Aamulla ei ehdi syödä, tenttiin ei ole aikaa lukea ja kavereiden näkeminen tuntuu kaikessa kiireessä lähes mahdottomalta - tiukalla ovat niin aikataulut kuin hermotkin. Kiire on läsnä lähes jokaisessa opiskelijan päivässä ja saa meidät juoksemaan kuin olisimme elämän sijaan oravanpyörässä. Joka puolelta satelee vaatimuksia, aikatauluja ja lisähommia, joihin pitäisi tarttua ennemmin tai myöhemmin. Meillä ei ole enää aikaa kokeilla, seikkailla, valikoida, puntaroida ja muuttaa mieltämme, sillä aina on oltava valmiina seuraavaan suoritukseen ja uusiin haasteisiin. Onko elämässä kiireen keskellä enää mitään järkeä?
Me ihmiset jaksamme aina tekopyhinä valittaa kiireestä, mutta silti kerta toisensa jälkeen me luomme sitä itsellemme päästäksemme eteenpäin. Me voisimme opiskella tenttiin vaikkapa asia kerrallaan kuukauden ajan, mutta sen sijaan me jätämme kaiken viime tinkaan ja kauhealla kiireellä koitamme ahtaa tietoa päähämme. On niin kiire! Me voisimme ostaa joululahjat jo tammikuussa, mutta jätämme koko urakan joulua edeltävälle viikolle ja manailemme hirmuista kiirettä ja kasvavaa joulustressiä. Me hamstraamme itsellemme aivan liikaa tekemistä ja sitten töllistelemme kädet levällämme, kun kaikki hajoaa käsiin ja migreeni ottaa ylivallan stressaantuneissa aivoissamme. Olemmeko me ihmiset ihan typeriä?
Tavallaan me olemme, sillä kiire on itse luotu hirviö. Millä on joka vuorokausi 24 tuntia (miinus unet) tehokasta aikaa tehdä asioita, joista me nautimme ja joita me haluamme tehdä. Tietenkin jotkin asiat, nuo niin kutsutut velvollisuudet, on hoidettava, mutta kenenkään on turha väittää, ettei ole aikaa muuhun. Kiire syntyy siitä, ettemme ehdi tehdä niitä asioita, joita haluaisimme, koska teemme niitä, joita meidän mielestä meidän ”pitää” tehdä. Tämä on kuitenkin usein harhaa, sillä paneutuessamme kalentereidemme saloihin huomaamme usein, että kuoppa, jossa seisomme, on meidän itsemme kaivama. Me itse olemme lupautuneet, haalineet, suostuneet, lähteneet mukaan, aloittaneet ja suorittaneet. Kukaan ei olekaan käskenyt meitä valitsemaan tätä elämää – olemme valinneet kiireen itse suuressa viisaudessamme. On jokaisen oma valinta, miten käyttää nuo 24 tuntia päivässä, 168 tuntia viikossa ja noin 8760 tuntia vuodessa. Voimme mennä lenkille pirteään pakkaseen, nauttia hyvästä kirjasta tai ottaa opiskelun rinnalle osa-aikatyön. On muistettava, että tässä on kyse aina valinnasta – valitaan se määrä kiirettä kuin halutaan.
Onko kiire sitten pahasta? Itse olen sitä mieltä, että kiire voi olla myös voimavara. Oma elämäni koostuu tällä hetkellä kandin teosta, opiskelusta, työnteosta (n. 2-3 päivää / vko), ainejärjestötoiminnasta sekä monenlaisista luottamushommista ja jäsenyyksistä erilaisissa työryhmissä. Kalenteri näyttää hurjalta jopa omiin silmiini ja joskus tuntuu, ettei kotona ehdi olla ollenkaan riittävästi, mutta toiminnantäyteinen elämä pitää liikkeessä ja vireänä. Kiireessä olen parhaimmillani: kolme tenttiä motivoi paljon paremmin kuin yksi ja viimeisen illan lukumotivaatio ja oppimistehokkuus ovat ihan omaa luokkaansa. Kiire on minulle voimavara, joka antaa käyttööni luovan puoleni ja imee minusta kaikki parhaat resurssit ja kyvyt, joita kulloisissakin tehtävissä tarvitaan. Tästä esimerkkinä lukiossa pitämäni ylioppilaiden juhlapuhe, jonka kirjoitin juhlaa edeltäneenä yönä, sillä tuolloin motivaatio ja luovuus olivat huipussaan.. Toki myönnän, että kaikki eivät ole samanlaisia kiireessä ja kiireestä eläjiä, mutta se ei ole olennaista. Olennaista sen sijaan on se, että pitää tunnistaa oma tapansa elää ja kyetä valitsemaan sen verran kiirettä, jossa pystyy itse elämään.
Kiireen vastapainoksi tarvitsemme kuitenkin mielekästä tekemistä, lepoa ja hauskanpitoa. Itse jouduin juuri kuluvalla lukukaudella kovasti pohtimaan, onko elämäntavassani mitään järkeä. Miksi haalin itselleni aina vain lisää hommaa, vaikka entisetkin menevät usein päällekkäin ja tuntuvat raskailta. Ajatusteni siivittämänä päätinkin kuunnella itseäni, ja lopettaa kaiken ylimääräisen. Jäljelle jäävän ajan aion käyttää liikuntaan, kavereiden kanssa olemiseen ja johonkin uuteen harrastukseen, vaikkapa aina rakastamaani tähtien bongailuun. Haluan tehdä jotain, mistä oikeasti nautin huolimatta siitä, miltä se näyttää CV:ssä. Ja ohhoh, heti tuntuu vähemmän kiireiseltä!
Haastankin teidät, rakkaat kasvatustieteilijätoverit, miettimään, minkälaisen kiireen te olette itsellenne luoneet. Oletteko ottaneet elämänne haltuun ja koetteko tekevänne asioita, joista itse nautitte? Me emme ole muiden liikuteltavia marionetteja, jotka osaavat sanoa ”kyllä”, ”minulle sopii” ja ”kyllä minä voin sen hoitaa”. Me olemme älykkäitä, päätäntävaltaisia olentoja, ja osaamme ajatella omia tarpeitamme ja omaa jaksamistamme. Mitä sitten, jos et jaksakaan tenttiä sitä yhtä kurssia ennen joulua? Mitäpä jos uskaltaisitkin sen sijaan ottaa omaa aikaa ja viedä itsesi vaikka ystäviesi kanssa nauttimaan kylpylän lämmöstä tai läheisen kahvilan herkuista? Otetaan kiire haltuun!
Rauhallista ja rentouttavaa joulunodotusta kaikille toivottaen,
Sanna Salonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti