No niin, tartuin Jannen edellisessä kirjoituksessa heittämään haasteeseen. Onneksi tehtäväni on kohtuullisen helppo, sillä voin tyytyä kertomaan tapahtumasta, jossa olen ollut mukana – itse keksitystä aiheesta kirjoittaminen onkin sitten toinen tarina.
Tekstin aiheena on siis opiskelijatapahtuma nimeltään AMUT - Ai Musta Tuli Vastaava? (Älkää kysykö, miten lyhenne on muodostettu. En ymmärrä vieläkään.) Ajankohtana oli hyytävän kylmä helmikuun ensimmäinen torstai-ilta ja paikkana Viihdemaailma Ilona. Tapahtuman järjestäjänä oli Tamy ja heidän nettisivuiltaan luin etukäteen, että se on suunnattu uusille järjestöaktiiveille. Itse pidän sanaa ”järjestöaktiivi” todella pelottavana, sillä en koe itseäni aktiiviksi ja vielä vähemmän järjestöaktiiviksi.
Mielikuvissani ruudullisiin, harmaisiin hameisiin pukeutuneet nutturapäiset tyttöset solmivat seuraavan vuoden suunnitelmia yliopiston kulttuurieliitin varalle ja siemailevat samalla nautinnollisesti viiniä. Päätin näistä hieman ennakkoluuloisista asenteistani huolimatta rohkaistua ja ilmoittautua mukaan tapahtumaan, sillä vielä puoli vuotta sitten epämääräisen kaukaiselta tuntunut Mentorin hallitustoimintakin on osoittautunut ihan maalaisjärjellä ymmärrettäväksi puuhaksi – jos kerran kunnanvaltuustossa asioista on päättämässä kaiken maailman sinisilmälasisia kantrilaulajia ja entisiä mentorlaisia, niin ei kai ainejärjestö voi olla normaalin ihmisen ymmärryksen yläpuolella.
Kiitoksena Tamylle täytyy sanoa, että kekkereiden tarjoilut olivat hinta-laatusuhteeltaan mainiot. Ensinnäkin tapahtumaan oli vapaa pääsy ja saimme ilmaiset pöperöt (muusia, lihapullaa, salaattia ja rottatouillea, vai mikä se oli?) sekä kaksi juomalipuketta. Tamyn tapahtumabudjetti taitaa olla vähän eri luokkaa kuin Mentorilla. Eli ihan vaan jo tarjoilujen takia ilta jäi varmasti jokaisen osalta voiton puolelle, paitsi tietenkin jos jäi loppuyöksi juomaan tilinsä tyhjäksi.
Ruokailun jälkeen alkoi ohjelmaosuus. Siinä vaiheessa alkoi jännittää, sillä täytyi valmistautua kohtaamaan ihan uusia ihmisiä toisista ainejärjestöistä, IIK! Jakauduimme omien vastuualueidemme mukaisesti ryhmiin, itse olin siis tapahtumavastaavien porukassa. Ensin saimme jutustella vapaamuotoisesti omista kokemuksistamme ja siitä, millä tavoin omassa järjestössämme on alueemme asioita hoidettu. Pääsimme jo parantamaan Suomen kansanterveyttä ja karppauskeskustelu valtasi lopulta keskustelun pääosan. Itse asiassa juuri tämä ensin niin jännittävä osuus oli loppujen lopuksi omalla kohdallani kaikkein antoisin, sillä oli terapeuttista kuulla suurimman osan muistakin ainejärjestöistä kamppailevan esimerkiksi halpojen tilojen löytämisen ja osallistujien houkuttelemisen kanssa. Muutamia innokkaita kontaktejakin löytyi, katsotaan mitä saadaan kuluvan vuoden kuluessa järjestettyä yhteistyöpuolella! Yhteisten tapahtumien järjestäminen kuulostaa aina kovin suuritöiseltä ja hankalalta, mutta vireille saadut ajatukset on helppo laittaa käyntiin, kun joku tekee aloitteen. Loppuajan suoritimme ryhmäyttäviä tehtäviä vapaa-aikavastaavien porukallamme.
Muilta mentorlaisilta saatujen kommenttien perusteella tapahtuma oli heidänkin mielestään hyvin järjestetty ja uusien naamojen tapaaminen oli hyödyllinen juttu. Kaikki olisivat toivoneet vielä hieman syvällisempää keskustelua omista vastuualueista. Kenties Mentorista voisi löytyä kiinnostusta lajikerhon perustamiseen UtaSportin tukemana?
Mitä yritän tällä tekstillä nyt sitten sanoa? Muuta kuin kertoa AMUT:ista, niin kuin ohjeistus oli. Ehkäpä sitä, että näissä ”järjestöaktiivien” tapaamisissa ja yleensäkin kaikissa opiskelijuuteen liittyvissä tapahtumissa ei ole kyse siitä, että pieni sisäpiiriporukka järjestää keskenään kivoja piirileikki-iltoja. Illan juontanut Tamyn hallituksen Pirita Ruokonen totesi lopuksi tapahtuman tarkoituksena olleen opiskelijoiden välinen verkostoituminen – mielestäni siihen ei tarvita mitään muuta kuin normaalit sosiaaliset taidot (jopa suomalaisilla pärjää) ja loppu hoituu omalla painollaan ja jonkinmoisella yhteistyöhalukkuudella. Olen vasta viimeisten kuukausien aikana itsekin tajunnut, että eniten tästä elämänvaiheesta saa irti, kun on utelias vähän joka suuntaan ja nappaa haaviinsa ne jutut, joista on kiinnostunut tai ajattelee olevan jotakin hyötyä vaikkapa ammatillisessa mielessä. Ties vaikka jonakin päivänä tällainen uteliaisuus palkitaan työpaikalla. Jos ei sillä, niin ainakin elinikäisillä ystävillä.
Yhteisöllistä vuotta 2012 toivoen,
Fuksi ja Mentorin uuden hallituksen vapaa-aikavastaava 1/3,
Hanna Lehtelä
