on ykköstavoitteemme! 

Mentorin hallituksen kunnia-asia on organisoida Mentorin toimintaa sellaiseksi, että ajamme opiskelijoidemme etua opintoihin ja muihin asioihin liittyvissä kysymyksissä ja pyrimme järjestämään opiskelijoitamme kiinnostavia tapahtumia ja tilaisuuksia. Intoa ja asiantuntijuutta löytyy ja pyrimme jatkamaan sekä vanhoja perinteitä että keksimään uusia juttuja. Jos sinulla on ideoita tai kehittämisehdotuksia opiskeluun tai vapaa-ajan aktiviteetteihin liittyen, käänny ehdottomasti puoleemme. Me olemme olemassa teitä varten!

Oli toimintamme sinulle aikaisemmin tuttua tai tuntematonta – tule mukaan! Kaikista tapahtumista tiedotetaan sähköpostilistalla ja yleensä vielä myös ilmoitustaululla (Päätalolla alakuppilan lähellä, mikroluokkia vastapäätä) sekä Facebookissa. Jokainen mentorlainen on lämpimästi tervetullut kaikkiin tapahtumiimme. Kannattaa myös osallistua hallituksemme kokouksiin ja seurata hallituksen kokouksen pöytäkirjoja, sillä niiden avulla pysyy hyvin kartalla Mentorin toiminnasta. 

Ja mitä ikinä mielessäsi Mentorin asioihin liittyen onkaan, älä epäröi ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Ystävällisin terveisin,

jaksamista vikaan periodiin

ja ihania keväisiä valonpilkahduksia toivottaen,

pj:nne Sanna

Sanna-Mari Salonen

sanna.salonen@uta.fi

Hallituksen blogi: Katsauksia tasa-arvoon

Tiedätkö mitä päivää vietetään 19. maaliskuuta? Päivä on Minna Canthin (1844-1897) syntymäpäivä ja tasa-arvon päivä. Eller borde det säga Minna Canth- och jämställdhetsdagen? Tasa-arvo viittaa sukupuolten väliseen tasa-arvoon (tasa-arvoasiain neuvottelukunta), ja väestöryhmistä puhuttaessa käytetään yhdenvertaisuus-termiä. Minna Canthin -päivä on ollut virallinen liputuspäivä vuodesta 2007 alkaen. Hän onkin ensimmäinen suomalaisnainen, joka on saanut oman liputuspäivän, ja perustellusti onkin ajaessaan elinaikanaan naisten asiaa yhteiskunnallisena vaikuttajana. Canth on myös merkittävä näytelmäkirjailija Aleksis Kiven jälkeen sekä ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen. 

 

Miksi meidän kasvatustieteilijöiden pitäisi sitten olla kiinnostuneita Canthista? Ensinnäkin kuuluu yleissivistykseen tietää Suomen historian merkkihenkilöistä. Paitsi naiskysymyksestä ja yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta Canth oli kiinnostunut ja vaikutti sen ajan koulukysymyksiin. Uteliaana ja kielitaitoisena naisena hän vaikutti aikansa yhteiskunnalliseen keskusteluun kirjojensa ja lehtikirjoitustensa kautta. Itse asiassa hänen Kuopion kodistaan, Kanttilasta, muodostui kirjallinen ja aatteellinen keskus, Minnan salonki. Siellä kokoontui paitsi viisihenkinen naisintelligenssi myös sen merkittävät kulttuurivaikuttajat. Kannanotoillaan Canth ja viisi muuta valveutunutta kuopiolaisnaista vaikuttivat mm. ajan koulukeskusteluun. 

 

Palatakseni lähemmäs opiskelijoita voisin ilmaista muutaman ajatuksen opiskelukäytäntöjen tasa-arvoisuudesta. Hakiessani yliopistoon itseäni eniten kismitti se, että kun paikan oli saanut, se oli käytännössä lähes pakko ottaa vastaan, eikä saanut pitää välivuotta opiskeluista ja aloittaa opiskeluja vasta vuoden kuluttua. Armeijahan hyväksytään syyksi pitää paikkaa varattuna, mutta työntekoa ei. Ymmärrän kyllä yhteiskunnan näkökulman työurien pidentämisestä jne. mutta silti. Olisinhan tietysti voinut hankkiutua raskaaksi, ja tehdä abortin heti kun myöntävä päätös paikan lykkäämisestä olisi tullut. Mutta ehkä kukaan ei kuitenkaan niin epätoivoinen ole päästäkseen tutkimaan maailmaa onnellisena odottavasta koulutuspaikasta. 

 

Toinen opiskelukäytäntö on kursseille pääseminen. Nykyäänhän kursseille etusijaoikeus on opiskelijalla, jolla on eniten opintopisteitä. Ymmärrän, että heille kurssille pääsy on varmasti tärkeää, että joskus valmistuukin. Mutta eikö toisaalta olisi reilua antaa paikka myös niille, jotka suorittavat kurssin ”oikeaan” aikaan, ja luultavasti hyötyvät kurssista enemmän opintojen alkuvaiheessa. Enemmän opintopisteitä rekisterissään oleva opiskelija voi olla hankkinut kurssin tiedot jo matkallaan, eikä kurssi välttämättä tarjoa opiskelijalle uutta tietoa. Mikä sitten olisi paras ratkaisu? Tarjota tietysti kaikille opiskelupaikka. Lauseenakin kuulostaa jo niin absurdilta haavemaailmalta, ettei yliopisto pysty sellaista toteuttamaan. Ehkä tulevaisuudessa kursseja kannustetaan enemmän käymään ”ajallaan”, ja tulee enemmän mahdollisia kurssin suoritusmuotoja? 

 

Tämän tekstin tarkoitus oli herätellä tasa-arvoteemaan. Jos sinulle tulee jotain mieleen opiskelijoiden tasa-arvoisuuteen liittyvää, kuten että joitain opiskelijaryhmiä ei oteta tarpeeksi huomioon, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen! Ja palatakseni siihen, mistä aloitin mainitsen Minna Canthin näytelmän Anna-Liisa, joka pyörii tällä hetkellä Tampereen työväen teatterissa. Tässä on kaikille kulttuurivinkki lisätä tietoutta Minna Canthin tuotannosta! 

 

Petra Ruusunen 

 

petra.ruusunen@uta.fi

Tasa-arvo-, ympäristö- ja tuutorvastaava

 

Specian ainejärjestökoulutus

Specia ry järjesti vuosittaiseen tapaansa Helsingissä 18.2. ainejärjestökoulutuksen kasvatustieteiden ja aikuiskasvatuksen ainejärjestötoimijoille. Koulutukseen osallistui opiskelijoita jokaisesta Suomen kasvatustiedettä ja aikuiskasvatusta opettavasta yliopistosta, yhteensä noin 30 henkilöä. Mentorin hallituksesta lähti matkaan tamperelaisille varatun kiintiön mukaisesti kolme henkilöä. Myös Panopticonin toimitus oli luonnollisesti paikalla selvittääkseen mentorlaisille, mistä koulutuksessa oli oikein kyse.

Panopticonin toimitus suuntasi Helsinkiin jo torstaina 16.2. valmistellakseen tätä reportaasia hyvissä ajoin. Saattaa myös olla, että rock-yhtye 3 Doors Down sattui keikkailemaan Helsingin jäähallissa kyseisenä torstaina. Vaikka näin olisikin ollut, ei allekirjoittanut toimittaja olisi mitenkään artikkelin valmistelultaan ehtinyt kyseiselle keikalle. Jos toimittaja olisikin kyseisellä keikalla ollut, olisi osallistuminen varmasti tapahtunut puhtaasti journalistisista syistä. Tässä vielä kuva keikalta, jollaisen toimittaja olisi varmasti ottanut, jos olisi ollut paikalla:

Perjantaina Helsinkiin saapuivat myös kaksi muuta Mentorin hallituksen edustajaa, joiden kanssa yhdistimme voimamme rautatieasemalla ja suuntasimme kohti Specian järjestämää majoitusta. Specia oli valikoinut majoitukseksemme ainoan oikean vaihtoehdon, Mentorin logolle kunniaa tekevän Omenahotellin.

Lauantaisen koulutuspäivän alkamisajankohta, klo 9.30, pakotti osallistujat luonnottoman aikaiseen herätykseen, mikä asetti normaalisti juornalismin edessä uhrautuvaisen toimituksemme koville. Siirryimme hotellilta jalkaisin lähistöllä sijaitsevalle ravintola Domukselle, jossa koulutustilaisuus järjestettiin. Paikalla meitä vastassa odotti tilaisuutta järjestävä Specian asiantuntija Mikko Lehtonen. Itse koulutustilaisuudessa oli neljä puhujaa, joista kolmella oli taustallaan kasvatustieteellinen koulutus. Puhuneet kasvatustieteilijät olivat suunnittelija Leila Saramäki Itä-Suomen yliopiston avoimesta yliopistosta, recruitment specialist Ville Hakala Mercuri Urval -yrityksestä sekä kouluttaja Hanna Härkönen Veikkaus Oyj:ltä. Kaikkien kolmen puhujan esitykset käsittelivät heidän urapolkujaan sekä nykyisiä työtehtäviä. Neljäs puhuja oli tiedottaja Janne Pelkonen Työeläkevakuuttajat TELA -järjestöstä ja hänen esityksensä käsitteli eläkkeiden merkitystä pienille ikäluokille. Lisäksi kävimme muiden opiskelijoiden kanssa pienryhmissä keskustelua siitä, kuinka työelämään tutustuminen on toteutettu kussakin yliopistossa. Keskustellessamme pääsimme hieman tutustumaan muihin opiskelijoihin ja havaitsimme erot työelämäopinnoissa varsin poikkeaviksi yliopistojen välillä.

Koulutuspäivän päätyttyä oli Helsingin Aikuiskasvatuksen kilta -järjestö valmistellut opiskelijoille iltaohjelmaa. Kokoonnuimme ravintola, cocktailbaari Kokomossa, jonne Specia oli järjestänyt salaattitarjoilun osallistujia varten. Ilta Kokomossa koostui enimmäkseen keskustelusta muiden opiskelijoiden kanssa, mutta sisälsi myös tietokilpailun. Kilpailua varten muodostimme sekajoukkueet eri kaupunkien edustajien kesken ja pähkäilimme vastauksia kysymyksiin Speciasta ja kasvatustieteestä. Yllättäen joukkue, jossa Specian Mikko Lehtonen oli mukana, vastasi oikein kaikkiin kilpailun kysymyksiin. Porukan hiljalleen pienentyessä ilta jatkui vielä ravintola, yökerhoon Baker's. Lopulta puolenyön paremmalla puolen seurue oli muun väen siirtyessä majoitukseen ja koteihinsa, typistynyt kunnialla edustaneeseen Tampereen kolmikkoon, sekä yhteen rovaniemeläisvahvistukseen.

Sunnuntaina palailimme junalla takaisin Tampereelle. Kaiken kaikkiaan koko reissu oli erittäin onnistunut ja osallistujat kokivat itse koulutuksen todella hyödylliseksi. Sinänsä onkin mielenkiintoista, että koulutus kulkee ainejärjestökoulutuksen nimellä, sillä itse koulutusmateriaalilla ei ollut mitään varsinaista tekemistä nimenomaisesti ainejärjestötoiminnan kanssa. Koulutus olisikin ollut hyödyllinen kenelle tahansa kasvatustieteiden opiskelijalle. Siinä siis taas uusi syy lähteä ainejärjestötoimintaan!

Lopuksi vielä kuva Suomen kulttuurin ja sivistyksen kehdon, Helsinki Cityn, näkemys taiteesta:

-Janne Mikkola

YÖSÄHLY!

UtaSport järjesti tänäkin vuonna jo perinteeksi muodostuneen yösählyturnauksen, johon lähdimme Mentorin voimin kisaamaan!

Rock-henkisessä tiimissämme oli 11 pelaajaa, uholla ja voitontahdolla varustettuna tietenkin. Saimmejoukkueeseemme myös kansainvälistä vahvistusta, kun kanadalainen Philip liittyi riveihimme.

 

 

Joukkueemme, josta kaksi pelaajaa karkasi aina kuvanottohetkellä!

Pelimme sujuikin varsin mainiosti, sillä tilille kertyi kaksi voittoa (voitto se on kuulkaas luovutusvoittokin!;)) sekä kolme tiukkaakin tiukempaa häviötä.

 Jatkopaikka oli todella lähellä, ja voittosaunan sekä pokaalin kaipuusta virisi ajatus lähteä treenaamaan ensi vuotta varten hyvissä ajoin. Mentorin sählyvuorolle siis kaikki innokkaat ja ensi vuonna voitto kotiin! :).

 

Yösählyssä kisasi kaiken kaikkiaan 18 joukkuetta kolmessa lohkossa. Voiton vei tällä kertaa Luuppi (toivottavasti kadonnut pokaali on löytänyt omistajansa!).

UtaSport huolehti kisaajista pientä suolaista ja makeaa tarjonneella kahvilallansa sekä lämmittämällä saunan turnauksen päätteeksi.

Lyhyesti virsi kaunis - Kiitos Mentor ja UtaSport mukavasta yös(ählys)tä!

keväisin terkuin,

Riika

Mentorin Specia- ja liikuntavastaava

Yhteinen hyvä

”Sodat, luonnonmullistukset ja muut kriisitilanteet yhdistävät meitä ihmisiä ja saavat meidät toimimaan yhteiseksi hyväksi. Mutta miksemme toimisi yhteiseksi hyväksi myös rauhan aikana?” -näillä sanoilla alkaa Baba Lybeckin spiikkaama pieni ele- keräyskampanjan tv-mainos.

Tämä mainos sai minut pohtimaan hieman kyseistä aihetta. Viime vuosien aikana tapahtuneet luonnonmullistukset, kuten tsunamit ja maanjäristykset ovat olleet musertavia kokemuksia tapahtumien uhreille. Uhrien lisäksi nämä tapahtumat ovat koskettaneet myös monia muita ihmisiä ympäri maailman. Pelkkä tietoisuus asiasta ja sympaattisuus ei ole riittänyt, vaan tilanne on herättänyt monissa halun aidosti auttaa hädässä olevia ihmisiä. Halu auttaa konkretisoitui lahjoituksiin tsunamin uhreille, sillä yksistään jo suomalaiset lahjoittivat tsunamin uhreille 26,7 miljoonaa euroa (Punainen risti 2012). Mikä sitten saa meidät lahjoittamaan rahaa täysin tuntemattomien ihmisten hyväksi? Jotkut voivat olla sitä mieltä, että kyse on puhtaasti vain itsekkäistä periaatteista, mutta minusta ilmiö pitää sisällään muutakin. Voisihan rahan käyttää aivan hyvin omiin tarpeisiinsa, johonkin materiaan tai näin opiskelijana vaikkapa yhteen ylimääräiseen janojuomaan ravintolassa :) Kyse on ennen kaikkea valinnasta; valinta lahjoitukseen on tietoinen teko ja riippumatta lahjoittajan tarkoitusperiaatteista on pienikin apu uhrien näkökulmasta elintärkeä.

Miksi emme sitten toimi yhteiseksi hyväksi myös ”rauhan” aikana? Luonnonmullistuksissa kyse on ennen kaikkea yhteisestä uhkasta. Uhka, joka ajaa meidät toimimaan yhteisen hyvän puolesta. Jos uhka on yhteinen, on viisaampaa taistella sitä vastaan yhdessä, kuin tuhlata aikaa keskinäisiin erimielisyyksiin. Tällä periaatteella harvoin kuitenkaan toimimme rauhan aikana. Arjestamme löytyy monta tähän väitteeseen viittaavaa tekijää. Meillä on esimerkiksi taipumus eritellä ihmiset eri maiden, kulttuurien ja etnisyyksien periaatteella. Jopa maiden sisällä löydämme tämmöisiä erottelutekijöitä. Suomen sisällä on satoja kuntia, joiden kulttuurit ja toimintavat saattavat poiketa toisistaan. Eri kuntien väliset erottelut herättävät toki myös hieman humoristisia vastakkainasetteluita, esimerkkinä Tampereen ja Turun välinen suhde. Osaamme taitavasti erotella myös ihmisiä, joita kohtaamme; esimerkiksi poliittisen suuntautumisen, arvojen, ajatusmaailman, ammatin tai vaikkapa mielipiteiden perusteella..lista lienee loputon! Joku voisi nyt kysyä, että mitä haittaa tästä ihmisten välisestä erottelusta sitten on? Onhan stereotypioiden ja eräänlaisen luokittelun tarkoituksena helpottaa ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta ja toimintaa. Tämä on totta. Jollakin tasolla jaottelu edistää yhtenäistä toimintaa ja helpottaa arkista elämäämme, mutta samalla se ajaa meidät asemiin, jossa korostamme omaa itseämme tai jakamaamme kollektiivista ryhmää (esim. suomalaiset vs. ruotsalaiset). Arkisen elämän yksi jaottelu näkyy lähipiirissämme; valitsemme ystäviksi usein esimerkiksi semmoisia ihmisiä, jotka jakavat samat arvot ja ajatusmaailmat kanssamme. Päinvastoin, jos joku omaa vastakkaisen ajattelumaailman saatamme huomata suuttuvamme tai kokevamme olomme kiusalliseksi heidän seurassa. Tällöin voidaan kysyä, ollaanko rakentamassa yhteistoimintaa edistävää vai sitä heikentävää perustaa?

Haastanpa siis ainakin itseni, jossen muutkin miettimään hetkeksi ihmisten erojen sijasta sitä, mitä yhteistä meillä kaikilla on. Näitä yhdistäviä tekijöitä voi miettiä vaikkapa tilanteissa, joissa tuntee halua arvostella muiden ihmisten erilaisuutta. Saattaa olla, että suhtautuminen muihin saattaa muuttua hivenen positiivisemmaksi.. tai sitten ei. Aina kannattaa kuitenkin yrittää :) Kaikkia ihmisiä yhdistäviä tekijöitä voivat olla esimerkiksi seuraavat yksinkertaiset, jopa naiivit toteamukset:

Olemme kaikki syntyneet tähän maailmaan, kaikki meistä vanhenevat ja lopulta kaikki joutuvat kohtaamaan kuoleman. Jokainen meistä kokee elämässään iloa, surua, epäonnistumisia ja onnistumisia. Jokainen meistä haluaa olla onnellinen ja välttää kärsimykset. Jokaisella meistä on oikeus saavuttaa onni ja välttää kärsimykset.

-Jesse Sjelvgren

Lähde:

Suomen punainen risti. 2012. http://www.redcross.fi/ext/vuosien_varrelta/html/2000/index.html

Monikulttuurisuutta ja hyvää mieltä

Niitä on yliopiston ilmoitustauluilla. Niitä on tullut sähköpostiin. Niin siis mitä? Niitä viestejä, joissa kysytään olisiko sinusta siihen. Siis mihin? No vapaaehtoistoimintaan.

Tampereella on lukuisia maahanmuuttajataustaisia oppilaita, jotka tarvitsevat apua läksyjen tekemiseen ja kokeisiin valmistautumiseen. Tämän vuoksi Tampereen kaupunki koordinoi läksykerhotoimintaa, jonka ideana on, että yhdestä kolmeen oppilasta ja vapaaehtoinen tapaavat oppilaiden koululla kerran viikossa ja työstävät koulujuttuja tunnin ajan. Läksyapu on tärkeää, sillä kaikilla ei välttämättä ole kotona ketään, joka puhuu suomea, saatikka auttaisi kotitehtävissä. Läksykerhon vetämistä voi siten ajatella myös isosiskona tai isoveljenä toimimisena. 

 

Olen vetänyt läksykerhoa tämän vuoden alusta ja voin suositella sitä lämpimästi kaikille, jotka ovat vähääkään kiinnostuneita toiminaan monikulttuurisuuden parissa. Ajanpuute on selitys numero yksi aina kaikkeen (myös minulla), mutta kun kerralla rykäisee ja sopii tapaamisen kerhokoordinaattorin kanssa, voi jo seuraavalla viikolla olla läksyapuna. 

 

Pääsääntöisesti läksykerhon vetäjiä tarvitaan alakouluihin, mutta myös yläkouluihin. Kerhonvetäjän tehtävä ei ole opettaa uusia asiasisältöjä vaan kerrata asioita ja auttaa tehtävissä. Ei siis haittaa, jos omasta peruskouluajasta on vierähtänyt aikaa tai joku tietty aine ei ikinä kuulunutkaan omiin vahvuuksiin. Hiljattain pääsin kertailemaan mitkä olivatkaan muutto- ja mitkä paikkalintuja ja miltä kukin lintu näyttää. Voin kertoa, että jouduin tukeutumaan tekstikirjaan useimman tirpan kohdalla. 

 

Voi sitä oivaltamisen iloa sekä minun että oppilaan, kun joku hankala käsite on saatu avattua tai uusi asia opittua. Rauhoitettu kieltämättä kuulostaa samalta kuin rauhallinen, mutta ei silti tarkoita liikkumatta paikallaan olevaa. Välillä tulee törmättyä myös kielemme epäloogisuuksiin. Miksi sanotaan ympäristötiedon tunti ja välitunti, kun toinen kestää 45 minuuttia ja toinen 15 minuuttia? Kuitenkin näiden kahden ”tunnin” yhteiskesto on vain 60 minuuttia! Toisinaan koulupäivän päätteeksi pitämäni läksykerho käy oppilaille raskaaksi, joten loppuajasta harjaannutamme sanavarastoa pelaamalla Aliasta tai hirsipuuta. 

 

Läksykerhon vetämisen aikaansaamien kokemusten, tunteiden ja kysymysten kanssa ei tarvitse jäädä yksin, sillä kuukausittain on mahdollisuus osallistua tapaamiseen, jossa näkee toisia kerhon vetäjiä. Joka kerta paikalla on myös alan ammattilainen, joka kertoo työstään ja kokemuksistaan sekä antaa vinkkejä kerhotyöhön. Olemme kuulleet muun muassa siitä millaista on opettaa luokkaa, jossa on useampi maahanmuuttajataustainen lapsi ja millaista on erityisopettajan työ. 

 

Läksykerhon vetäjänä toimiminen on mukavaa yhdessäoloa, joka opettaa puolin ja toisin, minkä lisäksi siitä saa arvokasta työkokemusta ja halutessaan myös opintopisteitä. 

 

Mikäli kiinnostus heräsi niin ota hetkeäkään epäröimättä yhteyttä kerhokoordinaattori Sirkku Rimpiläiseen joko soittamalla numeroon 0400-226755 tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen sirkku.rimpilainen@koulut.tampere.fi.

Keväisin terveisin Johanna Miettinen

Varoitus: Vapaaehtoistyö voi lisätä tyytyväisyyden ja onnellisuuden riskiä.