2006_1 Mitä harjoittelu voi antaa kasvatustieteilijälle?

“TODISTUKSEN LISÄKSI KÄYTÄNNÖN TYÖKOKEMUSTA” - ELI MITÄ HARJOITTELU VOI ANTAA KASVATUSTIETEILIJÄLLE?

Leena Niemi

Viidettä vuotta aikuiskasvatusta pääaineenaan opiskeleva Minna Peurala on kevään mittaan suorittanut opintoihin kuuluvaa harjoittelua Tampereen Tyttöjen Talossa, joka on osa Setlementti Naapurin toimintaa. Harjoittelupaikan saaminen ei Minnan mukaan ollut itsestään selvää, vaan kuten vaikkapa kesätyöpaikkaa etsittäessä, olivat suhteet ja oma aktiivisuus keskeisessä asemassa sopivan paikan löytymiselle. Harjoittelupaikan etsintään kulutettu aika on kuitenkin palkittu, sillä Minna on silminnähden tyytyväinen omaansa, ja kertoopa hän jopa vakavasti harkinneensa niitäkin mahdollisuuksia, joita harjoittelupaikalla on tarjota gradua ajatellen.

- Tavoitteeni harjoittelun osalta oli saada käytännön työkokemusta omalta alalta, ja toisaalta löytää mielekäs tapa yhdistää teoriaa ja käytäntöä, Minna kertoo ja kiittelee Tampereen Tyttöjen Taloa harjoittelupaikkana.

- Olen päässyt tekemään paljon erilaisia töitä: ohjaamaan, osallistumaan avoimeen toimintaan, laatimaan perehdyttämiskansiota tuleville harjoittelijoille ja vapaaehtoistyöntekijöille sekä monia yksittäisiä, pienempiä hommia.

Minna onkin pitänyt harjoittelupaikan valintaansa onnistuneena, sillä työyhteisöön oli helppo mennä mukaan, ohjausta on ollut työpaikan puolelta riittävästi saatavilla, mutta yhtä lailla on myös mahdollistettu itsenäinen työskentely.

- Kyllä siitä varmasti hyötyä on, kun tulevaisuudessa voi todistuksen lisäksi osoittaa kartuttaneensa myös alan käytännön työkokemusta, Minna pohtii kysyttäessä millaisena hän näkee harjoittelun merkityksen pidemmällä aikavälillä. Myöhempiä työmahdollisuuksia Minna ei kuitenkaan myönnä etsineensä harjoittelupaikkaa valitessaan, vaan sanoo ennemminkin pyrkineensä löytämään paikan, jossa voisi nähdä oman alan yksittäisen osa-alueen työmahdollisuudet ja -käytännöt mahdollisimman hyvin ja kattavasti. Vaikka Minna pitääkin Tyttöjen Taloa erinomaisena harjoittelupaikkana, hän projektityöhön nyt sisältäpäin tutustuneena näkee sen olevan melko epävarmaa ja työajoiltaan joskus epäkäytännöllistäkin.

Laitoksen roolia harjoittelussa Minna pitää hyvänä. Aloitusseminaari oli hyödyllinen, sillä siellä sai vinkkejä ja apua harjoitusportfolion laatimiseen sekä kuuli toisten opiskelijoiden suunnitelmista harjoittelun suhteen. Seminaarin lisäksi hyödynnetään Moodle-oppimisympäristöä, jonne kirjataan tunnelmia ja kokemuksia harjoittelun alusta, sen ajalta sekä lopusta. Harjoittelusta vastaavan opettajan Kati Tikkamäen innostavaa ohjausta Minna kehuu, ja kiitteleekin tämän aitoa kiinnostusta harjoitteluasioihin. Omalta osaltaan Minna on pitänyt harjoittelun suorittamista itsestään selvyytenä alusta alkaen, vaikka vuoden opettajan pestin ansiosta pelkkä raporttikin olisi tullut kyseeseen.

Punnitessaan koulutuksensa hyödyllisyyttä suhteessa työelämään Minna nostaa esiin tietynlaisen ajattelutavan, “kasvatustieteellisen seulan”, jonka läpi hän on huomannut suodattavansa monia harjoitteluaikanaankin kohtaamiaan kysymyksiä ja tilanteita. Tärkeänä työelämänkin kannalta hän pitää yliopistossa opittavaa analyyttista ja pohdiskelevaa ajattelua, joka mahdollistaa asioiden laaja-alaisen tarkastelun. Loppujen lopuksi Minna kuitenkin tunnustaa pitävänsä kysymystä “Mitä osaat?” hieman hämmentävänä, sillä helppoa vastausta siihen ei ole aikuiskasvatuksen tai sivuaineiden (psykologia, erityispedagogiikka, hallintotiede) opinnoista huolimatta. Ehkä yksi ratkaisu etsittäessä vastausta tuohon ajoittain itse kullekin vaikeaan kysymykseen olisi Minnankin kannattama harjoittelun lisääminen. Siinä missä Minna pitää pidemmän harjoittelun sijoittamista nykyiseen tapaan maisterivaiheen opintoihin hyvänä ratkaisuna, hän kuitenkin ehdottaisi lyhyempää työelämään tutustuttavaa jaksoa kandidaattivaiheeseenkin.

- Sillä tavalla opiskelijoiden omat valinnat esimerkiksi sivuaineiden suhteen voisivat selkiytyä, ja toisaalta urasuunnitelmat saada vahvistusta jo varhaisessa vaiheessa, Minna uskoo.