Kasvatustieteen laitoksella otetaan ensi syksynä käyttöön uusi opetussuunnitelma. Opetussuunnitelma on tänä keväänä herättänyt ihastusta, vihastusta ja monenlaisia mielipiteitä Tampereen kasvatustieteilijöiden joukossa. Päätin ottaa selvää, mistä uudistuksessa ja siihen liittyvissä keskustelua herättäneissä asioissa oikein on kyse. Näissä merkeissä haastattelin opetuksen kehittämisryhmän puheenjohtajaa Marjo Vuorikoskea sekä Mentorin puheenjohtajaa Heidi Korpelaa.
Marjo Vuorikoski kertoo, että Tampereen yliopiston laitokset uudistavat opetussuunnitelmansa tavallisesti kahden vuoden välein. Kasvatustieteen laitoksella uusi opetussuunnitelma on voimassa lukuvuoden 2007–2008, ja seuraavaa aletaan suunnitella jo ensi syksynä. Uuden opetussuunnitelman keskeiset muutokset koskevat Vuorikosken mukaan syventäviä opintoja, joista poistettiin aiemmat teema-alueet. Lisäksi opiskelijoiden vapaus kurssivalinnoissa lisääntyi.
Mistä sitten kaikki tämä häly ja keskustelu opetussuunnitelmaan liittyen? Mentor teki 13.3.2007 aloitteen opetussuunnitelman uudistamiseen. Puheenjohtaja Heidi Korpelan mukaan laitoksen pitämässä opetussuunnitelmauudistusta koskevassa tiedotustilaisuudessa jaettu informaatio oli aiheuttanut paljon hämmennystä ja ihmetystä opiskelijoiden keskuudessa. Opiskelijoiden mielestä uuteen opetussuunnitelmaan tehtiin liian suuria muutoksia kysymättä opiskelijoiden mielipidettä. Erityisesti huoli koski syventäviä opintoja, joista poistui suuri osa työelämään liittyvistä opiskelijoiden suosiossa olleista kursseista. Aikuiskasvatuksen opetusta koskevat opetussuunnitelman muutokset kytkeytyvät aikuiskasvatuksen professorin viranalan uudelleenmäärittelyyn aiemman viranhaltijan jäätyä eläkkeelle. Marjo Vuorikoski toteaa, että uuden opetussuunnitelman työelämää käsittelevissä jaksoissa painottuu entistä selvemmin yhteiskunnallinen näkökulma. Vuorikoski myöntää, että aikuiskasvatustutkimuksen paradigman muutos voi siirtymävaiheessa aiheuttaa joillekin opiskelijoille tarpeen uudelleensuuntautumiseen, mutta korostaa, että se myös antaa opiskelijoille hyvät mahdollisuudet tarkastella työelämän haasteita ja muutosprosesseja.
Laitoksella opiskelijoiden aktivoitumista pidettiin positiivisena asiana, mutta aloite ei kuitenkaan enää tässä vaiheessa tuonut muutoksia opetussuunnitelmauudistukseen. Heidi Korpela pitää harmillisena sitä, että Mentor aktivoitui liian myöhään opetussuunnitelmakeskustelussa ja toteaa, että opiskelijoita pidettiin siinä käsityksessä, ettei mitään suuria muutoksia opetussuunnitelmaan tulla tässä vaiheessa tekemään. Marjo Vuorikoski puolestaan toteaa, että opiskelijoilla on olemassa omat vaikutuskanavansa ja edustajansa opetuksen kehittämisryhmässä ja suunnittelutiimeissä, ja toivookin näiden kanavien parempaa hyödyntämistä jatkossa. Hän ehdottaa myös ensi syksynä alkavaan uuteen suunnittelukierrokseen opiskelijoiden ja laitoksen yhteistyötä, johon voitaisiin kenties yhdessä kehittää uudenlaisia toimintamuotoja.
Opetussuunnitelmauudistus tuo mukanaan myös positiivisia muutoksia. Heidi Korpela nostaa esiin yksittäisiä hyviä asioita, kuten uuden tulokkaan mediakasvatuksen sekä syventävien metodiopintojen kirjatentin vaihtumisen enemmän gradun tekoa hyödyttävään kirjalliseen työhön. Vuorikoski puolestaan korostaa uuden opetussuunnitelman mukanaan tuomaa joustavuutta, joka näkyy esimerkiksi vaihtoehtoisina suoritusmuotoina myös pääaineopiskelijoille. Sekä Korpela että Vuorikoski korostavat valinnaisuuden lisääntymisen tuomia hyviä puolia. Opiskelijat voivat entistä vapaammin koota omaan tutkintoonsa kursseja haluamiltaan aihealueilta. Heidi Korpela tuo kuitenkin esiin myös toisenlaisen näkökulman: lisääntynyt valinnanvapaus tekee kasvatustieteen ja aikuiskasvatuksen rajat häilyviksi ja saattaa vaikeuttaa opiskelijoiden pääaineen valintaa. Häntä mietityttää myös se, miten opiskelijoiden ammatti-identiteetti pääsee kehittymään, jos rajat kahden pääaineemme välillä eivät ole selkeät ja tutkinnot alkavat muistuttaa liiaksi toisiaan.
Mitä uudesta opetussuunnitelmasta sitten jää käteen? Toisaalta mieleen nousevat uudet valinnanmahdollisuudet, toisaalta pettymys suosittujen kurssien poistuessa valikoimasta. Marjo Vuorikoski toteaa koulutuksen suunnittelun olevan eri ryhmien tavoitteiden ja intressien yhteen sovittelua. Mieleen nousee kysymys, olisiko opiskelijoiden tavoitteita opetussuunnitelmaa uudistettaessa voitu ottaa vielä paremmin huomioon? Toivotaan, että tapauksesta viisastuneena Mentor voisi ottaa entistä aktiivisemman roolin opiskelijoiden edun ajajana ja äänitorvena, pysytellen ajan tasalla opiskelijoiden elämään vaikuttavista asioista ja myös huolehtien siitä, että kasvatustieteen opiskelijat pysyvät selvillä siitä, mitä päätöksiä opiskelujen sisältöihin liittyen tehdään. Toivotaan, että yhteistyö laitoksen kanssa saisi jatkua entistä tiiviimpänä, niin että opiskelijoiden tarpeet tulevat huomioiduiksi jokaista päätöstä tehtäessä.
Susanna Vuorinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti