Aloitettuani kasvatustieteiden opinnot sukupuolivähemmistön asemassa, olen törmännyt opiskelijatovereitteni taholta muutamiin toistuviin kysymyksiin. Yleisimpien joukkoon voitaneen lukea ainakin seuraavat: ”Oot sä lähössä jatkoille?”, ”Lieto? Missä se on?” sekä ”Tiesitkö kasvatusteiteiden alan naisvaltaisuudesta hakiessasi tänne opiskelemaan?”. Koska jatkoille lähdetään aina ja Liedon löytää Googlella, keskitynkin tässä artikkelissa kolmanteen listaamaani kysymykseen.
Miksi sitten kysymys tietoisuudestani naisvaltaisuuden suhteen toistuu niin usein? Se on epäilemättä helppo tapa aloittaa keskustelu ja toisaalta myös helposti mieleen tuleva ajatus sukupuolivähemmistön erottuessa ulkoisesti yhteen kerääntyneestä opiskelijaryhmästä. Toisaalta takana on myös varmasti ihan vain aitoa kiinnostusta aiheeseen. Kysymykseen vastaa kuitenkin toistuvuudesta huolimatta mielellään. Voidakseni vastata muiden esittämään kysymykseen joudun kysymään samaa itseltäni ja toistuvan pohdinnan kautta antamani vastaus paranee jokaisella kerralla. Vastaukseni alkuperäiseen kysymykseen on: ”Kyllä. Kyllä tiesin alan naisvaltaisuudesta.” Edeltävän vuoden pääsykoetilastot puhuivat selvää kieltä ja viimeistään pääsykokeen sukupuolijakauma konkretisoi tilanteen. Kavereitteni kysyessä asiasta olen vastannut, että minkä muun kuin tyttöjen takia he luulevat minun hakeneen alalle. Tämä on tietenkin vitsi. Jos naisvaltaisuus olisi ollut minulle oikeasti merkitsevä kriteeri opiskelualan valinnan suhteen, olisin nyt opiskelemassa kätilöksi.
Saman ajatuksen voi esittää myös toisesta suunnasta: Jos kokisin naisvaltaisuuden häiritseväksi tekijäksi, olisinko hakenut alalle ylipäänsä? Miksi joku muu sen sijaan jättää hakematta itseään kiinnostavalle alalle sen mies- tai naisvaltaisuuden takia? Voidaan ajatella tietyn tyyppisten työtehtävien olevan luonteenomaisempia toiselle sukupuolelle, mutta myös yhteiskunnan sukupuoliroolit ohjaavat suuntautumista vahvasti. Sukupuoliroolista poikkeaminen voi olla hyvinkin vaikeaa ulkoisen paineen vuoksi, ainakin jos puhutaan stereotyyppisistä esimerkeistä, kuten vaikkapa naisrekkakuski tai stuertti. Kuinka moni ei tahtomattaan liitä näihin ammatteihin mielikuvaa seksuaalivähemmistöön kuulumisesta?
Onneksi Ruotsista löytyy ratkaisu ongelmaan. HS.fi uutisoi 27.6.2011 ruotsalaisesta sukupuolineutraalista Egalia-päiväkodista. Egalian tavoitteena on sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen, sekä sukupuoliin liittyvien stereotypioiden välttäminen. Keinoina tähän käytetään esimerkiksi lelujen ja leikkien sukupuolierottelun poistamista, sekä sukupuolineutraalien pronominien käyttöä. Huolimatta siitä, että minulla itselläni ei ollut ruotsalaisen päiväkodin suomaa kasvatusta tukenani, en kokenut minkäänlaista painetta opiskelualan valintani suhteen. Yleinen kasvatustiede on kuitenkin huono esimerkki aiheen kannalta, sillä huolimatta alan opintojen naisvaltaisuudesta, on sen työkenttä laaja ja työtehtävät vapaita sukupuolirooleista.
”Älä valitse niitä pääaineita, jotka ovat naisten suosiossa”, kirjoittaa Kauppalehti.fi uutisessaan 30.5.2011. Uutisessa viitataan yhdysvaltalaiseen tutkimukseen eri korkeakouluopintojen tuottamasta talodellisesta menestyksestä. Tutkimuksen ensimmäiseksi listaama havainto on, että naisvaltaiset pääaineet johtavat yleisesti ottaen huonommin palkatuille aloille. Olenko nyt siis kaivanut itseni kuoppaan alavalinnallani? En suinkaan. Talous on vain yksi pieni, joskin erottamaton osa opiskelu- ja työuraa, jossa oma mielenkiinto ja kyvyt ovat suurimmat painot vaakakupissa. Kasvatustieteiden avaama laaja työkenttä vaikuttaa kuitenkin myös tähän opintojen valinnan osa-alueeseen.
Opintojeni alku sukupuolivähemmistön edustajana on lähtenyt erittäin hienosti käyntiin. Naisvaltaisuudesta huolimatta sopeutuminen ja samaistuminen ryhmään on ollut helppoa. Merkittävimpänä tekijänä tähän on ihmisten samankaltaisuus. Kuten useissa keskusteluissa onkin käyty läpi, koostuu opiskelijaryhmä tässä vaiheessa sellaisista ihmisistä, jotka oikeasti ovat enemmän tai vähemmän halunneet opiskelemaan juuri tätä alaa. Toistuvasti tämän halun takana tuntuvat vieläpä löytyvän samat syyt, mitkä itseni ajoivat alalle. Vertaistuki on aina hyödyllistä, niin myös sukupuolia eroteltaessa. Mitä pienempi sukupuolivähemmistö on, sitä helpompi ryhmän kesken on kasvattaa me-henkeä. Tarkoituksenomaista ei kuitenkaan ole sulkeutua ulos muusta joukosta.
Olenko tuntenut itseäni ulkopuoliseksi naisenemmistön keskellä? Väitän, että vain yhden kerran ja silloinkin vain seitin ohuesti, kun tyttöporukka alkoi keskustella pojista. Se on keskustelu, johon on vaikea asemastani lisätä mitään, sillä kuka nyt ei pitäisi pitkistä ja vahvoista miehistä. Yleisesti ottaen olen kuitenkin kokeut tähän astisten opintojeni pohjalta, että kasvatustieteiden opiskeluyhteisö on tarjonnut erittäin samaistuttavan vertaisryhmän. Vastauksena epäilijöiden ennakko-oletuksiin ei asemasta sukupuolivähemmistön edustajana ole jäänyt pahaa sanottavaa, eikä naisvaltaisuus ole ollut este ryhmään kuulumiselle.
Sitä paitsi meillä tytöillä on aina hauskempaa.
Janne Mikkola
Lähteet: HS.fi ja Kauppalehti.fi uutiset:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti