Mitäpäs kaikkea kuuluukaan meidän yliopisto-opiskelijoiden alkukesään. No ainakin enemmän tai vähemmän riehakas wappu, mutta sehän oli ja meni jo. Auringonpaisteiset päivät ja luonnon kukkaan puhkeaminen taas vaan ovat aina sellaisia ilmiöitä, jotka saavat hormonit hyrräämään ja herättelevät unisimmatkin opiskelijat talvipöhöstä ja suuntaamaan innolla kohti uutta kesää ja uusia suunnitelmia. Mutta siis, mitä ihmettä nyt oikein ajan tässä takaa, kun kirjoittelen iltamyöhällä tätä kolumnin tapaista juttuani, pää pyörällä ensimmäisen työpäiväni informaatiotulvasta ja kesä täynnä kiireisiä työtunteja ja uuden oppimista. No niin juuri, eihän tämä aika vuodesta ole sittenkään välttämättä se kaikkein huolettomin meille opiskelijoille.
Ensiksikin, elämme vielä globaalin taloudellisen notkahduksen jälkimainingeissa, eivätkä yleisesti ottaen yritysten taloudelliset resurssit suosi vielä meitä kesätöihin haikailevia akateemikkoja samaan malliin kuin vielä kesällä 2008. Onneksi parempaan suuntaan ollaan jo menossa, mistä kiitos kuuluu myös suomalaisille kuluttajille. No mutta joka tapauksessa, varmasti vielä tässäkin vaiheessa kevättä osa opiskelijoista pureskelee kynsiään ja harrastaa armotonta työpaikan metsästystä virtuaalisten kanavien kautta. Hyvin suosittua on myös aloittaa nyt soittorumba erinäisiin mahdollisiin työpaikkoihin ja joutua varsinkin näin myöhäiskeväästä sitten kuuntelemaan kyllästymiseen asti ei-oota. Löytyypä yliopistoltamme myös joukko opiskelijoita, jotka ovat ainakin hiukan tyytymättömiä, vaikka ovat päässeet kesäksi ruokkimaan pankkitiliään. Olen itsekin kuullut usean opiskelijan suusta tämän hyvin ymmärrettävän toiveen; sormet syyhyäisivät jo päästä tekemään oman alan hommia kaikenlaisen kaupan kassatyön ja siivoilun sijasta. tottahan se vain on, että meidän kasvatustieteilijöiden varsinkin voi olla äärimmäisen vaikea päästä oman alan hommiin, verrattuna kohtalotovereihimme Tamkin puolella. Näiden kahden porukan lisäksi löytyy varmasti myös ihmisiä, jotka tuskastelevat ”työskentelypakon” kanssa. Ehkäpä he ennemmin opiskelisivat ja samalla vaikkapa näkisivät hiukan maailmaa matkustellen, mutta juuri niitä itselle tarpeellisten aineiden kesätenttejä ei kesäkuukausien aikana välttämättä ole ollenkaan suoritettavana ja siksi taloudellinen tilanne pakottaa juoksemaan työn perässä ja hautaamaan muut suunnitelmat.
Eli siis huolehdittavaa ja stressattavaa löytyy taas tänäkin kesänä, mutta olisiko sittenkin mahdollista tarkastella omaa työtilannetta, mikä se sitten sattuu olemaankaan, tuoreesta näkökulmasta, optimistisella asenteella. En ala saarnata tässä kaikenlaisen työkokemuksen hyödystä CV: ssä, mutta olen sitä mieltä, että työskentely eri aloilla voi myös laajentaa maailmankuvaa. Esim. asiakaspalvelijana törmää monenlaisiin elämäntilanteisiin ja - tarinoihin ja saattaa oppia suhtautumaan lempeämmin ihmisiin, joita tulee kadulla kävellessä helposti vain mulkoiltu halveksuvaan sävyyn. Niin sanotussa ruohonjuurityössä oppii myös arvostamaan käsillä tekemistä ja fyysistä työtä. Eihän tällaisesta elämänkokemuksesta voi mahdollisesti hallinnollisiin ja esimiestehtäviin päätyville opiskelijoille olla muuta kuin hyötyä.
No, palataanpas sitten taas näihin työn vieroksujiin, jotka haaveilisivat ”akateemisesta kesälomasta”. Ovatko he laiskoja ihmisiä, jotka eivät kehtaa panostaa edes omaan tulevaisuuteensa? Mielestäni eivät todellakaan. On väärin, että vaatimukset yhteiskunnassamme ovat menneet siihen, että jo opiskeluaikana pitäisi juosta kampukselta töihin ja sieltä taas harrastuksiin. Minusta nuorella aikuisella saa ja tulee olla aikaa myös tunnustella elämää, matkustella, haaveilla ja suunnitella. Tällaista ”turhaa” laiskottelua vaatii myös kuuminta hottia oleva innovatiivinen työskentely. Jos yhteiskuntamme haluaa tulevaisuuden Suomesta innovoijien teknologiakeskuksen, ei sen pitäisi ajaa nuoria aikuisiaan burn outiin.
Yksi kesä tai parikin ilman työpaikkaa ja työkokemusta opiskeluaikana ei siis välttämättä kaada maailmaa, vaan voi olla jopa mahdollisuus oman mielekkään elämänsuunnan ja elämänarvojen löytämiseen. Itse aion tänä kesänä kerätä työkokemusta ja oppia nauttimaan käytännössä tekemisen meiningistä, mutta ehkäpä ensi kesänä minut löytää au- pairina Keski-Euroopasta tai sitten ihan kotoisasti vaan Rosendahlin rannasta tenttiopuksen kanssa auringosta torkkumasta.
Mukavaa kesän odotusta ja inspiroivaa kesää kasvatustieteilijöille ja kaikille Panopticonin lukijoille töissä tai ”työttömänä”!!
-Anu Silvennoinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti