Uunot Epsanjassa

¡Buenas!
Kirjoittelemme tätä tekstiä bussissa matkalla takaisin Sevillaan; olemme juuri viettäneet viikon aurinkorannikolla Karin vanhempien kanssa.  Bussin radiossa pauhaa periespanjalainen musiikki ja ikkunasta vilisee upeat näkymät Sierra Nevadan vuoristosta. Häivähdys koti-ikävästä pyörii mielessä. Pilvet alkavat rakoilla ja aurinko valtaa Andalusian. Pian muistamme, että ensi viikolla alkaa karnevaalit; mieli kirkastuu.
Olemme siis kaksi kasvatustieteilijää, jotka lähtivät kevääksi vaihto-opiskelemaan Espanjaan, Sevillaan. Lähdimme reissuun tammikuun lopussa ja olemme nyt viettäneet Andalusiassa noin kolme kuukautta. Kokemus on todellakin ollut vailla vertaa.

Ensipuraisu ja majoitus
Tammikuun 25. päivä pakkasimme kapsäkkimme ja otimme halvat lennot kohti etelää. Suunnaton lähtöjännitys oli purkautunut jo viikkojen ajan irrationaalisina kiukkupuuskina; edessä olisi suuri seikkailu. Pitkän matkustuksen jälkeen saavuimme Sevillaan, jossa meillä oli varattuna hostelli viikoksi; sieltä käsin tekisimme tiedusteluretkiä Sevillan sykkeeseen. Iltapäivisin vietimme siestaa etsien netistä asuntoilmoituksia sekä nauttimalla auringosta hostellin kattoterassilla. Noin 30 puhelun ja 40 hysteerisen nauruhepulin jälkeen pääsimme katsomaan erästä kämppää. Kartta kädessä suunnistimme keskustan toiselle puolelle, jossa meitä odotti suuri tammiportti ja sen takana harmahtunut espanjalaisherra sekä pirteä ruotsalaistyttö tulkkina. Asunnon hinta määräytyi henkilöiden mukaan, joten yhden hengen huoneen hinta oli tuplasti kalliimpi jos siinä asui kaksi henkeä. Emme siis ottaneet ensimmäistä asuntoa, sillä yksi kolkko huone pimeällä sisäpihalla olisi maksanut 500 euroa. Asuntojahti siis jatkui vielä.
Seuraavalla viikolla saimme järjestetyksi toisen asuntonäytön ja kävimme katsomassa keskustasta kämppää, josta sitten päädyimmekin vuokraamaan huoneen. Hintaa huoneelle tuli yhteensä 550e/kk, mutta hintaan sisältyy siivooja, sähkö, vesi ja interneeeetti. Talo, jossa vieläkin asumme on nelikerroksinen (jos kattoterassi lasketaan mukaan) ja asumme itse kolmannessa kerroksessa. Talossa asuu muitakin vaihtareita, joten meillä on hyvät mahdollisuudet oppia kieltä. Huoneessamme on kaksi ikkunaa/ranskalaista parveketta ja yksi pistorasia. Lisäksi meillä on aitamainen ovirakennelma; ts. huoneeseen tullaan sisälle eteisestä, joka on vessakoppi-tyylinen lastulevyrakennelma, jossa ei ole kattoa, eikä seiniä ylös asti...jos ymmärrät mitä selityksellä tarkoitamme ajatusmaailmamme ovat identtiset. Huoneessa on myös tehokas ilmastointi ts. huonot tiivisteet ikkunoissa/ovissa. Saimme aluksi nukkua pipot päässä, villasukat jalassa, peitot ja makuupussit päällä ja paksut paidat yllämme. Aamuisin hiusvahakin oli kohmettunut betoniksi.

Huone tuntui aluksi kovin kolkolta ja tyhjältä, joten päätimme hakea paikallisesta Ikeasta pussillisen pohjoismaata. Ostimme siis peitot, lakanat ja pari lamppua. Retkellä pääsimme myös maistamaan "tyypillisiä" ruotsalaisia tapaksia, eli TIETENKIN friteerattua perunamuusia, ketsupilla ja sipulirouheella. (???)
Matkalla Ikeaan törmäsimme myös ensimmäiseen todelliseen slummiin; valtatien vieressä olevaan hökkelikylään. Siitä ei jäänyt mitään hyvää sanottavaa.
Eräänä iltana eksyimme erääseen paikalliseen opiskelija-asuntolaan hieman hämäriin kekkereihin. Noin viidentoista hengen asumuksessa oli arviolta 150 henkeä, joista satakunta oli talon katolla. Rappukäytävässä musiikki pauhasi täysillä ja vessat lainehtivat. Talo muistutti erehdyttävän paljon suomalaisia yökerhoja. Toki tuollainen paikka voi olla hauska, jos siellä on vieraana, mutta asukkaana voisimme kuvitella tarvitsevamme rauhoittavia lääkkeitä, tukkupaketin korvatulppia ja mahdollisesti köydenpätkän. Palattuamme noista infernaalisista kemuista kämpille, alkoi oma majoituksemme tuntua kummasti kodikkaammalta.

Byrokratiaa ja sairastelua

Kämpän etsimisen lisäksi ensimmäiset viikot kuluivat pääosin tutustumisen merkeissä, virallisten asioiden hoitamisessa ja kulttuuriin totuttelemisessa. Erityisesti siestan viettäminen vaati hieman totuttelemista. Noin klo 14 edelleen klo 17.30 asti vietetään siestaa. Mielenkiintoinen aika sinällään, kun tyypillinen suomalainen olisi juuri tuolloin pirteimmillään hoitamassa asioita. Saimme siis yleensä päivän aikana hoidettua korkeintaan yhden asian. Ja vielä juuri ja juuri ennen siestan alkamista. Sen jälkeen yleensä metsästimme jotakin syömistä, odotimme siestan loppumista, kyllästyimme odottamiseen, väsähdimme ja pian tajusimmekin että on liian myöhäistä hoitaa enää mitään asioita. Pues, mañana! Pian siestaankin tottui ja opimme jopa nauttimaan jokapäiväisestä lepotauosta. Turististatuksesta emme kuitenkaan päässeet vielä hetkeen irti, sillä kuljimme kartta kädessä ja suoritimme ostoksemme tietenkin kalleimmissa paikoissa.
Ennen koulun alkamista päätimme etsiä käsiimme paikallisen Atalpan. Kasvatustieteiden laitos osoittautui suhteellisen ränsistyneeksi rakennukseksi, joten olonsa tunsi heti kotoisaksi. On ilmeisesti olemassa jonkinlainen yleinen sääntö, etteivät kasvatustieteen laitokset ole komeimmasta päästä. Tosin täytyy myöntää, että sisäpihan puutarha sai silmät säkenöimään.
Pian Sevillaan saapui  uusi suomalainen vahvistus Hämeenlinnan OKLsta, Iida-Maria. Tuttavallisemmin Iida, asustaa meidän talomme alakerroksessa. Edessä oli jälleen byrokraattisten asioiden hoitamista. Yllätykseksemme asioiminen yliopistolla onnistui englanninkielellä oikein mukavasti.  Toistaiseksi asiat olivat kuitenkin menneet vähän liiankin sutjakasti, ja nyt erinäiset vaikeudet alkoivat ilmaantua. Leimoja piti hakea sieltä täältä, ja allekirjoituksia tuolta. Asiaa ei helpottanut se, että ERASMUS-info pidettiin espanjaksi ja vain päivää ennen deadlinea. Kursseja valitsimme sen mukaan, mitä epäselviltä nettisivuilta, ja Iidan kaveriltaan saamista neuvoista ymmärsimme. Eli toistaiseksi opistosuunnitelmamme koostui englanninkursseista, espanjan peruskurssista ja jalkapallon teoriasta ja käytännöstä.
Noihin aikoihin Kari myös sairastui poskiontelotulehdukseen. Soitimme matkavakuutuksen osoittamalle lääkärille, mutta saimme ajan suhteellisen pitkän ajan päähän. Poskionteloiden ollessa pamahtamispisteessä, päätimme marssia suoraan ensimmäisen lääkärin puheille. Paikallisen terveyskeskuksen vastaanotossa hommat sujuivat suorastaan yllättävän ripeästi. Pyysimme päästä englantia puhuvan lääkärin pakeille, ja näin todella kävikin. Tohtorin englanninkielen taso tosin rajoittui numeroiden osaamiseen. Hetken espanjankielisen oiresönkkäyksen jälkeen ja sen kummemmin tutkimatta lääkäri määräsi viiden päivän antibioottikuurin poskiontelontulehdukseen. Hyväksyimme mukisematta, sillä olimme itse tehneet saman kotidiagnoosin.
Yllätykseksemme lääkärikäyntimme ei maksanutkaan mitään, vaan selvisimme näyttämällä kansainvälistä Kela-korttia. Lääkkeetkin tulivat maksamaan vain  15,55 EUR, jotka matkavakuutus korvasi. Matkavakuutus on osoittautunut yllättävän käteväksi, sillä olemme muutaman kerran joutuneet turvautumaan lääkärin neuvoihin.

Kielen puhuminenkin alkoi vähitellen parantua, kun pyrimme kommunikoimaan kämppistemme kanssa. Toki muutama viinilasillinen joudutti prosessia. Tällä hetkellä taloamme majoittaa kolme suomalaista(meidät mukaan lukien), kolme ranskalaista, kaksi italialaista, yksi katalaani, kaksi puolalaista, yksi britti ja yksi belgialainen. Talossamme pyörii siis monenlaista vaihtaria, niin entisiä asukkaita, kuin heidän kavereitaankin.

Sääilmiöt

Aluksi näytti myös siltä, että Sevillassa sataa vain keskiviikkoisin, sillä jokaisena keskiviikkona satoi ainakin jossain määrin. Tosin ERASMUS-infossa väitettiin tämän vuoden olleen jopa yllättävän sateinen. No joo, onhan se aika erikoista, jos talvella sataa pari kertaa kuukaudessa.
Pian sateet alkoivat kuitenkin ilmaantua muinakin päivinä ja maailmanlopun ilmoja alkoi olla jopa siinä määrin, että Ylekin siitä uutisoi. Vettä siis tosiaan tuli monta viikkoa putkeen ja kymmenen päivän sääennusteessa vain yhdelle päivälle oli luvattu pelkästään pilvistä. Aloimme jopa luulla, että aurinkoinen ja lämmin Espanja oli pelkkä tornihuhu.
Vaikka säät olivatkin suomalaisittain kesäisiä, ei sopinut valittaa, sillä meidän kokemat sääilmiöt olivat olleet suhteellisen mietoja verrattuna esimerkiksi Malagan tulviin, jossa vesiraja oli noussut jopa ensimmäiseen kerrokseen asti ja ihmisiä jouduttiin evakuoimaan helikoptereilla, tai Madridin lumisateisiin jotka kuulemma lamauttivat suuren osan liikenteestä).
Oli mielenkiintoista seurata eteläespanjalaisten suhtautumista lumisateeseen, jota hehkutettiin monta päivää uutislähetyksissä. Siellä Suomessa se taisi olla melkoisen tuttu elementti viime talvena, vai mitä?
Kaiken kaikkiaan oli siis oltava tyytyväinen, ettei tarvinnut lähteä yliopistolle räpylät tai sukset jalassa; rimpula sateenvarjo riitti.

Tapastelu
Yksi mielenkiintoiseksi osoittautunut osa espanjalaista kulttuuria oli tapasten syöminen, eli tapastelu. Tai oikeastaan mielenkiintoista oli se, kuinka vaikeaksi se osoittautui. Yritimme useaan otteeseen löytää hyvää, tai oikeastaan mitä tahansa paikkaa, jossa voisimme nauttia paikalliseen tapaan tapaksia. Ensimmäisenä päivänämme Sevillassa onnistuimme  tilaamaan  tapakset muitta mutkitta, mutta nyt siitä oli muodostunut jonkinasteinen ongelma. Ilmeisesti elimme täysin eri ruokailurytmissä, sillä saimme jatkuvasti  vastaukseksi "Ei olé!". Eräänäkin lauantaina olimme kaupungilla, kun nälkä yllätti. Muistimme matkan varrelta paikan, jossa oli suuret mainokset upeista pasta-annoksista, herkullisista tapaksista ja muista oheisista, joten päätimme suunnata kohti kyseistä syöttölää. Ravintolaan saavuttuamme istuimme pöytään ja aloimme selata ruokalistaa. Palvelua ei kuitenkaan kuulunut, joten päätimme mennä baaritiskille esittämään tilauksemme. Siellä meitä tervehti nuori nainen, joka sanoi, että voisimme saada vain valmisdonitseja. Kun yritimme kysyä, koska keittiö olisi auki ja koska ruokaa saisi, vastasi nainen tylysti: "¡No!". Kun näitä kokemuksia oli pohjalla muutama, alkoi myös tyypillinen suomalainen vainoharhaisuus nostaa päätään: "Emmekö me kelpaa espanjalaisten ravintoloihin?"
Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan suuntasimme erääseen tapaspaikkaan, johon kaikki kansalaisuudet ovat tervetulleita; eli McDonald'siin.  Kyllä amerikkalaiset osaavat! Espanjan tyypillinen tapasperinne juontaa juurensa siihen, kuinka baarinpitäjät peittivät tarjoamansa juomat pienillä lautasilla tai kansilla, jotteivät  hyönteiset pääsisi juomiin. Pian lautasille alettiin myös laittaa pientä purtavaa. Sana tapas itse asiassa tuleekin tapar –verbistä, joka tarkoittaa peittämistä tai sulkemista kannen alle.

Opiskelut ja muuta hölynpölyä
Pian tuli myös aika aloittaa opintomme yliopistolla. Ensimmäinen luentomme oli englantilaisen filologian puhekurssi. Tuntui eriskummalliselta, että opettaja puhui vain espanjalta kuulostavaa kieltä; pian tajusimme erehtyneemme italian kurssille. Naurun saattelemana siirryimme viereiseen luokkaan, jossa lähes ensimmäistä kertaa todella ymmärsimme jotakin.
Kurssit ovat olleet oikein mukavia, ja vähintäänkin erilaisia kuin Tampereella. Puhekurssilla lauloimme yhdessä Tom Jonesin It's Not Unusal-kappaletta ja kirjoituskurssilla (, joka muuten pidetään ma-ke klo 20-21) mietimme, millainen otsikko on hyvä. Samaisella viikolla oli myös aika aloittaa kasvatustieteen opinnot. Maanantaina menimme urheasti jalkapallo/käsipallo –kurssin teoriatunnille. Kovin paljoa emme siitä ymmärtäneet, kun Patrick Dempseyn (pojat, se on joku Greyn anatomia-tyyppi) näköinen atleetti suolsi espanjaa kymmenen sanaa sekunnissa. Yhteinen kieli löytyi vasta, kun katsoimme käsipallovideoita YouTubesta. Hämmentyneenä edellisestä kurssista, menimme kokeilemaan Expresión Corporal –kurssia (ruumiillinen ilmaisu). Tämä kurssi oli vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen kokemus. Saavuimme kurssille hieman myöhässä ja hieman hilpeällä tuulella, sillä yrittäessämme kysyä opettajalta olemmeko oikealla tunnilla, repesimme molemmat nauramaan. Koko 40 henkinen luokka yhtyi nauruun ja aplodeerasi meille opettajan esiteltyä meidät. Tälläkään kertaa emme ymmärtäneet juuri mitään, mutta teimme kaikki liikkeet kiltisti perässä ja esitimme sujuvasti kirjoittavamme muistiinpanoja muiden mukana.
Kävimme myös espanjankurssin tasokokeessa, eli alkutestissä, jossa katsottiin millä tasolla osaamme espanjaa, ja miltä tasolta meitä lähdettäisiin opettamaan. Karille tuo kyseinen testi oli täyttä ajanhukkaa, sillä hän ei edes ymmärtänyt tehtävänantoja kunnolla; nollataso kutsui. Tästä huolimatta hän kuitenkin istui sitkeästi paikallaan koko tuon ajan, sillä ei kehdannut olla ensimmäinen sadasta, joka poistuu. Tiia sen sijaan teki tehtävät ja selvitti tiensä kakkostasolle. Samaisella retkellä Kari vihdoin rohkaistui ja poimi katuja reunustavista appelsiinipuista itselleen aidon luomuappelsiinin. Mutta uskokaa pois, ne ei ole niin hyviä kuin luulisitte; puoli kourallista siemeniä ja maku kuin puolukan ja sitruunan sekoituksella.

Lisää sääilmiöistä
Tähän väliin pieni sivumaininta espanjalaisesta meteorologiasta: paikalliset sääennustukset saattavat useinkin heittää häränpyllyä. Vaikka olisi luvattu rankkasateita, saattaisi paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta, ja toisinpäin.
Muutaman viikon monsuunin jälkeen kesä kuitenkin vihdoin saapui Sevillaan. Uutisissa luvattiin vihdoin paranevaa säätä koko Espanjaan ja tällä kertaa arvailut osuivat oikeaan. Elohopea  on kohonnut parhaimmillaan +32°C korkeudelle. Hullaantuneina auringosta ja lämmöstä poltimme poskipäämme ja käsivartemme jo ensimmäisinä päivänä. Yllätykseksemme lämpötila ei juurikaan laskenut iltaa kohden; Karin kävellessä espanjan tunnille (n. 18.00) lämpötila pysytteli helposti yli 30°C ja palatessakin lämpömittari oli näyttänyt vielä 29 astetta.  Täällä myös auringonpaiste on hieman polttavampi kuin Suomessa; viiden minuutin jälkeen suorastaan tuntee kuinka iho kärventyy. Odotamme innolla ja kauhulla kesän lämpötiloja, jotka voivat kuulemma helpostikin nousta yli 40 asteen. Huh! ¡Qué calor!

Kulttuuria ja hengenravintoa
Pääsiäisenä pääsimme nauttimaan hengen ravintoa Semana Santan merkeissä. Semana Santa on tapahtumana Sevillassa erittäin suuri ja vaikuttava; ainakin paikallisten mielestä. Tätä pyhää viikkoa on hehkutettu jo kuukausia etukäteen. Lapset ilmoitetaan erilaisiin veljeskuntiin jo ennen syntymää ja nämä veljeskunnat sitten osallistuvat pääsiäiskulkueisiin joka vuosi. Kulkueissa soi surumielinen marssimusiikki, kuljetaan kynttilät kädessä ja kannetaan valtavia Jeesus-veistoksia. Keskusta oli jopa osittain suljettuna vain sen takia, että innokkaimmat halusivat ostaa istumapaikkoja kulkueita varten. Jos aikoi päästä paikasta A paikkaan B, oli katsottava kulkueaikatauluja ja yksityisten katsomoiden sijainnit ja sen jälkeen päättää kierrätkö keskustan oikealta vai vasemmalta puolelta.
Kaikki tämä alkuhypetys sai mielenkiintomme heräämään ja lähdimme italialaispainotteisessa joukossa suuntaamaan kohti kulkueiden reittejä. Odotettuamme yli tunnin tungeksivassa väkijoukossa näimme kuinka Klu Klux Klanin näköiset hiippalakkihyypiöt tulivat ulos kirkosta kynttilät kädessä, ja voimme sanoa, että antikliimaksi oli melkoinen. Tätä emme tietenkään voineet näyttää muille seurueemme jäsenille, sillä hurmaantuneet italialaisjäsenet  pläräilivät jo esitevihkosiaan suunnitellakseen seuraavan kulkueen etsimistä. Seurasimme porukassa vielä yhden kulkueen, jonka jälkeen siirryimme yöpuulle noin kello neljältä aamulla. Seuraavana päivänä päätimme jättää kulkueet väliin ja lähdimme läheiseen supermarkettiin ostamaan grilliä ja sangriaa. Illalla vietimmekin upeat grillijuhlat kattoterassilla kämppistemme kanssa; ranskalaiset tekivät sangriaa, jokainen grillasi omat ruokansa ja me opetimme kaikille Mölkyn™ pelaamista. Lasit helisivät, sillä italialaisedustuksella oli vaikeuksia hahmottaa pelissä pärjäämisen olevan enemmän kiinni taidosta kuin voimasta.
Summa summarum
Vaihtomme on nyt suurin piirtein puolivälissä. Se, mitä aiomme tehdä jälkimmäisellä puoliskolla on vielä suunnitteluasteella, mutta todennäköisesti reissaamme pitkin Espanjaa ja lopulta palaamme Suomeen Interrail-lipun voimin. Syksyllä palaamme takaisin yliopistolaisen arkeen mahtavien muistojen saattelemana.
Vaihtoon lähteminen on ainakin tähän asti ollut ehdottomasti yksi parhaimmista päätöksistämme. Olemme oppineet paljon uusista kulttuureista, ihmisistä ja jopa itsestämme; saaneet roppakaupalla uusia ystäviä eri puolilta maailmaa ja nähneet yhtä jos toistakin. Suosittelemme vaihtoon lähtemistä kaikille, jopa vihamiehillemme. Se todella avartaa mieltäsi.

Mukavaa, että jaksoit lukea loppuun asti.
Kaikkea hyvää kaikille,

Kari ja Tiia