Pääkirjoitus 1/2

Aamulla herätessäni oli pimeää. Puuroa keittäessäni katselin ulos keittiön ikkunasta ja seurasin, kuinka viereisellä moottoritiellä ihmiset ajoivat autoillaan sankassa sumussa persoonattomana massana kapeiden valokiilojen viistäessä tummaa asfalttia. Ne autot sinä sumuisena aamuna toivat mieleeni me ihmiset kiireisen arjen keskellä kulkemassa elämän tietä eteenpäin.

Ensiksikin, meillä kaikilla on menneisyys - me tulemme jostakin. Elämä jatkuu ja luonnollisesti tie vie eteenpäin ja uusiin seikkailuihin. Mutta mitä jätämme taaksemme? Ehkäpä menneisyydessä on asioita, joita haluaisimme paeta. Tai ehkä emme haluaisi ensinkään siirtyä elämässä eteenpäin, sillä menneeseen on turvallista takertua. Ylianalysoiminen, katuminen tai vanhassa hyvässä ajassa eläminen ovat tapoja pysäyttää auto tien penkalle ja kieltää itseltään kaikki se, mitä edessä voisi olla. Rikkinäinenkin auto saadaan kuntoon ja eksynytkin löytää aina johonkin - kysymällä tietä tai kokeilemalla, minne kyseinen tie vie. Pysähdykset risteyksiin ja kohteisiin matkan varrella ovat sen sijaan henkisen kasvun ja kehityksen kannalta tarpeen, mutta matkantekoa ei kannata lopettaa pienten vastoinkäymisten takia. Tiesi jatkuu kyllä, eikö olisi mukava nähdä, mitä sen varrelta löytyy?

Toiseksi, me kaikki olemme matkalla jonnekin. Meillä on tulevaisuus täynnä haaveita, odotuksia - pelkojakin. Ajellessamme elämän tiellä suunnistamme kohti tietynlaisia etappeja. Näitä ovat esimerkiksi valmistuminen, perhe tai menestyminen. Sitten, kun valmistun, olen onnellinen. Sitten, kun tulee loma, voi taas nauttia elämästä. Onnen määritelmä sisältää erilaisia saavutuksia ja haaveiden toteutumista. Niiden kautta on helppo määritellä itseään ja suunnitella reittiä.

Mutta se, mikä usein unohdetaan, on tämä hetki. Kun automme nokka saavuttaa yhden tärkeän ja suunnitellun etapin, olemme iloisia - mutta usein jo hetken päästä valmiita seuraavaan. Mahdollisesti määränpää ei täyttänytkään odotuksia tai tuntunutkaan sellaiselta, kuin olit kuvitellut. Saattoihan se olla upeaakin, mutta silti uudet haasteet ja mahdollisuudet alkavat yllättävän nopeasti kimmeltää mielessä ja syntyy tarve saavuttaa taas jotakin uutta. Eikö onni tullutkaan pysyvästi hyväpalkkaisen ammatin myötä? Huomaatko, että ulkoisesti upea elämä ei täytäkään omia tarpeitasi?

Ainoa asia, missä voimme tuntea suunnatonta onnea ja iloa, on tässä hetkessä. Niinä hetkinä istut auton ratissa, lauleskelet itseksesi ja huomaat maailman kauneuden. Sinä olet oman elämäsi autonkuljettaja ja päätät tien: matkaseura ja muut asiat voivat tehdä matkasta erityisen upeaa, mutta lopulta kuljettaja olet kuitenkin sinä. Onni ei riipu eilisestä, eikä huomisesta – ei siitä mistä tulet tai mihin olet menossa. Erikoinen hyvänolon tunne on tässä hetkessä, kun saat olla läsnä itsellesi ja sellainen kuin olet. Voit hengittää sisään ja ulos, ja aistia maailmaa kaikilla aisteillasi.

Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin katsot rankkasateen jälkeen litimärkänä elämäsi kauneinta sateenkaarta tai rappukäytävässä leijaileva vastaleivotun pullan tuoksu saa sinut hyvälle tuulelle ikävästä päivästä huolimatta. Hetkiä, jolloin kuljet käsi kädessä rakkaan ihmisen kanssa ja huomaat syyssateiden runtelemasta ruusupensaasta pilkistävän kirkkaanpunaisen ruusunmarjan. Hetkiä, joille ei löydy sanoja. Hetkiä, jolloin olet läsnä.

Pysähdy sinäkin hetkeksi ja näe syksyn kauneus. Älä anna itsesi kulkea sumussa kuin auto moottoritiellä.

Merkityksellisiä hetkiä mentorilaisten syksyyn! Pidetään huolta toisistamme ja itsestämme! :)

Sanna

(-Mari Salonen)

Panopticonin toinen päätoimittaja

Mentorin vpj/kopo-vastaava