Teksti: Henna Syrjänen
Kaadan lapsille muroja ja maitoa kippoihin, levitän kouluvaatteet pukemista vaille valmiiksi lattialle, sitten totean ”Syökääs nyt, koulu alkaa puolen tunnin kuluttua”. Näin opetan jälkikasvuani pitämään kiinni sovituista aikatauluista, toimimaan ripeästi ja tehokkaasti, sekä kunnioittamaan yhteiskunnan normia olla ajoissa. Pojat vetävät pian takkia niskaan ja samalla härnäävät toisiaan, nauravat ja pilailevat. Sanon monotonisesti, kuten joka aamu vastaavissa tilanteissa ”Hei olkaas kunnolla, nyt ei todellakaan ole aikaa tuollaiseen.”
Palasin työelämästä yliopistoon viime vuonna. Sitä edeltäneet neljä vuotta olivat ennen kaikkea kiireisiä. Töissä vastuu painoi ja olin usein niin väsynyt, etten pystynyt edes nukkumaan. Kun uni ei tullut,
avasin tietokoneen ja työskentelin öisinkin. Neljän vuoden jälkeen olin siinä määrin uupunut perheen pyörittämisen ja ylivoimaisen työtaakan alla, että yliopiston verkkainen ja omaehtoinen työtahti kutsuivat kuin riemuloma palmujen alla.
Kiire opettaa
Mutta mitä kiire oikein on? Mikä on se arvokas asia, jonka tavoitamme saapumalla aina ajoissa kouluun tai töihin? Millaisesta maailmasta kerron lapsilleni hoputtamalla heitä aamuisin? Mikä sai minut ottamaan enemmän töitä kuin olisin osannut tai jaksanut tehdä? Olen pohtinut monesti näitä kysymyksiä.
Kuulin joskus kun joku viisas sanoi radiossa, että kiire on vain mielen tuottama harha monien muiden negatiivisten harhojen joukossa. Voimme itse valita reagoimmeko siihen ja jos reagoimme, voimme silloinkin valita reagoimmeko negatiivisesti vai positiivisesti. Mietin edelleen tätä tosiasiaa aina kun kiire ajaa minua takaa tai olen vaarassa myöhästyä. Todellisuudessa kiirettä ei ole olemassakaan, se on vain häiritsevä tunnetila.
Lisäksi arjen kiire saattaa tuottaa myönteisiäkin tuloksia. ”Ei taaskaan yhtään unohdusta tai myöhästymistä, saanko mä taas jonkun pienen palkinnon?” tuntuu hyvältä kun kolmasluokkalainen osaa. Joskus ikävältä tuntuva kiire, hoputus ja asioista muistuttaminen tuottavat mahtavan onnistumisen ajoissa olemisena ja huolellisuutena. Näin lapset oppivat myös muiden ihmisten kunnioitusta ja oivaltavat miksi sovituista aikatauluista pidetään kiinni.
Stressi on valinta
Minun mielestäni nykymaailma ei ole sen kiireisempi tai hektisempi kuin mikään aiempikaan maailma. Stressi rakentuu tai jää rakentumatta jokaisen henkilökohtaisten taipumusten mukaan. Ystävistäni eniten aikaansaavat eivät ole juuri koskaan kiireisiä tai stressaantuneita. He ovat löytäneet paikkansa maailmasta, toteuttavat omaa intohimoaan ja motivaatio kumpuaa niin syvältä, että ahkeruus ja tuottavuus ovat luontaisia.
Omaa oravanpyörääni pyöritti liian suuri työtaakka. Lisäksi työyhteisössä kiire nähtiin tehokkuutena. Vaikka ei olisi ollutkaan mitään hoppua, jokaisessa tilanteessa pyrittiin antamaan ihmisille käsitys työyhteisöstä, jossa ei levätä koskaan. Tuottavuus määriteltiin ainoastaan tehtyjen tuntien ja tehtävien määränä, ei laatuna.
Aika ajaa kiireen ohi
Iltapäivällä, kun lapset ovat tulleet koulusta, suljen tietokoneen. Gradu valmistuu hitaasti mutta varmasti. Voi olla että neljän tunnin päivittäinen työskentely on akateemisessa maailmassa keskimäärin liian vähän, minulle se kuitenkin riittää.
Ensin lapset tekevät kaikessa rauhassa läksyt. Olen luvannut kolmasluokkalaiselle palkinnon huolellisuudesta ja ajoissa olemisesta. Pakkaamme kassiin uimapuvut ja pyyhkeet, lähdemme uimahalliin. Kun elin työlleni, en ehtinyt uimaan, lukemaan tai piirtelemään, en pulkkamäkeen, trampoliinille tai pyöräilemään. Ja kun olisin ehtinyt, en jaksanut.
Osa asioista tapahtuu niin nopeasti, ettei niistä ehdi nauttia jos on koko ajan kiireinen. Olisin mielelläni ollut enemmän läsnä lasteni elämässä kun he olivat pieniä. Pahimman työtaakan puristuksessa olin kiitollisin mummusta, jolla ei ollut koskaan kiire mihinkään, hän paikkasi kiireen ja stressin näivertämää reikää äitiydessäni.
Toisaalta olen tyytyväinen liian kiireisen elämäntyylin antamista opetuksista, koska ne ovat osoittaneet minulle kiireettömyyden ja läsnäolemisen korvaamattomuuden. Ajatella, jos kiirehtisin edelleen pää kolmantena jalkana työelämässä, minulle ei ehtisi kertyä näitä ihania muistoja lasten alakouluajoiltakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti