2006_2 Pääkirjoitus

”On kuin ois syksy, kun sataa ja sataa…” . Näin soivat päässäni Pauli Hanhiniemen sanat talsiessani yliopistolta pimeyden vallitessa kotiin päin. Mieliala on sään mukainen. Ikkunoiden kauniit jouluvalot hukkuvat mustaan maisemaan. Vaivalla askarrellut joulukortit käpristyvät kosteudesta matkalla postiin. Joulumieltä tuntuu olevan mahdotonta tavoittaa. Mikä avuksi?

Joulufiilis on loppujen lopuksi enemmän kiinni asenteesta kuin säästä. Aloita tekemällä valkea joulu vaikka väkisin: askarteluliikkeista saa purkissa kätevästi tekolunta, jolla voit suihkuttaa ikkunoihisi kauniin jouluisen näkymän. Silmälasien omistajat voivat myös kokeilla samaa kikkaa linsseihinsa ja nauttia lumisesta maisemasta missä kulkevatkin.

Autenttisen pakkastunnelman luomiseksi voit vielä säätää pattereitasi reilusti kylmemmälle. Samalla säästät sähkölaskussasi ja voit käyttää kertyneet lantit vaikka hierojalla.

Tekolumella vuorattuun olohuoneeseen on sitten hyvä vetäytyä rennoin hartioin polttelemaan kynttilöitä ja kuuntelemaan joulumusiikkia viltin alta. Kenties nauttia muutama lasillinen glögiä lämpöa antamaan. Hengittää syvään piparintuoksua (sitäkin saa nykyään hajusteena, ei tarvitse stressata leipomisesta) ja antaa joulun tulla ­- sydämeen asti.

Tämän lehden myötä toivotan kaikille Panopticonin lukijoille lämmintä joulumieltä, rentouttavaa joululomaa sekä onnea ja menestystä vuodelle 2007!

Sonja Issula

2006_2 Pikkujoulut á la fuksit

Meillä oli unelma. Meillä oli unelma, että Mentor vihdoin saisi arvoisensa pikkujoulut. Meillä oli unelma, että kenenkään ei tarvitsisi nähdä joulujuhlassamme nälkää. Meillä oli unelma, että kerran voisimme heittää arkihuolemme nurkkaan ja viettää yhdessä akateemista kuusijuhlaa kasvatustieteilijäkollegoidemme kanssa. Meillä oli unelma.

Ja vain kolmisen viikkoa aikaa. Juhlapaikaksi olimme suunnattomien suhdeverkostojemme kautta kaikkien Tampereen kuppiloiden joukosta saaneet Grand Star Cafén Hämeenkadulta. Olimme syystäkin tyytyväisiä. Käytössämme olisivat yksityistilat videotykillä ja omalla baaritiskillä varustettuina. Paikan arvoa nosti tietenkin myös mukavan oloinen ravintolapäällikkö Janne, joka tarjoili seurueemme tytöille ilmaisia suklaapatukoita vierailumme aikana. Ennen pikkujouluja pidimme vielä muutamia suunnittelutalkoita, sekä haalarimerkkiaskartelijaiset, joissa valmistimme liukuhihnatyöskentelynä yli 70 haalarimerkkiä ainoastaan saksia ja kultatussia apunamme käyttäen!

Torstaina 23.11. koitti suuri päivä. Saavuimme Grand Stariin hieman ennen muita koristelemaan ja sopimaan viime hetken järjestelyistä. Juhlijoita alkoi valua sisään seitsemän aikoihin. Olimme järjestäneet heti ovelle kilpailun, jossa kaikista sisään tulijoista otettiin valokuva. Tarkoituksena oli irvistää, ja paras ilme palkittaisiin huikealla palkintokorilla. Jostain syystä pahimmat irvistykset oli kuitenkin säästetty ilmeisesti seuraavaa aamua varten, sillä suurin osa tyytyi hymyilemään missimäisen nätisti.

Tilaamamme ruoka saapui paikalle seitsemän jälkeen, ja nälkäiset neitokaiset muutaman miehen säestyksellä piirittivät herkkuja notkuvat pöydät. Tarjolla oli sapuskaa niin kasvis- kuin lihaihmisillekin, ja jokaisen vatsa varmasti täyttyi lievään pömpötykseen asti. Iltaa jatkettiin kisailun merkeissä. Ensimmäisessä kilpailussa osallistujien tehtävänä oli mahdollisimman nopeasti hakea tavaroita yleisön joukosta. Kyllä ne sukkahousutkin joltakulta taisivat irrota… Seuraavan kisan aiheena oli muotiluomuksen tekeminen vessapaperirullasta. Tiukassa kisassa voittajaksi selviytyi neito Hawailta, ja kunniamaininnan sai mainio Borat. Lopuksi valittiin myös irvistyskisan voittajaksi huutoäänestyksellä puhiksemme Johanna. Ilmeisesti hän oli saanut vastaavia palkintoja aikaisemminkin… Kisojen lomassa oli tietysti myös joululahjojen jaon vuoro. Joukko innokkaita ja varsin komeita poroja jakoivat ne kaikille kilteille lapsille.

Ilta jatkui glögitarjoilun, piparien ja vapaan seurustelun merkeissä. Tunnelmaa loivat musiikki ja Mentorin joulukuusi, johon jokainen oli saanut tuoda oman koristeensa. Illan jälkeen kuusesta löytyi mm. enkeli tyhjän kaljatölkin vierestä. Kellon lähestyessä kahtatoista kasvatustieteilijät alkoivat suunnata jatkoille Onnelaan ja NiteTrainiin, mutta innokkaimmat jatkoivat vielä rupattelua ja tanssimista jonkin aikaa. Myöhemmin yöllä, kun tulin hakemaan joitain tavaroitani pois, baarimikkomme totesi, että olimme järjestäneet parhaat bileet pitkään aikaan, ja toivotti meidät tervetulleiksi uudestaan. Unelma oli saavutettu.

Susanna Vuorinen

2006_2 Mentor Katkolla

Turkulaiset ja tamperelaiset kasvatustieteilijät tekivät historiaa marraskuun yhdeksäntenä päivänä rikkomalla perinteisiä rajoja ja yhdistämällä voimansa niin hyödyn kuin huvin merkeissä. Vielä muutama vuosi sitten tällainen yhteistyö olisi ollut mahdoton ajatus, mutta kiitos ammattijärjestömme Specian ja ainejärjestöjen aktiivisten hallitusten, raja-aidat kasvatustieteilijöiden välillä ympäri maan ovat alkaneet kaatuilla.

Kasvatustieteiden Klubi Katko ry kutsui siis tamperelaiset vieraakseen torstaina 9.11.2006. Mentor otti kutsun vastaan suurella innolla ja odotuksella, olihan edessä jotain ennen kokematonta ja ainutlaatuista. Kutsu sisälsi osallistumisen katkolaisten järjestämään työelämäseminaariin, joka oli täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia puheenvuoroja kasvatustieteilijöiden työelämästä, sekä myöhemmin illalla pidettäville yhteissitseille. Kummatkin tapahtumat osoittautuivat menestyksekkäiksi ja täyttivät sekä turkulaisten että tamperelaisten odotukset. Pitkän ja intensiivisen työelämäseminaarin jälkeen rentouduttiin yhdessä ja tutustuttiin toisiimme hieman epävirallisimmissa merkeissä hyvän ruuan, juoman ja -tietysti- laulun merkeissä.

Vierailu Turkuun oli meille tamperelaisille ennen kaikkea opintomatka. Päivän aikana saimme paljon hyödyllistä tietoa muun muassa omasta ammattijärjestöstämme Speciasta, järjestösektorista ja lastensuojelusta kasvatustieteilijän silmin sekä henkilöstökonsultin työtehtävistä ja tutkijana toimimisesta kasvatustieteilijöiden uravaihtoehtoina. Iso osa oppimisestamme tapahtui erityisesti illan aikana. Tamperelaisten sitsiperinteet ovat hieman turkulaisia perinteitä hatarammalla pohjalla ja tarkoituksemme oli ottaa oppia kokeneitten katkolaisten tavoista. Uskon, että näin myös tapahtui. Saimme hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä kaikkea sitseillä voi tapahtua ja analysoimme muun muassa sitä, maistuuko punssi paremmalta pelkiltään vai kahviin sekoitettuna. Epätasainen sukupuolijakauma ei lopulta menoa haitannut, eikä se taatusti myöskään vähentänyt sääntörikkomuksia, eikä pöydälle huutojen määrää, minkä olisi voinut olettaa tapahtuvan. Illan aikana saatiin nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta sekä mahtavista performansseista. Molemmilta ainejärjestöiltä oli edustus useammalta vuosikurssilta, mikä oli tietysti hieno asia. Monille fukseille sitsit olivat ensimmäiset ja uskaltaisin väittää, että aika unohtumattomat. Luonnollisesti melko yksilöllistä on, kuinka hyvin kenenkin muisti pelaa tuon illan osalta. Hieno ilta sai jatkoa The Clubilla, jossa kasvatustieteilijöiden yhteiset bileet jatkuivat pikkutunneille asti. Kerrassaan mahtava päivä, joka huipentui vielä mahtavampaan illanviettoon.

Heidi Korpela

2006_2 Ootin leivissä

Tässä tulee kasvatustieteiden tiedekunnan uuden ootin eli opiskelijaopinto-ohjaajan jouluinen tervehdys Panopticonin lukijoille. Edellinen oottimme Tiia Viljakainen lopetti työnsä syyskuun lopussa siirtyessään toisiin tehtäviin ja nyt on minun vuoroni astua remmiin koettaen tehdä se myös yhtä kunniakkaasti kuin edeltäjäni. Uudet tuulet ovat puhaltaneet yliopistomaailmassa kovasti viime vuosien aikana, joten ahkeraa oppaisiin ja muihin lähteisiin perehtymistä se on kuitenkin vaatinut. Työ on joka tapauksessa saatu käyntiin ja alkukankeus alkaa nyt helpottaa. Työviikot ovat pysyneet tasaisen vilkkaina ja uusia projektejakin on taas näköpiirissä; muun muassa vuosittainen sivuaine- ja työelämäpäivä, jonka suunnittelu on jo laitettu aluilleen. Kaiken kaikkiaan ootin työ on tähän mennessä ollut hyvin mieluista ja mielenkiintoista, eli tästä vain tarmokkaasti kevättä kohden.

Aloitin itse kasvatustieteiden opintoni vuosituhannen alussa, jolloin muutin Lahdesta tänne Tampereelle. Tällä hetkellä viimeistelen opintojani ootin työn ohessa gradun parissa työskennellen ja valmistumisen toivo ja odotus näkyy jo silmissäni. Sivuaineinani olen lukenut sosiaalipsykologiaa, musiikkiterapiaa, yrityksen hallintoa ja kansainvälistä politiikkaa, ja muutoin opintomatkalleni on mahtunut erilaista itsensä toteuttamista kuten vaihto-opiskelua, opettajan pedagogiset opinnot, musiikkiopintoja, ainejärjestötoimintaa jne. Nyt nähtäväksi jääkin, mihin tämä tyttö näillä eväillä päätyy. Työelämällä on kuitenkin aina yhtä arvoituksellinen luonne, eli pienin askelin on uraa vain lähdettävä rakentamaan.

Matkalle niin työelämään kuin opiskeluelämäänkin on kuitenkin tärkeää muistaa pakata mukaan kaikki se osaaminen, kokemukset, tiedot ja taidot, mitä elämässään on siihen mennessä ehtinyt hankkia. Uusi opiskelijakaan ei aloita opintojaan tyhjältä pöydältä, vaan tärkeää henkistä pääomaa on hankittu usein jopa enemmän kuin sitä alkuvaiheessa osaa aavistaakaan. Sama tilanne on opintojen päättyessä; Opiskeluelämä kaikkine hyötyineen ja hupeineen pakataan matkalle mukaan itse tutkinnon lisäksi, sillä nimenomaan tästä kokonaisuudesta muodostuu opiskelijan osaaminen ja se kokonaisuus tekee meistä jokaisesta erityisen matkalaisen. Yliopisto on kuin yhteiskunta pienoiskoossa, joten suosittelen myös yliopiston sisällä osallistumaan erilaiseen toimintaan aina mahdollisuuksien ja oman kiinnostuksen mukaan, sillä kaikilla näillä kokemuksilla on varmasti arvo arvaamaton tulevaisuudessa.

Marraskuu on näyttänyt meille taas oikeat kasvonsa lumisen talvenalun jälkeen ja arki on viime aikoina tuntunut olevan yhtä pitkää iltaa. Onneksi ovat kuitenkin nuo ihanat kynttilät, jotka luovat aina yhtä kauniin tunnelman pimeisiin hetkiin sekä tähtinauhamaiset jouluvalot, jotka vievät huomion pois sateisestakin maisemasta. Nyt odotellaan vain valkeaa joulua, samalla kun kevät odottaa jo tuloaan nurkan takana. Ootin vastaanotot jatkuvat keväällä ja kuten mainittu, uusia tapahtumiakin on jo suunnitteilla. Tavalliseen tapaan jatkuvat myös tiistaiset oottikahvit, jossa voit tavata myös muiden tiedekuntien ootteja, ottaa kahvittelun lomassa osaa valitsemasi kuppikunnan keskusteluun, selailla itsenäisesti työelämäseurannan tilastoja, lukea työelämäkertomuksia, tutkia suosituimpia sivuaineita tai kysellä opiskelijaopinto-ohjaajilta esimerkiksi erilaisista sivuainemahdollisuuksista ja - kokemuksista. Tässä pieni kurkistus kevääseen, mutta palataan vielä takaisin joulukuuhun. Nyt on aika vain nautiskella joulusta, joulunherkuista ja ansaituista lomapäivistä.

Tämän tervehdyksen myötä toivotan kaikille oikein rentouttavaa ja antoisaa joulunodotusta sekä joulupakettina lähetän säkillisen valoa ja energiaa tulevaa kevättä varten!

Laura Pylväs

2006_2 Kasvatustieteilijäpäivät opiskelijan silmin

Historiassaan toiset kasvatustieteilijäpäivät järjestettiin ammattijärjestömme Specian toimesta Helsingin Allergiatalolla lauantaina 21. lokakuuta. Päivä sisälsi paljon mielenkiintoisia esityksiä ja puheenvuoroja niin opiskelijan kuin jo työelämässä olevan kasvatustieteilijänkin näkökulmasta. Vaikka päivä oli tiivis ja informatiivinen, sain siitä kuitenkin paljon irti, niin henkilökohtaisesti kuin myös ainejärjestömme Specia - yhteyshenkilönä. Päivä toi tullessaan paljon uutta tietoa, mutta myös huumoria, josta huolehti Tohtori Pekka Tuttava Toijalan Näennäisyyden Instituutista. Päivän avauspuheenvuoron piti Specian kasvatustieteilijätyöryhmän puheenjohtaja sekä Specian hallituksen opiskelijajäsen Minna Ahola. Muita puhujia olivat Specian toiminnanjohtaja Markku Saarinen, lakimies Tuija Torvela sekä kouluttaja Timo Lampikoski.

Avauspuheenvuorossaan Minna Ahola esitteli hieman historiaa siitä, miten kasvatustieteilijät ovat kasvaneet toisiksi suurimmaksi jäsenryhmäksi Speciassa. Kasvatustieteilijöitä on jäseninä jo lähes 1400. Viime vuosina Specia on keskittynyt erityisesti kasvatustieteen opiskelijoihin ja tätä ryhmää myös Minna Ahola edustaa. Avauspuheenvuoron jälkeen Specian toiminnanjohtaja Markku Saarinen esitteli, mitä Specian jäsenrekisteri kertoo meistä kasvatustieteilijöistä. Kasvatustieteellisten tutkintojen osuus Speciassa on 39 %. Suurimpana tutkintoryhmänä ovat filosofian maisterit, lähinnä humanistit (47%). Kasvatustieteilijöiden joukko koostuu opiskelijajäsenten lisäksi kunta-, valtio- sekä yksityissektorilla työskentelevistä kasvatustieteilijöistä. Opiskelijat ovat tästä joukosta suurin yksittäinen ryhmä (31%). Lähes yhtä suuren ryhmän muodostavat yksityisellä sektorilla työskentelevät (30%). Seuraavaksi suurin ryhmä ovat valtion palkkalistojen kasvatustieteilijät (24%) ja pienimpänä, muttei kuitenkaan vähäisimpänä, kuntasektorille työllistyneet (15%). Mutta niin kuin jo todettiin, suurimpana ryhmänä kasvatustieteilijöistä olemme me, opiskelijat (noin 500 jäsentä), ja se on myös nähtävissä Specian toiminnassa. Specian opiskelijajäsenyys on täysin ilmainen ja se oikeuttaa osallistumaan kaikkiin Specian järjestämiin tilaisuuksiin ja koulutuksiin. Erityisesti opiskelijoille suunnattu tapahtuma on jokavuotinen ainejärjestökoulutus, joka järjestetään helmikuussa. Lisäksi juuri näillä kasvatustieteilijäpäivillä oli saatavilla paljon myös opiskelijan näkökulmasta mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa. Tarkempaa tietoa kasvatustieteilijöiden työllistymisestä ja palkoista on löydettävissä Specian nettisivuilta osoitteesta www.specia.fi. Selvitys tehtiin vuonna 2004 ja sitä ollaan parhaillaan päivittämässä. Uusimman selvityksen pitäisi valmistua syksyllä 2007 seuraaviin kasvatustieteilijäpäiviin mennessä.

Se, mikä teki tämän vuoden kasvatustieteilijäpäivistä erittäin historiallisen, oli kasvatustieteilijöiden ensimmäinen oma vähimmäispalkkasuositus, joka on voimassa syyskuun 2007 loppuun. Dokumentti julkaistiin siis näillä kasvatustieteilijäpäivillä ja sitä oli esittelemässä lakimies Tuija Torvela. Vähimmäispalkkasuositus perustuu kasvatustieteilijöiden palkkatutkimukseen, joka tehtiin keväällä 2006. Tutkimuksessa tehtiin kysely jo työelämässä oleville kasvatustieteilijöille ja kyselyn vastausprosentti oli 50%. Kyselyssä kartoitettiin palkan lisäksi työn sisältöä ja vaativuutta. Näiden kysymysten perusteella kasvatustieteilijöiden työtehtävät jaettiin kolmeen eri vaatimustasoon; asiantuntijatehtäviin, vaativiin asiantuntijatehtäviin sekä johtotason tehtäviin. Näiden eri vaativuustasojen mukaan määriteltiin myös vähimmäispalkat. Tarkempia tietoja näiden eri vaativuustasojen palkkasuosituksista nimenomaan yksityissektorille on löydettävissä Specian nettisivuilta.

Päivän huumoriannoksesta huolehti ja kasvatustieteilijöitä viihdytti Tohtori Pekka Tuttava Toijalan Näennäisyyden Instituutista. Noin puolen tunnin esityksen aikana naurulihakset joutuivat kovalle koetukselle. Tämän rentouttavan tuokion jälkeen olikin vuorossa päivän viimeinen esiintyjä, kouluttaja Timo Lampikoski 4L Training & Consulting Oy:stä. Lampikoski piti mielenkiintoisen ja erittäin ajankohtaisen luennon oman ajankäytön hallinnasta kehittämisestä. Esityksen sisällöstä hyötyivät myös opiskelijat, vaikka se keskittyikin enemmän työelämän ajankäytön ongelmiin. Luennon aiheena oli siis ”Oman ajankäytön kehittäminen: Infoähkyn torjunta - dokumenttien sujuva ja jämäkkä käsittely”. Aiheen kuultuani ajattelin, ettei sillä olisi minulle mitään annettavaa, mutta toisin kävi. Käsittelimme muun muassa töiden kasautumista, sähköpostin sujuvaa käsittelyä, dokumenttien arkistointia sekä infotulvan hallinnan kehittämisen tavoitteita ja toteutumista. Mielestäni kaikki nuo aiheet ovat todella lähellä myös tämän päivän opiskelijan arkea. Luento oli todella vuorovaikutteinen ja siellä tehtiin paljon käytännön harjoituksia. Luennolla pääsimme myös testaamaan omia ajankäytön hallinnan keinoja sekä ihastelemaan ja kauhistelemaan testin tuloksia. Lohduttavaa luennon sisällössä oli se, että oli testin tulos sitten mikä tahansa, Lampikosken mukaan meistä jokaisesta voi kehittyä oman ajankäyttönsä hallitseva ja omasta elämästä nautiskeleva tehopakkaus. Niin että varo vaan työelämä; kasvatustieteilijät tulevat!

Suosittelen lämpimästi kaikille kasvatustieteilijöille Speciaan liittymistä jo opiskeluaikana. Silloin pääsee jo ajoissa tutustumaan työelämään ja osallistumaan mielenkiintoisiin tilaisuuksiin, kuten kasvatustieteilijäpäiville, ja mikä parasta täysin ilmaiseksi. Ainakin itse henkilökohtaisesti olen kokenut Specian tarjonnan tukevan omaa ammatillista kasvua ja avartavan näkökulmia tulevaan työelämään.

Heidi Korpela

2006_2 Oppimassa Sloveniassa

Specia toteutti yhdessä muutaman muun Akavan Erityisalojen jäsenyhdistyksen kanssa viime toukokuussa erittäin onnistuneen ja antoisan asiantuntijavaihdon Sloveniaan. Vaihto oli osa Leonardo da Vinci-ohjelmaa, jota rahoittaa EU ja jota koordinoi Suomessa Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO. Specian osalta tavoitteeksi oli asetettu mm. tutustuminen slovenialaiseen ammattiyhdistystoimintaan, kasvatustieteilijöiden koulutukseen, opiskelijoiden järjestäytymiseen ja Bolognan prosessin toteutumiseen.

Bolognan prosessin ideana on luoda Eurooppaan kilpailukykyinen korkeakoulujärjestelmä, jossa liikkuvuus on mahdollista ja tutkinnot ovat selkeitä ja vertailukelpoisia. Tavoitteena on luoda kaikkiin maihin yhtenäinen koulutuksen rakenne, joka on kaksiportainen. Myös meillä Suomessa siirryttiin viime syksynä uuteen tutkintojärjestelmään ja opintopisteisiin (ECTS). Kaksi vuotta Bolognan julistuksen jälkeen Euroopan maiden opetusministerit sopivat yhtenäisen laadunvarmistusprosessin täytäntöönpanosta jokaisessa maassa ja yliopistossa. Meilläkin jokainen yksikkö laatii vuoden loppuun mennessä Korkeakoulujen arviointineuvoston ohjeistuksen mukaan laaturaportin ja laatutyön on tarkoitus tulla ensi vuoden alusta luontevaksi osaksi yksikköjen toimintaa.

Uudistustyö on Suomessakin alussa, mutta 15 vuotta itsenäisenä ja kaksi vuotta Euroopan Unionin jäsenenä olleella Slovenialla se on todella vasta alussa. Mariborin yliopistolla tapaamamme dekaani piti erityisesti vanhan ja uuden järjestelmän yhteensovittamista haasteena. Samoin hän koki englanninkielisen opetuksen järjestämisen lähes ylivoimaiseksi. Sujuvan liikkuvuuden mahdollistamista Sloveniaan päin ei siis ainakaan lähivuosina luvata. Opiskelijajärjestöt näkevät puolestaan Bolognan prosessin sekä haasteena että mahdollisuutena. Suurimpana pelkona he kokevat sen, että opiskelijat joutuvat uudistustyön ja muutosprosessien maksajiksi. Hallitus on väläytellyt lukukausi- tai kurssimaksuja ja heikennyksiä opiskelijoiden sosiaalisiin etuuksiin, jotka ovat jo ennestään Sloveniassa Suomen tasoon nähden alhaiset. Toisaalta prosessin toivotaan tuovan tutkintoihin laatua ja särmää. Myös Sloveniassa painitaan erityisesti kasvatus- ja humanistisilla aloilla arvostus- ja työttömäksi valmistumisongelmien kanssa. Keskustelin Mariborissa vaikuttavan opiskelijajärjestö S.O.U.M.:in edustajan kanssa juuri esimerkiksi näistä yhteisistä haasteista, joita Suomella ja Slovenialla on. Olimme lisäksi Sloveniassa todella otolliseen aikaan, sillä pääsimme osoittamaan konkreettisesti tukeamme opiskelijoille pääkaupunki Ljubljanassa 24.5. järjestetyn mielenosoituksen puitteissa.

Suomalaisessa ja slovenialaisessa opiskelijoiden järjestäytymisessä ei loppujen lopuksi ole ihan hirvittävästi eroa. Sloveniassakin on jokaisen yliopiston yhteydessä oma opiskelijajärjestö, johon jokainen kyseisessä yliopistossa opiskeleva kuuluu automaattisesti. Paikallisjärjestöt, joita on kolme, kuuluvat kattojärjestö SSU:hun. SSU edustaa 100 000 opiskelijaa ja siihen kuuluu paikallisjärjestöjen lisäksi opiskelijaklubeja, jotka vastaavat meidän ainejärjestöjämme. Opiskelijoilla ei ole jäsenmaksua. Toiminta rahoitetaan siis eri tavalla kuin Suomessa. Sloveniassa on erityinen laki nuorten työllistymisestä. Valtio tukee työnantajia nuorten palkkaamisessa antamalla näille kevennyksiä työnantajamaksuihin. Opiskelijajärjestöt saavat puolestaan varansa valtiolta ns. veron palautusten muodossa. Kun opiskelija työskentelee, hänen maksamastaan verosta menee osa valtiolle ja osa maksetaan opiskelijajärjestöille. Tässä systeemissä on puolensa, mutta toisaalta vaarana on se, että työnantaja palkkaa aina vain uusia opiskelijoita koska se on halvempaa, ja näin vastavalmistuneiden voi olla vaikeaa päästä töihin.

Opiskelijajärjestöillä ei ole vielä kovin pitkää perinnettä Sloveniassa. Opiskelijajärjestöasetus (Students Association Act) annettiin vasta vuonna 1994 ja edelleen vasta vuonna 2002 Sloveniaan saatiin oikea kansallinen opiskelijoiden etua valvova järjestö SSU, jolla oli kunnolliset toimintaedellytykset. Toki paikallisia yhdistyksiä oli ollut olemassa jo tätä ennen.

Opiskelijajärjestöt tekevät yhteistyötä ammattijärjestön kanssa etenkin sosiaalisissa kysymyksissä, kuten toimeentulo- ja asuntoasioissa. Ammattijärjestössä puolestaan toivottiin, että opiskelijajärjestöt olisivat aktiivisempia. Tapaamamme ammattijärjestö ZSSS:n toimihenkilöt toivoivat nuoria mukaan päätöksentekoon ja toimintaan, sillä tällä hetkellä ammattijärjestöistä puuttuu niin nuorten erilliset toimikunnat kuin nuorten osallistuminen toimintaan.

Slovenia on erittäin mielenkiintoinen ja kaunis maa. Slovenialaiset ovat ystävällisiä, he ovat ylpeitä eurooppalaisuudestaan ja osaavat tehdä hyvää ruokaa. Järjestäytymisessä heillä on kuitenkin vielä opittavaa. Ammattijärjestössäkin asiat ovat rempallaan ja opiskelijajärjestön edustaja ei ensin osannut vastata, tekevätkö he yhteistyötä ammattijärjestön kanssa. Opiskelijat edustavat itseään vain omassa järjestössään, eivät esimerkiksi ammattiliitoissa, joihin heitä kaivattaisiin. Suurimmat haasteet ammattijärjestöissä ovat järjestelmällisyyden puute ja hajanainen kenttä. Ammattijärjestöt eivät ole profiloituneet periaatteessa mihinkään ryhmään, vaan kaikki voivat vapaasti liittyä kaikkiin liittoihin. Koulutusta tai taustaa ei liittyessä kysytä. Neuvotteluissa kaikilla järjestöillä on samanveroinen asema koosta tai ammattimaisuudesta huolimatta. Voi vain kuvitella mikä sillisalaattimeininki neuvottelupöydissä vallitsee!

Joskus on hyvä lähteä vähän kauemmas, jotta näkee paremmin lähelle. Asiantuntijavaihto Sloveniaan on ollut ehkä parasta, mitä olen viime aikoina kokenut. Opittavaa on vielä paljon, mutta ainakin Speciassa olemme onneksi jo hyvässä vauhdissa kasvattamassa myös kansainvälistä ammattitaitoa ja verkostoja. Suomi on tuhansien yhdistysten maa. Ehkä juuri näissä asioissa me voisimme auttaa eurooppalaisia sisariamme ja pyytää heidät vuorostaan oppimaan Suomeen.

Minna Ahola

Specian hallituksen opiskelijajäsen

Specia on asiantuntijoiden ja ylempien toimihenkilöiden ammattijärjestö, jonka lähes 5000 jäsenestä suurin osa on kasvatustieteilijöitä ja humanisteja. Opiskelijoita on yli 500, joista suurin osa lukee pääaineenaan kasvatustieteitä eri yliopistoissa. Lisätietoja www.specia.fi

2006_2 Nämä ajat ovat meitä varten

Viime numerossa (Aviisi 13/06) tällä palstalla julkaistun Translan kolumnin kirjoittaja Antti Pasanen tarttui tärkeään aiheeseen. Tuhannen taalan kysymys useimmissa ainejärjestöissä on, miten jäseniä saataisiin innostettua mukaan toimintaan. Voisiko ratkaisu olla toiminnan keskittäminen siihen, mikä opiskelijoita todella kiinnostaa? Erityisille houkuttimille ei tällöin olisi ehkä tarvettakaan.

Kasvatus- ja aikuiskasvatustieteilijöitä vetävät nykyään parhaiten paikalle tapahtumat, joiden mainoksessa esiintyy sana ”työ”. Työelämäaiheiset seminaarit ja potentiaalisiin oman alan työpaikkoihin tehtävät vierailut tuntuvat kiinnostavan mentorilaisia aina fukseista graduvaiheeseen ehtineisiin. Viihteellisemmät aktiviteetit ovat sen sijaan usein jääneet pienen vakiporukan huveiksi.

Esimerkki viime viikolta: Mentorin sähköpostilistalla huhuiltiin mukaanlähtijöitä alan asiantuntijayksikköön kaavaillulle vierailulle. Osallistujalista venyi lopulta niin pitkäksi, että yhden visiitin sijaan käyntejä tullaankin tekemään kaksi. Jos kyseessä olisi ollut keilausreissu, lisäratojen varaamiseen olisi tuskin tullut tarvetta.

Mentor on pyrkinyt tietoisesti laajentamaan suhteitaan - siis verkostoitumaan - muihin kasvatus- ja koulutusalan toimijoihin päin. Omasta laitoksesta, ootista, etujärjestön edustajista ja sisarainejärjestöistä onkin tullut viime vuosien aikana yhä näkyvämpi osa tulevien kasvatusalan ammattilaisten arkea. Viihdepuoltakaan ei Mentorissa ole unohdettu: on vain kuopattu ne riennot, joita jäsenistö ei ole ottanut omakseen.

Työelämätapahtumia mentorilaiset siis haluavat ja työelämätapahtumia he myös saavat. Niitä nimittäin järjestetään verrattain paljon ja pikkuisen senkin uhalla, että tuo panostus saattaa toisinaan olla toiminnan muilta osa-alueilta jotakin pois. Väkinäinen toiminnan monipuolisuuden ylläpitäminen ei kuitenkaan tunnu mielekkäältä, jos ainoa syy yhden jos toisenkin tapahtuman järjestämiseen löytyy pelkästä mahdollisimman suuren ainejärjestöavustussumman tavoittelusta. Tältä ajatukselta välttyminen saattaa olla erityisen vaikeaa silloin, kun on itse organisoimassa tapahtumaa, johon osallistuvia on sama määrä kuin järjestäjiäkin.

Johanna Mursunen